Valtteri Bottas sekoitti pakkaa Kiinan GP:ssä – Max Verstappen kruisaili helppoon voittoon

valtteri bottas sekoitti pakkaa kiinan gp:ssä – max verstappen kruisaili helppoon voittoon

Max Verstappen juhli Kiinan GP:n voittoa

Max Verstappen dominoi tapahtumantäyteistä Kiinan GP:tä ja ajoi kauden neljännen voittonsa, kun F1-sarja palasi Shanghain radalle viiden vuoden jälkeen.

F1-kauden viides osakilpailu oli Red Bullin Max Verstappenin näytöstä. Shanghain radalla nähtiin kaksi turva-autoa kisan puolivälin paikkeilla, joiden takia Red Bull ei pystynyt lopulta kaksoisvoittoa juhlimaan. Vertappenin voittoa ne eivät kuitenkaan uhanneet.

– Se tuntui uskomattomalta. Mielestäni koko viikonlopun ajan olimme uskomattoman nopeita, ja oli vain nautinnollista ajaa, Verstappen iloitsi voittonsa jälkeen.

McLarenin Lando Norris oli päivän toinen ennen Pereziä. Ferrarin Charles Leclerc ylitti maaliviivan neljäntenä.

Kisan ensimmäisen turva-auton aiheutti valitettavasti Sauberin Valtteri Bottas, jonka auto jäi radan varteen moottorivian vuoksi kierroksella 20. Keskeytys on ehdottomasti pettymys, sillä suomalainen ajoi onnistuneet aika-ajot ja mahdollisuudet pistetilin avaamiseen olivat hyvät.

Turva-auton ollessa poistumassa radalta, nähtiin Aston Martinin Lance Strollilta käsittämätöntä sekoilua. Miljardööri-isänsä omistamassa tallissa ajava Stroll täräytti Daniel Ricciardon auton perään letkan vielä madellessa kävelyvauhtia. Ricciardo joutui lopulta keskeyttämään kisan törmäyksen vuoksi.

Kiinan GP:n tulokset

1 1 Max Verstappen RED BULL RACING HONDA RBPT 1:40:52.554 25
2 4 Lando Norris MCLAREN MERCEDES +13.773s 18
3 11 Sergio Perez RED BULL RACING HONDA RBPT +19.160s 15
4 16 Charles Leclerc FERRARI +23.623s 12
5 55 Carlos Sainz FERRARI +33.983s 10
6 63 George Russell MERCEDES +38.724s 8
7 14 Fernando Alonso ASTON MARTIN ARAMCO MERCEDES +43.414s 7
8 81 Oscar Piastri MCLAREN MERCEDES +56.198s 4
9 44 Lewis Hamilton MERCEDES +57.986s 2
10 27 Nico Hulkenberg HAAS FERRARI +60.476s 1
11 31 Esteban Ocon ALPINE RENAULT +62.812s 0
12 23 Alexander Albon WILLIAMS MERCEDES +65.506s 0
13 10 Pierre Gasly ALPINE RENAULT +69.223s 0
14 24 Zhou Guanyu KICK SAUBER FERRARI +71.689s 0
15 18 Lance Stroll ASTON MARTIN ARAMCO MERCEDES +82.786s 0
16 20 Kevin Magnussen HAAS FERRARI +87.533s 0
17 2 Logan Sargeant WILLIAMS MERCEDES +95.110s 0
NC 3 Daniel Ricciardo RB HONDA RBPT DNF 0
NC 22 Yuki Tsunoda RB HONDA RBPT DNF 0
NC 77 Valtteri Bottas KICK SAUBER FERRARI DNF 0

Artikkeli Valtteri Bottas sekoitti pakkaa Kiinan GP:ssä – Max Verstappen kruisaili helppoon voittoon julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World