Ukraina sanoo iskeneensä Venäjän laivaston yli satavuotiaaseen pelastusalukseen

AFP

Ukraina sanoo iskeneensä onnistuneesti Venäjän Mustanmeren-laivaston pelastusalukseen Kommunaan. Ukrainan mukaan alus on nyt poissa käytöstä sen saamien vaurioiden vuoksi. Aluksen vaurioiden laajuudesta ei ole tarkempaa tietoa.

Ukraina ei sanonut, missä isku tarkalleen tapahtui, mutta sosiaalisessa mediassa on levitetty videota, jossa näkyvän palavan laivan kerrotaan olleen Sevastopolin satamassa Krimin niemimaalla.

Vuonna 1915 käyttöön otettu Kommuna on Venäjän laivaston vanhin yhä käytössä oleva alus, kertoo Kyiv Independent. Alus on aiemmin palvellut sekä tsaarinajan Venäjän että Neuvostoliiton laivastoissa läpi kahden maailmansodan.

– Tämä tulee jatkumaan niin kauan, että Venäjältä loppuvat alukset tai he lähtevät Krimiltä, sanoi Ukrainan laivaston tiedottaja Dmytro Pletentshuk.

Venäjän Krimille asettaman miehityshallinnon mukaan Sevastopolin satamassa olisi torjuttu laivaan kohdistunut ohjusisku. Sevastopolin kuvernööri Mihail Razvozhajev sanoi, että ohjuksen pudonneet kappaleet olisivat sytyttäneet pienen tulipalon, joka sammutettiin. Kuvernööri ei kertonut, mikä alus iskun kohteena oli.

Paikallismedian mukaan Krimin Venäjään yhdistävä Kertshinsalmen silta olisi suljettu iskun jälkeen, kertoi Kyiv Independent.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World