Törkytemppu nosti tunteita! – Tampereella jatkoerään

törkytemppu nosti tunteita! – tampereella jatkoerään

Tapparan maalivahti Christian Heljanko

Liigan finaalisarjan kolmas ottelu Tampereen Nokia Areenassa on venynyt keskiviikkona jatkoerään. Tampereen Tappara johtaa Lahden Pelicansia vastaan ottelusarjaa 2-0 -voitoin, joten panokset jatkoerässä ovat suuret.

Liigan finaalisarjassa eletään todella isoja hetkiä, sillä Tampereen Nokia Areenassa on siirrytty varsinaisen peliajan jälkeen jatkoerään. Tampereen Tappara ja Lahden Pelicans pelasivat varsinaisen peliajan reilun 12 tuhannen katsojan edessä 1-1 -tasapeliin.

Pelicans karkasi ottelun avauserässä johtoon, kun Lubos Horky iski pudotuspelien neljännen maalin reilut kolme minuuttia ennen avauserän päätöstä. Tappara nousi ottelussa tasoihin heti toisen erän alussa, kun Otto Rauhala niittasi kevään kuudennen osuman. Veli-Matti Vittasmäki keräsi tasoitukseen syöttöpisteen.

Kolmannessa erässä ei nähty maaleja, vaikka kumpikin joukkue pääsi ylivoimalla kokeilemaan ratkaisua. Kotijoukkue pääsi erässä viideksi minuutiksi ylivoimalle, kun Saku Salminen ajoi maalivahti Christian Heljankoa maalin taustalla. Tappara kävi tolpassa ylivoiman aikana, mutta ei lähempänä.

Erän loppupuolella Pelicans pääsi ylivoimalle ja sai mahdollisuuden voittomaalin iskuun onnistumatta siinä.

Tappara on tänä keväänä voittanut kaksi kertaa jatkoerissä. Pelicans on voittanut myös kaksi ottelua jatkoerissä tänä keväänä.

Artikkeli Törkytemppu nosti tunteita! – Tampereella jatkoerään julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Kiekkofani.com.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World