Talousrikosten määrä nousi ennätykselliselle tasolle viime vuonna – taustalla Verohallinnon mukaan taloudellisen tilanteen heikkeneminen

talousrikosten määrä nousi ennätykselliselle tasolle viime vuonna – taustalla verohallinnon mukaan taloudellisen tilanteen heikkeneminen

Verohallinnon mukaan poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 2 400 talousrikosasiaa, joka on noin 15 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. LEHTIKUVA / EELIS BERGLUND

Karl Koli

Talousrikoksia tuli viime vuonna ilmi enemmän kuin koskaan aiemmin, kertoo Verohallinto tiedotteessa. Asia käy ilmi vuoden 2023 harmaan talouden ja talousrikollisuuden valvontatuloksista.

Verohallinnon mukaan poliisin tietoon tuli viime vuonna lähes 2 400 talousrikosasiaa, joka on noin 15 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna.

Verohallinto kertoo, että rikosten ennätyksellisen määrän taustalla on Suomen taloudellisen tilanteen heikkeneminen.

Rikosvahinkoa poliisi kirjasi yhteensä 147 miljoonaa euroa ja talousrikoksiin liittyvää rikoshyötyä 24,5 miljoonaa euroa. Yli puolet poliisin kirjaamista talousrikoksista oli velallisen rikoksia sekä erilaisia vero- ja kirjanpitorikoksia. Erityisessä kasvussa olivat esimerkiksi törkeiden kirjanpito-, vero-, velallisen epärehellisyys- ja väärennysrikosten sekä avustuspetosten ja kavallusten määrät.

Venäjä-pakotteiden rikkomiseen liittyvien säännöstelyrikosten määrä kasvoi 60 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Aiemmin niitä tutkittiin Tullin mukaan vain yksittäistapauksina.

Myös muut harmaan talouden ilmiöt olivat viime vuoden aikana kasvussa. Esimerkiksi työperäinen hyväksikäyttö kasvoi edelleen. Asia käy ilmi Uudenmaan Ely-keskuksen ja työsuojeluviranomaisten suorittamasta ulkomaalaisvalvonnasta.

Ilmiö näkyi erityisesti rakennus- ja siivousalalla, autokorjaamoissa, pesuloissa sekä kausityöaloilla. Myös työaikakirjanpidossa havaittiin puutteita lähes puolessa kaikista tarkastuksista.

Harmaan talouden ilmiöt pitkittävät käsittelyaikoja

Talousrikokset ja muut harmaan talouden ilmiöt ovat pitkittäneet tapausten käsittelyaikoja. Harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo, että pitkittyneiden käsittelyaikojen taustalla on harmaan talouden pirstaloituminen.

− Työn muutos perinteisistä työsuhteista alustatalouteen, kevytyrittäjyyteen ja pakotettuun yrittäjyyteen näkyy siinä, että harmaata taloutta harjoittavat nyt yhä pienemmät toimijat. Yhden yksittäisen tapauksen taloudellinen vaikutus voi olla pieni, mutta tapaukset on silti tutkittava, Marttinen sanoo tiedotteessa.

Marttinen kertoo, että viranomaisyhteistyötä on saatu vahvistettua, mikä on helpottanut harmaan talouden ilmiöiden tunnistamista aiempaa paremmin.

− Väärinkäytösten tunnistamisessa ja niihin reagoimisessa torjuntaviranomaisten välinen yhteistyö ja tietojen vaihto on avainasemassa, Marttinen toteaa.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World