Stubb puhui Göteborgin yliopistossa muuttuvasta maailmanjärjestyksestä ja siteerasi Leniniä – "Moralistisen ulkopolitiikan aika taitaa olla ohi"

Presidentti Stubb avasi näkemyksiään maailman tilasta ja sen kehityksestä puheessaan Göteborgin yliopistossa keskiviikkona. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Niilo Simojoki, Emmi Tilvis

Presidentti Alexander Stubbin mukaan vaikuttaminen kansainväliseen kehitykseen vaatii nykymaailmassa yhteistyötä myös sellaisten maiden kanssa, jotka eivät jaa samoja arvoja meidän kanssamme. Turvallisuudesta, ilmastonmuutoksesta tai teknologisesta kehityksestä ei kukaan voi huolehtia yksin, hän perusteli.

– Monet maat valitsevat liittolaisena ei arvojen vaan oman etunsa nimissä. Tämä tulee johtamaan meidät hyvin epämiellyttäviin päätöksiin siitä, millaiset suhteet meillä on esimerkiksi itsevaltaisiin valtioihin, Stubb sanoi Göteborgin yliopistossa keskiviikkona.

Hänen mukaansa tämän osalta on haettava koko ajan tasapainoa ulkopolitiikassa.

– Jos sanon ihan suoraan, niin moralististen taipumusten aika ulkopolitiikassa taitaa olla ohi, jos haluaa vaikuttaa dynamiikkaan maailmassa, presidentti jatkoi.

Stubb avasi näkemyksiään maailman tilasta ja sen kehityksestä puheessaan Göteborgin yliopistossa Ruotsin valtiovierailunsa toisena päivänä.

Suomen uusi presidentti jatkoi Göteborgissa tutulla rennolla esiintymistyylillä ja sai kirvoitettua useita naurunpurskahduksia yleisöstä. Stubb oli muun muassa kysyvinään salissa istuneelta opetusministeri Anna-Maja Henrikssonilta (r.) lupaa puhua presidenttinä myös EU-asioista.

Uusi maailmanjärjestys vasta muotoutumassa

Stubb aloitti puheensa maailmanjärjestyksen muutoksesta sitaatilla bolshevikkijohtajalta Vladimir Leniniltä, jonka mukaan on vuosikymmeniä, jolloin ei tunnu tapahtuvan mitään ja sitten viikkoja, jolloin tapahtuu vuosikymmenien edestä.

– Luulen, että elämme juuri nyt sellaista aikaa, Stubb sanoi.

Hän lohdutti opiskelijoita sillä, että vaikka aika tuntuu kaoottiselta ja puheet ovat sotaisia, on muutos kuitenkin jotain hyvin normaalia ja “kuinka sitten käykin, niin lopulta käy todennäköisesti hyvin”.

Juuri nyt ei ole näkyvissä, millaiseksi nykyinen moninapainen maailmanjärjestys on muotoutumassa.

– Minun teesini tänään on, että kestää ainakin 10 vuotta ennen kuin uusi maailmanjärjestys löytää paikkansa. Tällaisessa maailmassa Suomen ja Ruotsin on navigoitava, Stubb sanoi.

Stubb sanoi myös olevansa huolestunut siitä, että nykyiset alueelliset konfliktit Lähi-idässä ja Ukrainassa kehittyvät laajemmaksi globaaliksi konfliktiksi.

Opiskelijat kysyivät Stubbilta puheen jälkeen muun muassa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan työnjaosta presidentin ja hallituksen välillä. Stubbin mukaan hän ei näe työnjakoon muutostarpeita niin kauan, kun presidentti saa tarpeeksi tietoa pääministerin päävastuulla olevasta EU:sta ja pääministeri puolestaan presidentin päävastuulla olevasta Natosta.

Stubb korosti ulko- ja turvallisuuspolitiikan olleen Suomelle aina olemassaoloa koskeva kysymys, josta on täytynyt löytää yksimielisyys.

Tilaisuus yliopistolla päättyi suomalaisin sävelin jousikvartetin esittämään Jean Sibeliuksen Andante Festivoon.

Mielenosoituksia palestiinalaisten puolesta

Stubbin ja hänen puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kaksipäiväinen valtiovierailu jatkui keskiviikkona Ruotsin länsirannikolla. Valtiovierailua isännöivät Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa ja kuningatar Silvia ovat mukana myös toisen päivän ohjelmassa.

Iltapäivällä ohjelmassa oli Länsi-Götanmaan läänin maaherra Sten Tolgforsin isännöimä työlounas. Tämän jälkeen presidenttipari ja kuningaspari lähtivät laivakyydillä tutustumaan Ruotsin rannikkojoukkojen toimintaan Älvsborgin varuskunnassa.

Sekä satamaan että aiemmin Göteborgin yliopistolle oli myös kokoontunut pieni joukko mielenosoittajia, jotka heiluttivat palestiinalaisten lippuja ja huusivat äänekkäästi kuningas- ja presidenttiparin kulkiessa ohi.

Valtiovierailu päättyy presidenttiparin isännöimään kiitosvastaanottoon Göteborgin taidemuseossa ja jäähyväisseremonioihin.

Kyseessä on presidentti Stubbin ensimmäinen valtiovierailu. Edellinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö teki valtiovierailun Ruotsiin viimeksi vuonna 2022.

Kaarle Kustaa ja Silvia olivat valtiovierailulla Suomessa edellisen kerran vuonna 2015. Lisäksi he vierailivat Suomessa vuonna 2017 yhdessä muiden Pohjoismaiden valtionpäämiesten kanssa Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World