Simon Lizotte tyrmäsi muut ja uusi mestaruutensa - Anttila viides

simon lizotte tyrmäsi muut ja uusi mestaruutensa - anttila viides

Simon Lizotte music city open 2024

Saksan Simon Lizotte uusi Music City Openin voittonsa viime vuodesta. Lizotte voitti kilpailun tuloksella -30. Toiseksi yltänyt Paul McBeth jäi viiden heiton päähän voittajasta tulokseen -25.

Kärjessä lähtenyt Lizotte ratkaisi pelin heti alkuun pelaamalla ensimmäiset yhdeksän väylää peräti -8 tulokseen.

“Tuntui, että kaikki oli minun puolellani. Heikot putitkin menivät sisään. Muilla oli huonoa onnea, kun minulla oli hyvää onnea”, Lizotte kuvasi voittohaastattelussa Disc Golf Pro Tourille.

Lizotte sai voitostaan palkintorahaa 9 400 euroa ja Gibson valmistaman kitaran, josta kitaransoittoa harrastava Lizotte oli mielissään. Hän jättää seuraavien viikkojen kilpailut väliin, sillä hänen toinen lapsi syntyy tulevana torstaina.

Niklas Anttila teki paluun kymmenen parhaan joukkoon

Voittonsa jälkeen kehnosti pelannut Niklas Anttila (tulos -22) löysi heittonsa ja puttinsa viikonloppuna, mikä riitti jaettuun viidenteen sijaan.

Joona Heinänen paranteli asemiaan viimeisellä kierroksella. Hän nosti itsensä sijalle 13 tulokseen -17.

Muilla suomalaisilla ei ollut paras viikonloppu. Tuomas Hyytiäinen ja Väinö Mäkelä olivat tasatuloksella -3 sijalla oli 66. Jesse Nieminen oli vasta sijalla 104 tuloksella +11.

Suomalaismiehillä on seuraavaksi vuorossa tähän astisen kauden isoin kisa: Champions Cup, joka kilpaillaan 25.-28.4.. Kyseessä on vuoden ensimmäinen Major-kisa avoimessa luokassa. Anttila oli Champions Cupissa viime vuonna toinen. Kukaan suomalainen miespelaaja ei ole voittanut Major-kisaa.

Ensi viikonlopun Champions Cup alkaa siis jo torstaina. Kilpailu käydään kuuluisalla ja metsäisellä Northwood Blackin frisbeegolfradalla, jota pidetään yhtenä maailman haastavimmista kisaradoista.

Katso Music City Openin parhaat palata alta:

The post Simon Lizotte tyrmäsi muut ja uusi mestaruutensa – Anttila viides first appeared on Frisbeegolfmedia.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World