Satavuotias pommikone ja 70 vuotta vanha mannertenvälinen ohjus? Yhdysvaltain ydinasesateenvarjo alkaa olla ikäloppu

Hävittäjäkoneiden saattama Yhdysvaltain strateginen B-52-pommikone yhteisissä ilmavoimien harjoituksissa Japanin ja Etelä-Korean kanssa Japanin ilmatilassa lokakuussa 2022. AFP / LEHTIKUVA / handout / Japan Air Self-Defense Force (JASDF)

Niilo Simojoki

Presidentti Vladimir Putinia on aiheellisesti pilkattu, kun hän on julkistanut tietoja milloin minkäkin Venäjän uuden ihmeaseen kehityksestä. Uudet taistelupanssarit tai ihmeelliset ydinkäyttöiset ohjukset ja torpedot ovat osoittautuneet paperitiikereiksi, jos sitäkään.

Aiemmin maaliskuussa Putin saattoi kuitenkin liikkua lähellä totuutta, kun hän kehui Venäjän ydinasetriadin – eli maasta, ilmasta ja sukellusveneistä laukaistavien ydinaseiden kokonaisuuden – olevan edistyneempi kuin Yhdysvaltain vastaava. Nato-Suomeakin suojaavan Yhdysvaltain ydinsateenvarjon ei voi nimittäin väittää olevan viimeistä huutoa, olivatpa Venäjä kyvyt todellisia tai eivät.

Venäjän ja Yhdysvaltain hallussa olevien ydinkärkien määrässä ei ole suurta eroa. Molemmilla on ydinkärkiä muutamia tuhansia, mutta Venäjä on ainakin omien ilmoitustensa mukaan uudistanut asearsenaaliaan paljon Yhdysvaltoja johdonmukaisemmin.

Lisää huolta Yhdysvalloille aiheuttaa Kiinan kiihtyvä ydinasevarustautuminen. Maan on havaittu rakentaneen satoja uusia ohjussiiloja, ja nykyisellään sillä arvioidaan olevan jo 500 ydinkärkeä. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan määrä voi jopa kolminkertaistua vuoteen 2035 mennessä.

“USA:n valmistettava lisää ydinaseita”

Presidentti Joe Bidenin hallinnon tuoreimmassa ydinasepolitiikan linjanvedossa (Nuclear Posture Review) lokakuulta 2022 katsotaan maan nykyisten ydinaseiden modernisoinnin ja aseistariisuntapyrkimysten riittävän. Vuotta myöhemmin julkistetussa kongressin raportissa samasta aiheesta on toinen ääni kellossa. Sen mukaan Yhdysvaltain ydinasepelote vuosille 2027-35 on muutettava kykeneväksi vastaamaan sekä Venäjän että Kiinan yhtäaikaiseen aggressioon.

Suomessa viime vuonna vierailleen, Yhdysvaltain aiemmassa hallinnossa ydinasepolitiikan valmistelijana työskennelleen virkamiehen päätelmä tilanteesta oli selkeä: nykyinen ydinasepolitiikka ei ole enää palvele tarkoitustaan.

– Yhdysvaltain pitää rakentaa kyky valmistaa lisää ydinaseita, hän tiivisti.

Jotkut tutkijat varoittavat kuitenkin uudesta asevarustelukierteestä muistuttamalla, ettei suurempi tai edes yhtä suuri ja tehokas asearsenaali ole ydinaseiden tapauksessa olennaista: riittää, että kykenee tuhoisaan vastaiskuun, jos toinen iskee ensin.

Tämän ajattelutavan mukaan ydinaseiden määrää tärkeämpää on määrätietoinen pelotepolitiikka, jossa heikompikin voi olla vahvempi.

Kyse on siis nimenomaan ennaltaehkäisystä. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton johtajien Ronald Reaganin ja Mihail Gorbatshovin jo 1980-luvulla käyttämän fraasin mukaan ydinsotaa ei pidä käydä, koska sitä on mahdotonta voittaa.

Bidenia on syytetty ydinaseriisunnan tavoitteen unohtamisesta kalliiden uudistusprojektien myötä. Toisaalta sen paremmin Kiina kuin Venäjäkään eivät ole osoittaneet mitään kiinnostusta ydinaserajoitusneuvottelujen aloittamiseen uudestaan. Venäjä torjui Yhdysvaltain tätä koskevan esityksen viimeksi helmikuussa.

Ydinpelote Venäjälle yhä tärkeämpi

Ydinpelotteen merkityksen kehityksen voi tiivistää siten, että se oli toisen maailmasodan jälkeen tärkeämpää sotilasliitto Natolle, koska Neuvostoliiton tavanomaiset asevoimat olivat Euroopassa selvästi Natoa vahvemmat.

1990-luvun alun sota Persianlahdella puolestaan säikäytti Venäjän ja Kiinan, koska ne havaitsivat, että Yhdysvaltain ja sen liittolaisten tavanomaiset sotilaalliset kyvyt ovat ylivoimaisia. Tämä johti Venäjän ja Kiinan kehittämään ydinpelotettaan, samalla kun Yhdysvallat veti kylmän sodan päätyttyä lähes kaikki ydinaseensa pois Euroopasta.

Ukrainan sodassa kärsimiensä kalusto- ja miestappioiden myötä Venäjän tukeutuminen ydinpelotteeseen on korostunut viime aikoina entisestään.

Yhdysvalloissa käynnistetty ydinpelotteen modernisointi on osoittautunut sekä vaivalloiseksi että kalliiksi. Kongressin budjettiviraston viime kesänä julkistaman arvion mukaan puolustus- ja energiaministeriöiden ydinasejoukkoja koskevat suunnitelmat maksavat toteutuessaan huikeat 756 miljardia dollaria pelkästään vuosina 2023-32.

Aseiden elinkaaria venytetty vuosikymmenillä

Lukujen valossa uudenaikaistamiselle vaikuttaisi olevan tarvetta: uusien ydinaseiden tuotanto päättyi Yhdysvalloissa jo 1990-luvun alussa, minkä jälkeen jo olemassa olevien asejärjestelmien elinkaarta on jatkettu paljon suunniteltua pidemmäksi. Tämä on tehty vuoden 1992 jälkeen ilman ydinkokeiden apua.

Amerikkalaisten ydinaseet ovat olleet keskimäärin 40 vuotta vanhoja, kun niiden elinkaarta on joko jatkettu tai ne on otettu pois käytöstä. 2040-luvun jälkeen elinkaarta ei kuitenkaan aiota enää jatkaa, vaan kaikkien suunniteltua kauemmin käytössä olleiden ydinaseiden ja kantolaitteiden taru on silloin lopussa.

Esimerkiksi kymmenen vuoden käyttöikää silmällä pitäen suunnitellut mannertenväliset Minuteman III -ohjukset ovat tuolloin ehtineet yli 70 vuoden ikään ja vuonna 1952 ensilentonsa tehnyt strateginen B-52-pommikonekin liki satavuotiaaksi.

Uudistustyö on kuitenkin käynnissä: ilmavoimien uusi B-21 Raider -häivepommikone teki ensilentonsa viime marraskuussa. Siihen ja B-52-koneisiin sijoitettavaksi kehitetään uutta LRSO-risteilyohjusta korvaamaan nykyinen, vuonna 1982 käyttöön otettu ydinkärjellä varustettu AGM-86B-risteilyohjus.

Yli 400:n Minuteman III -ohjuksen korvaajaksi suunnitellun Sentinel-ohjuksen kehitystyö on sen sijaan vaikeuksissa kustannusten ylityttyä jo nyt rajusti. Ensimmäisten ohjusten alustava käyttöönotto on lykkääntymässä ainakin 2030-luvun alkuun, jos ohjelma siis ylipäänsä jatkuu.

Huomattava osa Sentinelin kustannuksista ei tule ilmavoimien mukaan itse ohjuksista vaan satojen uusien laukaisusiilojen ja niiden välisten yhteyksien rakentamisesta, muun muassa tuhansista kilometreistä valokuitukaapelia.

Britannian sukellusveneohjuksilla epäonnea

Yhdysvaltain merivoimille aiotaan puolestaan rakentaa 12 uutta Columbia-luokan ydinsukellusvenettä, joista ensimmäinen tulisi käyttöön 2030-luvun alussa. Tämäkin projekti on myöhästymässä aikataulusta. Sukellusveneisiin sijoitettavaksi kehitetään myös uutta W93-ydinkärkeä, joka tulee niin ikään elinkaareltaan jo jatkettuihin Trident-ohjuksiin.

Samoja ohjuksia käytetään myös Britannian neljässä Vanguard-ydinsukellusveneessä, joita niitäkin ollaan korvaamassa uusilla 2030-luvun kuluessa. Britannian ydinpelote on osoitettu Naton käyttöön, joten toisin kuin Ranskan ydinaseet, brittisukellusveneet ovat suoranaisesti osa Suomenkin ydinasesateenvarjoa.

Yhteisen ydinpelotteen brittiläinen osa sai kielteistä julkisuutta helmikuussa, kun hyvin harvoin tehtävä Trident-ohjuksen koelaukaisu epäonnistui. Ohjuksen piti lentää tuhansien kilometrien matka eteläiselle Atlantille, mutta se putosi mediatietojen mukaan vain muutamien metrien päähän laukaisualustana toimineesta HMS Vanguard -sukellusveneestä.

Erityisen kiusalliseksi tapauksen teki se, että Britannian puolustusministeri Grant Shapps oli paikalla sukellusveneessä seuraamassa laukaisua. Eikä asiaa helpottanut yhtään se, että myös edellinen kuninkaallisen laivaston Trident-koelaukaisu vuonna 2016 oli epäonnistunut.

Sukellusveneiden merkitys on tärkeä, koska ne ovat todennäköisesti parhaiten mahdollisen ydinsodan ensi-iskusta selviävä osa ydinasetriadia. Esimerkiksi Yhdysvaltain ydinpelotteesta noin 70 prosenttia on sijoitettu sukellusveneisiin.

Ydinpommeilla Euroopassa poliittista merkitystä

Eurooppaan muutaman Nato-liittolaismaan tukikohtiin ydinjako-ohjelman puitteissa sijoitettujen B-61-ydinpommien design on tyyppimerkinnän mukaisesti 1960-luvun alusta. Pommista on valmistunut jo 12. versio, jossa on muun muassa kehitetty pommin osumistarkkuutta ja räjähdyksen voimakkuuden säätömahdollisuutta parantamalla.

Vapaasti putoavien painovoimapommien on monesti arvioitu olevan jo ratkaisuna vanhanaikainen, koska ne vaativat lentämistä melko lähelle tuhottavaa kohdetta ennen pommin pudottamista.

Eurooppaan sijoitetuilla 100-150 pommilla on kuitenkin konkreettista määräänsä suurempi poliittinen merkitys Naton pelotteen yhtenäisyyden perustana. Sen sijaan niitä ei riittäisi annettavaksi Euroopasta Aasiaan, jos Yhdysvaltain sikäläiset kumppanit haluaisivat samanlaisen ydinjako-ohjelman kuin Euroopassa, amerikkalainen ex-virkamies kertoo.

Miten hän sitten täydentäisi Yhdysvaltain ydinpelotetta, jos saisi siihen vapaat kädet?

– Haluaisin F-35-hävittäjiin sopivan, ydinkärjellä varustetun risteilyohjuksen, kuuluu vastaus.

Tällä hetkellä ilmasta laukaistavia ydinristeilyohjuksia on Euroopassa vain Ranskalla.