Sanoma: Nyt on todella kova huhu - Tapparan kultavahti Christian Heljanko palaa HIFK:n paitaan?

sanoma: nyt on todella kova huhu - tapparan kultavahti christian heljanko palaa hifk:n paitaan?

Sanoma: Nyt on todella kova huhu – Tapparan kultavahti Christian Heljanko palaa HIFK:n paitaan?

Tappara voitti sunnuntaina jo kolmannen perättäisen Suomen mestaruutensa. Ensi kaudeksi paletti on menossa uusiksi.

Sanoma kertoo, että Tapparan kultajoukkue on hajoamassa käsiin ja useita avainpelaajia on lähdössä seurasta.

Tapparan sankarimaalivahdin Christian Heljangon lähtö seurasta on ollut selvää jo pitkään. Heljanko itse on lähinnä puhunut Eurooppaan siirtymisestä.

Mutta kenties toinenkin vaihtoehto on pöydällä. Sanoma kertoo, että “villien huhujen” mukaan Heljanko saattaa olla matkalla myös Helsinkiin.

Ajatus ei ole siinä mielessä mahdoton, että Heljanko, 27, on HIFK:n kasvatti. Hän kävi läpi helsinkiläisseuran junioriputken ennen siirtoaan Tapparaan.

HIFK:ssa hän ei ole vielä koskaan urallaan miesten tasolla pelannut, mutta varavahdin roolissa hänet on nähty.

Sanoma kertoo myös, että Anton Levtchi lähtee Tapparasta. Hänen osoitteenaan on SHL:n Luulaja. Ruotsalaismediat uutisoivat Levtchin siirrosta jo helmikuussa.

Lue myös: Rikard Grönborgin edeltäjä koki karun kohtalon – Hjallis antoi kenkää

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World