Maahanmuutto lisääntyi tammi-helmikuussa – jo viime vuosi oli ennätysvuosi

maahanmuutto lisääntyi tammi-helmikuussa – jo viime vuosi oli ennätysvuosi

Maahanmuutto ulkomailta piti väestönkasvua yllä alkuvuodesta. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Hannu Toivonen

Maahanmuutto oli erittäin vilkasta alkuvuonna. Tilastokeskuksen mukaan tammi- ja helmikuussa maahanmuuton ja nettomaahanmuuton määrät olivat jopa korkeammat kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuonna 2023 maahanmuuton ja nettomaahanmuuton määrät olivat tilastointihistorian korkeimmat.

Osa viime vuoden kasvusta johtui siitä, että tilapäisen suojelun nojalla Suomesta oleskeluluvan edellisenä vuonna saaneilla ukrainalaisilla oli mahdollisuus hakea kotikuntaa maaliskuusta alkaen.

– Ukrainan kansalaiset olivat myös tämän vuoden tammi-maaliskuussa selvästi suurin maahan muuttaneiden ryhmä. Heitä oli maahanmuuttajista noin 4 700 eli melkein kolmannes, kertoo yliaktuaari Joonas Toivola Tilastokeskuksesta tiedotteessa.

Ilman maahanmuuton vaikutusta Suomen väkiluku olisi laskenut reilulla 4 300 ihmisellä.

Maahanmuutto piti yllä väestönkasvua

Tilastokeskuksen ennakkotiedoista selviää myös, että Suomen syntyvyys on pysynyt alkuvuoden aikana ennallaan. Alkuvuoden aikana syntyi 10 739 lasta, mikä on 283 lasta enemmän kuin vastaavana ajankohtana viime vuonna.

Kahdentoista viime kuukauden ennakollinen hedelmällisyysluku oli 1,26, joka on sama kuin viime vuoden aikana. Kokonaishedelmällisyysluku kertoo, kuinka monta lasta nainen synnyttäisi elämänsä aikana, jos syntyvyys pysyisi laskentavuoden tasolla.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku kasvoi tammikuun alun ja maaliskuun lopun välillä reilulla 7 300 ihmisellä. Väestönkasvua piti alkuvuodesta yllä maahanmuutto ulkomailta, joka kasvoi viime vuodesta. Ulkomailta muutti Suomeen 14 485 ihmistä ja Suomesta ulkomaille 3 063.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World