Hullujen Päivien ajoitus ja haasteet Punaisellamerellä syvensivät Lindex-konsernin tappiota alkuvuonna

hullujen päivien ajoitus ja haasteet punaisellamerellä syvensivät lindex-konsernin tappiota alkuvuonna

Osavuosikatsauksen mukaan Stockmannin Hullut Päivät -kampanjan ajoitus vaikutti tulokseen. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Tavaratalo- ja vaatemyymäläketju Lindex Groupin oikaistu liiketulos painui tammi-maaliskuussa 6,5 miljoonaa tappiolle. Lindex Group tunnettiin aiemmin nimellä Stockmann. Liiketulos heikkeni alkuvuonna niin konsernin Lindex- kuin Stockmann-liiketoiminnoissa vuodentakaisesta.

Kaikkiaan konsernin liikevaihto laski 2,8 prosenttia vajaaseen 193 miljoonaan euroon.

Konsernin Lindex-liiketoiminnan oikaistu liiketulos oli voitollinen, vaikka myös sen liiketulos laski. Tuloslaskua selittivät aiempaa korkeammat rahtikustannukset, jotka yhtiön mukana liittyivät “ennakoimattomiin logistisiin haasteisiin Punaisellamerellä”.

Stockmann-tavarataloista vastaavan liiketoiminta-alueen tappio syveni viime vuodesta 2,4 miljoonalla ollen 9,4 miljoonaa euroa. Osavuosikatsauksen mukaan Stockmannin Hullut Päivät -kampanjan ajoitus vaikutti tulokseen.

Vuosi sitten Hullut Päivät alkoivat maaliskuussa, kun tänä vuonna ne alkoivat huhtikuun alussa eli eri vuosineljänneksessä.

Toimitusjohtaja: Selkeä toimintasuunnitelma kannattavuudelle

Alkuvuoden tappiosta huolimatta konserni pitää oman tulosnäkymänsä kuluvalle vuodelle ennallaan ja arvioi, että Lindex Group yltää tänä vuonna 70-90 miljoonan euron oikaistuun liiketulokseen.

– Meillä on selkeä toimintasuunnitelma kannattavuuden parantamiseksi tulevina vuosineljänneksinä, toimitusjohtaja Susanne Ehnbåge toteaa osavuosikatsauksessa.

Konserni arvioi, että sen markkinaympäristö pysyy tänä vuonna edelleen haastavana.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World