Ensimmäinen Suomeen rekisteröintikatsastettu Lamborghini Miura nähtävillä Classic Motorshowssa

Kaikkien 60-70-luvun pienten poikien ja miksei tyttöjenkin autounelmien kuvastoon itseoikeutetusti kuuluva Lamborghini Miura on auto, joka synnytti automaailmaan uuden kategorian: superauto. Miurassa kiteytyy italialainen intohimo vauhtiin, estetiikkaan ja unelmiin. Se on pyörille nostettu taideteos.

Nyt Lamborghini Miura on saatu ensi kertaa Suomenkin rekisteritilastoihin, sillä urheilu- ja klassikkoautoihin erikoistunut Classic Collection on rekisteröintikatsastanut ensimmäisen myyttisen ’härän’ Suomeen. Auto on vielä restaurointivaiheessa, mutta kokonaisuus alkaa olla koossa. Varsinaisen rekisterikilpensä se saa, kun valmistuminen etenee ja Miura on aika päästää ’laitumelle’.

Lamborghini Miura on harvinaista herkkua maailmallakin. Autojen hinta pyörii parin miljoonan euron molemmilla puolilla. Väistämättä herää kysymys, mistä tällainen hanke sai alkunsa?

– Tausta juontaa klassisten urheiluautojen entusiasmiin, etsimme Italialaista 60-luvun urheiluautoa yhtiöömme restauroitavaksi, pitäen Miuraa toivelista kärjessä kertoo Classic Collectionin omistaja Sebastian Lindström.

– Olen harrastanut urheiluautoja kolmisenkymmentä vuotta ja sinä aikana on tullut tehtyä pohjatyötä, joka lopulta mahdollisti tämän. Miura oli jo vuosia sitten minulle ja silloiselle yhtiökumpanilleni ”yksi” unelmien hanke.

ensimmäinen suomeen rekisteröintikatsastettu lamborghini miura nähtävillä classic motorshowssa

Kuva: CvB.

Unelmia täytyy kuitenkin aina tavoitella ja niin tämäkin hanke polkaistiin käyntiin.

– Vuosia seurailimme ja haeskelimme sopivaa Miura-projektia ja vihdoin sellainen löytyi. Auto oli hyvin puutteellinen ja moottori on alun perin toisesta Miurasta.

Sen jälkeen on tehty valtavasti työtä että kaikki tarvittava on löytynyt. Miuran osia ei tilata noin vain varaosaluetteloista. Auto on niin harvinainen, että hyvät kontaktit ja rautainen osaaminen ovat tarpeen osia metsästäessä. Lindströmin Classic Collectionilla on hyvät kontaktiverkostot, Yhdysvalloissa, Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Puuttuvat osat on löydetty erikoistuneiden toimijoiden, kuten klassikkoajoneuvoihin erikoistuneen Marcel Seidelin huutokauppatalon kautta.

Erilaisia vaiheita unelman konkretisoitumiseksi tähän pisteeseen on varmasti ollut monia ja Lindstöm lupaakin olla Classic Motorshowssa paikalla kertomassa vaiheista lisää.

Classic Collectionin Lamborghini Miura on esillä Classic Motorshowssa projektikuntoisena näyttelyn yhden pääyhteistyökumppanin, TorAForsin osastolla A-hallissa.

Esillä oleva Miura tullaan vielä purkamaan loppuvuodesta 2024 perusteellista restaurointia varten ja sen moottori ja vaihdelaatikko lähtevät Italiaan kunnostettavaksi. Maalaus- ja sisustatyöt toteutetaan Suomessa. Projektin etenemistä voi seurata classiccollection.fi nettisivuilla.

Lamborghini Miura – superauto

Lamborghini syntyi traktoritehtailija Ferruccio Lamborghinin päätöksestä lyödä Ferrari laudalta eksoottisten ja nopeiden autojen valmistajana. Siinä missä Ferrarin katumallit olivat syntyneet tarpeesta rahoittaa kilpatallin toiminta, Lamborghinilla prioriteetit olivat täsmälleen päinvastaiset. Lamborghini ei koskaan ole yrittänyt kilpailla autourheilun korkeimmalla tasolla, vaan on keskittänyt ponnistuksensa maailman haluttavimpien tuotantoautojen valmistamiseen.

Miura syntyi Feruccio Lamborghinista huolimatta, ei hänen ansiostaan. Tehtaan perustajan intohimona olivat nopeat ja ylelliset autot, kuten merkin ensimmäinen tuotantoauto, 350/400 GT antoi ymmärtää. Keskimoottorinen Miura oli jotain muuta, ja se muistutti esittelynsä aikaan vuonna 1966 epäilyttävästi Ferrarin ja Fordin kilpa-autoja, jotka ottelivat tuolloin verissä päin urheiluautojen MM-sarjan herruudesta.

Lamborghini antoi kuitenkin periksi vallankumouksellisen keskimoottoriauton suunnitelleille huippuinsinööreilleen ja antoi Bertonen toimistolle tehtäväksi suunnitella kori ennennäkemättömän tekniikan verhoksi. Työn sai Bertonella vastuulleen alle kolmikymppinen Marcello Gandini, jonka dramaattinen näkemys viitoitti tietä pitkälle tulevaisuuteen. Muutamaa vuotta myöhemmin Gandini sinetöi asemansa superauton isänä, kun hänen hahmottelemansa vieläkin radikaalimpi Lamborghini Countach sai debyyttinsä.

Miurasta sai alkunsa myös Lamborghinin tähän päivään asti jatkunut tapa nimetä mallinsa taisteluhärkien mukaan. Auton todellinen autohistoriallinen merkitys on kuitenkin siinä, että se tuli luoneeksi kokonaisen uuden autoluokan. Superauton ei ole tarkoituskaan olla arkiliikenteessä toimiva kulkuneuvo, ja joka sitä odottaa, joutuu katkerasti pettymään. Miura ja sen seuraajat on ymmärrettävä pyörille nostettuina taideteoksina, joiden hinnalle ei ole ylärajaa. Ne ovat haaveiden polttoainetta, eivät autoja perinteisesti ymmärrettynä.

Classic Motorshow järjestetään 4.-5.5.2024 Lahden urheilu- ja messukeskuksessa.

Lue myös

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World