Enemmistö suomalaisista sakottaisi tupakantumppien maahan heittämisestä, kertoo kysely

enemmistö suomalaisista sakottaisi tupakantumppien maahan heittämisestä, kertoo kysely

Kyselyn mukaan enemmistö suomalaisista sakottaisi tupakantumppien sekä nuuska- ja nikotiinipussien maahan heittämisestä. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen

Simu Perälä

Enemmistö suomalaisista sakottaisi tupakantumppien sekä nuuska- ja nikotiinipussien maahan heittämisestä, käy ilmi Suomen ASH -järjestön teettämästä kyselystä.

Kyselyn mukaan alle 25-vuotiaista sakottamista kannatti jopa 83 prosenttia.

Useampi kuin kaksi kolmesta vastaajasta myös kertoi ympäristöön heitettyjen tupakantumppien häiritsevän. Vain viittä prosenttia vastaajista ne eivät häirinneet koskaan.

Tupakan filtterit on tehty selluloosa-asetaatista, joka on muovia. Se ei maadu, ja sen hajoaminenkin kestää vuosia. Järjestön mukaan Suomessa ympäristöön päätyy yli 2,3 miljardia tumppia vuosittain.

– Tupakan filtterit ovat valtava muovijäteongelma, eivätkä suojele tupakoivan terveyttä, kuten yleisesti luullaan. Filttereiden nopea kieltäminen vähentäisi muovijätteen määrää merkittävästi, Suomen ASH ry:n puheenjohtaja Pekka Puska sanoo tiedotteessa.

“Yritykset pitäisi saada vastuuseen”

Tumpeista liukenee vesistöihin myös haitallisia kemikaaleja, kuten arsenikkia ja lyijyä. Järjestön mukaan noin 40 prosenttia kaikesta maailman rannoilta kerätystä roskasta liittyy jollakin tavoin tupakoimiseen. Tupakantumpit ovatkin yksi maailman yleisimmistä roskista.

– Tupakkateollisuuden aiheuttamat ympäristövaikutukset ovat valtavat. Tupakkayritykset pitäisi saada vastuuseen niin aiheuttamistaan terveydenhuollon kuluista kuin myös ympäristöongelmista, järjestön toiminnanjohtaja Mervi Hara sanoo.

Kyselytutkimuksen toteutti Verian, ja vastaajia oli runsas tuhat. Tutkimuksen aineisto kerättiin internetpaneelissa helmikuussa. Tulosten virhemarginaali on koko aineiston tasolla 3,1 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Suomen ASH ajaa tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön lopettamista sekä päihteettömyyttä Suomessa.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World