Presidentti Stubb tarjoili ruotsalaisille aurinkoista yhteiseloa

presidentti stubb tarjoili ruotsalaisille aurinkoista yhteiseloa

Alexander Stubb oli päättänyt valloittaa yleisönsä virallisissa osuuksissa puhumalla rennosti ruotsia, tai siis muumipeikkoruotsia, kuten presidentti itse sanoi. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

Ville Väänänen

Jos eteläistä Suomea piiskasi tiistaiaamuna sankka lumipyry, Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa ilme oli varsin toisenlainen.

Kaupunki tarjosi lähes parastaan aamulla, kun tasavallan presidentti Alexander Stubbin ensimmäinen valtiovierailu alkoi virallisella osuudella Tukholman kuninkaanlinnan sisäpihalla. Stubb saapui hevosten vetämillä vaunuilla yhdessä Ruotsin kuninkaan Kaarle Kustaan kanssa. Presidentti vaikutti säteilevän kilpaa auringon kanssa linnan sisäpihalla.

Auringon ohella linnan sisäpihalla säihkyi rouva Suzanne Innes-Stubb upeassa valkoisessa asussa ja mustassa hatussa. Helsingin Sanomien mukaan asun oli suunnitellut Katri Niskanen.

Presidentti oli päättänyt valloittaa yleisönsä virallisissa osuuksissa puhumalla rennosti ruotsia, tai siis muumipeikkoruotsia, kuten presidentti itse sanoi.

– En ole koskaan aiemmin tuntenut itseäni enempää ruotsalaiseksi kuin nyt, Stubb hauskuutti valtiopäivien yleisöä.

Hän muisteli puheessaan, kuinka on kasvanut lapsuudessaan Astrid Lindgrenin kirjojen ja hahmojen parissa. Hän kertoi myös olleensa viime lauantaina Helsingin Svenska teaternissa katsomassa Ronja Ryövärintytärtä.

Turvallisuuspolitiikka kärkiaihe

Stubbin viesti sekä linnassa pidetyssä tiedotustilaisuudessa että valtiopäivillä oli selvä:

– Ruotsin asia on meidän, ja Suomen asia on teidän.

Hän kertoi valtiopäivien puheessaan myös, että Suomen ja Ruotsin on jatkettava kansallisten puolustustensa yhteensovittamista Naton kanssa ja keskenään.

– Haluamme olla aktiivinen, emme arkaileva jäsen, Stubb määritteli Suomen suhtautumista Nato-jäsenyyteen.

Valtiopäiväpuheen jälkeen presidentti neuvotteli Ruotsin pääministerin Ulf Kristerssonin kanssa. Stubb toi omassa puheenvuorossaan Nato-jäsenyyden ohella esiin elinkeinoelämän roolia turvallisuudessa.

– Emme elä enää samassa vapaiden markkinoiden maailmassa, jossa luulimme, että eläisimme kylmän sodan jälkeen. Siksi on tärkeää, että myös Suomen ja Ruotsin elinkeinoelämä tapaavat täällä, Stubb sanoi.

– Nato-jäsenyys antaa myös paljon uusia mahdollisuuksia yrityksillemme, Stubb lisäsi ja korosti vielä, että Ruotsi on ylivoimaisesti Suomen tärkein kauppakumppani.

Elinkeinoelämän ohella myös koulutusasiat olivat Stubbin ja Kristerssonin keskustelussa, ja pääministeri kertoikin tyttärensä opiskelevan Suomessa Hankenilla eli ruotsinkielisessä kauppakorkeakoulussa.

“Coolia olla suomalainen”

Presidentti kertoi tiistain viimeisessä osiossa ennen juhlaillallista Kuninkaanlinnassa tavanneensa maanantaina ruotsinsuomalaisten järjestöjä.

– Näyttää, että Ruotsissa on aika coolia olla suomalainen, Stubb intoili Suomen suurlähettilään residenssissä.

Hän kertoi, että päivän aikana oli tullut selväksi, ettei Suomen ja Ruotsin väleissä ole erimielisyyksiä tai kipukohtia.

– Suomea arvostetaan paljon, ja Suomella oli vahva rooli Nato-jäsenyydessä. Toivottavasti tämä jatkuu samanlaisena.

Stubb palasi residenssissä vielä tiistain intiimiin hetkeen, kun kuningasperhe oli tarjonnut presidenttiparille lounaan. Paikalla oli ollut kuningasparin lisäksi muun muassa kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel.

– Olemme olleet vuosien saatossa paljon tekemisissä, Stubb paljasti.

Keskiviikkona valtiovierailun ohjelma jatkuu Göteborgissa.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World