Ruotsi tuo Nato-pöytään "hämmentävän vahvaa" puolustusteollisuutta, sotilaskoulutusta ja tiedusteluosaamista

Hävittäjien ja sukellusveneiden ohella Ruotsi tuottaa muun muassa ohjusteknologiaa, tykistöä ja rynnäkköpanssarivaunuja. LEHTIKUVA/AFP

Anniina Korpela, Mimma Lehtovaara

Ruotsin Nato-jäsenyyden viimeiset esteet ovat väistymässä, ja näin liittokunta on saamassa 32. jäsenensä. Mutta mitä Ruotsi tuo mukanaan sotilasliittoon ja millainen merkitys Ruotsin jäsenyydellä Natolle on?

STT kysyi asiaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistuneelta Ulkopoliittisen instituutin johtavalta tutkijalta Matti Pesulta ja Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun professorilta Kjell Engelbrektiltä.

Ruotsin merkitys Natolle on paljon muutakin kuin usein mainittu solmukohta tai kauttakulkumaa. Maantieteellisesti tärkeän alueen, satamien ja ilmatilan lisäksi Ruotsi on sotilaallisesti verrattain kyvykäs ja tuo sotilaallista kykyä liittokunnan käyttöön, vaikka maan puolustus onkin uudelleenrakentamisvaiheessa, muistuttaa Pesu.

– Se, miten paljon allokoidaan ja korvamerkitään Nato-operaatioihin ja Nato-komentoon, on aina poliittinen päätös, mutta jälleen kerran asia, joka Suomeakin kiinnostaa, koska Ruotsi on meille poliittisesti kaikkein läheisin liittolainen.

Asetuotantoa ja tiedusteluosaamista

Ruotsin puolustusteollisuus ja teknologinen osaaminen on merkittävää. Pesu kuvaakin Ruotsin puolustusteollisuutta suorastaan hämmentävän vahvaksi Nato-liittolaisten joukossa. Hävittäjien ja sukellusveneiden ohella Ruotsi tuottaa muun muassa ohjusteknologiaa, tykistöä ja rynnäkköpanssarivaunuja.

– Ei ole ehkä ykköskorin valtio, jos katsoo volyymia. Mutta kyllä Ruotsi on siellä, jos ei suurten, niin vähintään keskisuurten joukossa, Pesu arvioi.

Ruotsi tuo siis Nato-pöytään tämän kapasiteettinsa, eikä pelkästään sotilaallisina, vaan myös kaksikäyttötuotteina. Kaksikäyttö tarkoittaa, että kyseinen kalusto, teknologia tai järjestelmä soveltuu sekä sotilaalliseen että siviilitarkoitukseen.

Myös Kjell Engelbrekt korostaa Ruotsin puolustusteollisuuden antia sotilasliitolle.

– Meillä on laaja valikoima puolustusteollisuuden tuotteita, joista on mielestäni hyötyä Natolle, hän arvioi.

Puolustusteollisuuden lisäksi Engelbrekt nostaa esille Ruotsin sotilaskoulutuksen laadukkuuden. Myöskään Ruotsin suurta maantieteellistä kokoa ei voi hänen mukaansa jättää huomiotta.

– Ruotsista tulee Natolle kriittisen tärkeä alue, hän sanoo.

Matti Pesu nostaa esille myös tiedustelun pohtiessaan Ruotsin vahvuuksia. Hän kertoo, että Ruotsilla on varsin kyvykäs tiedustelukoneisto sekä sotilas- että siviilipuolella.

– Se varmasti myös Naton suuntaan tiivistyy, vaikka aika paljon tiedusteluyhteistyötä tehdään kahdenvälisesti. Valtiot ovat ymmärrettävistä syistä vähän varovaisia, mitä sinne koko liittokunnan suuntaan laitetaan.

Uusia sukellusveneitä tulossa

Ruotsin asevoimilla on käytössään muun muassa noin sata Gripen-hävittäjää, kuljetuskoneita, helikoptereita, taistelupanssarivaunuja, tykistöä ja muutamia sukellusveneitä, ja se kasvattaa puolustusbudjettiaan voimakkaasti. Näin ollen se on uusimassa ja täydentämässä esimerkiksi sukellusvenelaivastoaan. Suomen Sotilas -lehti arvioi hiljattain, että uusi sukellusvene olisi erittäin suorituskykyinen ja on räätälöity Itämeren matalien ja kapeiden vesien vaativiin oloihin.

– Uudet alukset ovat olleet suunnitteilla jo pitkään, mutta nyt ne ovat telakalla työn alla. Kyseessä on kaksi uutta modernia A26-sukellusvenettä. Pontta työlle on antanut maailmanpoliittisen tilanteen tulehtuminen, joka on yltänyt vahvasti myös Itämerelle, lehti kirjoittaa.

Rekrytointivaikeuksia jalkaväkeen

Ruotsilla on edessään myös työtä puolustuksensa vahvistamisessa. Asevelvollisuus koskee verraten rajallista joukkoa. Lisäksi Ruotsin maavoimat on esimerkiksi suhteessa Suomeen huomattavan pienet.

– Toki Suomen kaltaisen valtion näkökulmasta olisi tosi toivottavaa, että Ruotsi satsaisi myös maavoimiin, koska niitä ei ole liikaa Pohjois-Euroopassa, varsinkaan semmoisia, jotka kykenevät taisteluun kylmissä ja arktisissa olosuhteissa, Pesu huomauttaa.

Hän myös arvioi, että Ruotsilla ei käytännössä ole kovinkaan runsaasti liikkumatilaa asevelvollisuuden laajentamiselle.

– Vaikka Ruotsissa on uudelleen asevelvollisuutta palautettu ja kuitenkin tuhansia varusmiehiä ja -naisia vuosittain koulutetaan, mutta se, että tulisivat takaisin tällaiseen Suomen malliin tai malliin, joka heillä oli aikaisemmin, niin vaikea on nähdä. Heillä on ollut hankaluuksia rekrytoida väkeä varsinkin näihin miehistötehtäviin asevoimissa eli perus jalkaväkihommiin.

Pesu ottaa myös esille maantieteellisen tosiasian eli sen, että Ruotsin ja Venäjän välissä on yksi vahva valtio, Suomi.

– Sekin jossain määrin vähentää Ruotsin insentiiviä (kannustinta) satsata enemmän, koska Suomi on ja pysyy. Jos raja olisi lähempänä Ruotsia, hekin varmaan ajattelisivat toisin.

Keskustelussa tapahtunut Ruotsissa muutos

Ruotsissa Nato-jäsenyydestä käytävässä julkisessa keskustelussa on Engelbrektin mukaan tapahtunut viime päivinä muutos Unkarin parlamentin hyväksyttyä Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifioinnin viimeisenä Nato-maana. Nato-keskustelu oli hänen mielestään junnannut Ruotsissa paikoillaan kaksi viime vuotta.

– Olemme olleet odotustilassa, emmekä yhteiskuntana ole juurikaan pohtineet Natoon liittymisen käytännön vaikutuksia.

Ruotsalaislehti Aftonbladet järjesti maanantaina verkkokeskustelun, jossa lukijat pääsivät kysymään Engelbrektiltä mieltään askarruttavia kysymyksiä Natoon liittymisestä. Kysymyksiä tuli satoja.

– Kysyttiin, mitä Natoon liittyminen tarkoittaa kansalaisyhteiskunnalle ja suurelle yleisölle? Mitä se tarkoittaa taloudelle?

Myös Naton ydinasepolitiikasta kysyttiin paljon. Engelbrektin mukaan moni ruotsalainen kantaa huolta siitä, ollaanko ydinaseita tuomassa Ruotsin alueelle. Monia myös kiinnostaa, millainen rooli Ruotsilla on Naton ydinasepolitiikan suunnittelussa.

Engelbrekt kertoo, että useimmat ruotsalaiset ovat astelemassa Naton porteista sisään tyytyväisin mielin.

– Tietysti jotkut ovat pettyneitä, mutta suurta vastustusta ei näy. Lähinnä kyseenalaistetaan, miksi asiasta ei järjestetty kansanäänestystä.

Engelbrekt uskoo sotilasliittoon sopeutumisen olevan historiallisista syistä Ruotsille vaikeampaa kuin Suomelle. Hän nostaa esille toisen maailmansodan jälkeen solmitun YYA-sopimuksen, joka toi Suomen hyvin lähelle liittolaisuutta Neuvostoliiton kanssa. Ruotsille sotilaallinen liittoutumattomuus oli hyvin pitkään maan oma valinta, Engelbrekt korostaa.

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World