Chelsean Thiago Silva on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan

chelsean thiago silva on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan

Chelsean Thiago Silva on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan

Chelsean toppari Thiago Silva sanoo, että hän on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan.

Silva, 39, siirtyi Chelseaan kesällä 2020 edustettuaan edelliset kahdeksan kautta Paris Saint-Germainia Ranskassa.

Monet ajattelivat, että Silva olisi Chelseassa väliaikainen ratkaisu, mutta brassikonkari pelaa Stamford Bridgella jo neljättä kauttaan isossa roolissa.

Silvan ja Chelsean sopimus päättyy tulevana kesänä, eikä jatkodiilistä ole ainakaan vielä tihkunut tietoa. Jos Chelsea tarjoaa konkaripuolustajalleen uutta sopimusta, se olisi luultavasti vuoden diili, kuten hänen edellisetkin sopimuksensa Valioliigassa.

Brassitoppari oli lauantaina tunteikkaalla päällä, kun Chelsea hävisi Manchester Citylle 0-1 ja putosi FA Cupista. Itkuinen Silva kertoi, että hän on tehnyt päätöksen tulevaisuudestaan, muttei halunnut valottaa asiaa vielä enempää.

– Te saatte tietää lähipäivinä. En halua sanoa nyt mitään tappion jälkeen. Olen surullinen tuloksesta, mutta uutinen tulee ulos ennemmin tai myöhemmin. Minulla on päätös mielessäni, mutta nyt ei ole oikea hetki jakaa sitä teille, kommentoi Silva Goalin mukaan.

– Tämä ei ole yksilölaji, mutta olen pelannut hyvät neljä vuotta täällä. Ei sillä, etten olisi uskonut itseeni, mutta kun ottaa huomioon ikäni ja tämän liigan intensiteetin… On harvinaista nähdä 39-vuotiaita pelaajia huipputasolla.

– En tykkää puhua itsestäni, mutta te voitte nähdä sen. Minulla on yhä joitain vuosia, kun voin vielä nauttia jalkapallosta.

Silvan kasvattajaseura Fluminense on avoimesti houkutellut ex-pelaajaansa takaisin. Brassiseuran urheilutoimenjohtaja Fred sanoi aiemmin tänä keväänä, että Silvan paluu Fluminenseen on ”väistämätön” asia.

LUE MYÖS!

Maajoukkuetoveri antoi näkemyksensä Kevin De Bruynen uran seuraavasta liikkeestä – ”Hän on ollut Euroopassa monia vuosia” Joni Ahokas | 21.04.2024 15:27 Erik ten Hag selitteli Man Unitedin poikkeuksellisen surkeaa kautta – ”En ole pystynyt 18 kuukauteen” Joni Ahokas | 21.04.2024 12:42 Mikel Artetalta suuria kehuja Arsenalin ratkaisutähdelle – ”Hän on pikkutaikuri” Joni Ahokas | 21.04.2024 10:40   Lataa lisää

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World