Blizzard peruutteli tehtyään Hearthstoneen päivityksen
Nyt eletään live service -pelien kultaista aikaa. Se tarkoittaa, että pelaaminen vaatii paitsi rahaa, myös – ja ennen kaikkea – aikaa. On ostettava Battle Pass, ja sitten ahkerasti pelattava ehkä 40 tuntia ennen kuin rajallisen ajan saatavilla olleet tavarat poistuvat. Ja sitten kierros alkaa taas alusta.
Hearthstone rohkaisee nyt kansaa käyttämään enemmän aikaa pelin parissa. Hiljan linjoille saatiin järjestelmä, jossa viikkotehtävän suoritusvaatimukset kolminkertaistuivat äkkiä ja arvaamatta. Esimerkiksi ennen vaadittiin viiden rankatun matsin voittamista, ja nyt vaaditaan 15. Vastaavasti saatavat kokemuspisteet nousivat, mutta ainoastaan 20%.
Päivityslistauksessa Blizzard tiedostaa mopon lähteneen käsistä, mutta edelleen suoritusvaatimukset tuplattiin entisen kolminkertaistamisen sijasta.
News Related-
Tesla-riita yltyy: Autot jätetään nyt jo ilman rekisterikilpiä – Tesla haastaa Ruotsin oikeuteen
-
Robert De Niron puhe sai outoja sävyjä – Väitti, että häntä sensuroitiin ja Apple sai kyytiä
-
Voi kurjuus! Kaapo Kakko loukkaantui NHL:ssä
-
Uutta Destiny 2 -laajennusta ei nähdä vielä helmikuussa – uusi julkaisupäivä varmistui
-
Tänään tv:ssä: Nyt kannattaa varata useampi nenäliina valmiiksi – Tämän elokuvan ääressä kivisydänkin vollottaa
-
Tässä on alkukauden alisuorittamisen hinta: NHL:ssä kauden toiset valmentajapotkut!
-
Denis Villeneuve palkkasi Killers of the Flower Moonin käsikirjoittajan uuteen elokuvaan
-
Mico Ahonen ja nuorten maailmanmestari Palosaari jäivät rannalle
-
Tällaisia pelejä kannattaa joulukuussa 2023 odottaa
-
Illalla tv:ssä: Huijarinainen yrittää naruttaa fiksumpaansa – näyttelijättären kuitti koe-esiintymisessä takasi ehkä roolin leffassa
-
Helsingin Kalasataman henkirikoksesta vangittuna enää yksi nainen, rikosnimike lieventynyt tapoksi
-
Ministeriöltä pamahti uutispommi katastrofaalisella tavalla – Lopputulos lävähtää vielä jokaisen suomalaisen eteen
-
Alkukauden kyntämisellä karu seuraus – NHL:ssä nähtiin toiset valmentajapotkut
-
Yöllä tv:ssä: Yksi parhaista tarkka-ampujaelokuvista – tähti söi 6000 kilokaloria päivässä valmistautuessaan rooliin