Bayern Münchenin pelaajalla erilainen mielipide tulevaisuudestaan kuin seuralla: ”Alku on ollut vaikea”

bayern münchenin pelaajalla erilainen mielipide tulevaisuudestaan kuin seuralla: ”alku on ollut vaikea”

Bryan Zaragoza siirtyi tammikuussa Granadasta Bayern Müncheniin.

Kyseessä on loppukauden mittainen laina ja Bayern hankkii laitahyökkääjän pysyvästi riveihinsä kauden jälkeen.

Bayern tiedotti jo joulukuussa hankkivansa Zaragozan kesällä, mutta saksalaisjätti kärsi merkittävistä loukkaantumisongelmista vuodenvaihteessa ja onnistui lainaamaan Zaragozan kevätkaudeksi.

Hienon syyskauden La Ligassa pelanneella Zaragozalla on ollut merkittäviä sopeutumisvaikeuksia Bayernissa.

Bayernin päävalmentaja Thomas Tuchel on kertonut julkisuudessa, että Zaragozan kanssa kommunikoiminen on todella vaikeaa, sillä pelaaja puhuu ainoastaan espanjaa.

Zaragoza on jäänyt täysin olemattomalle vastuulle Tuchelin alaisuudessa. Saksalaismedian mukaan Tuchel ei edes halunnut Zaragozaa kevätkaudeksi joukkueeseensa.

Sky Deutschland mukaan Bayern harkitsee lainaavansa Zaragozan muualle kesällä. Espanjan A-maajoukkueessakin nähty laitahyökkääjä haluaa sen sijaan jäädä Bayerniin.

– Pitää paikkansa, että alku on ollut hieman vaikea, mutta minulla on jo hyvä fiilis ja olen sopeutunut uuteen joukkueeseen. Nyt teen töitä saadakseni peliaikaa. Näen itseni täällä ensi kaudellakin. Siksi tein viisivuotisen sopimuksen.

– Haluan pelata ensi kaudella Bayernissa. Minulle täällä pelaaminen on etuoikeus. Teen päivittäin kovasti töitä pelatakseni täällä. Minusta on kirjoitettu paljon uutisia, jotka eivät pidä paikkaansa. En kuitenkaan kiinnitä niihin huomiota, vaan keskityn työntekoon, kielen oppimiseen ja sopeutumiseen.

LUE MYÖS

Manuel Neuer nostettiin jopa Leo Messin tasolle: ”On uskomatonta, miten hän dominoi kumpaakin osa-aluetta” Tuukka Ikkeläjärvi | 19.04.2024 13:30 Virallista: Julian Nagelsmann jää Saksan maajoukkueen peräsimeen – teki jatkosopimuksen Tuukka Ikkeläjärvi | 19.04.2024 12:21 Lähde: Napoli haluaa palkata Juventus-luotsin uudeksi päävalmentajakseen Tuukka Ikkeläjärvi | 19.04.2024 09:25 Bayer Leverkusenin uskomaton putki pelastui taas – Eurooppa-liigan välierät kutsuvat Ville Liimatta | 19.04.2024 00:00 AS Roman legenda jatkaa vakituisesti päävalmentajana – käänsi joukkueen kurssin Mourinhon potkujen jälkeen Ville Liimatta | 18.04.2024 16:32 Venezia-pomo otti kantaa Joel Pohjanpalon siirtohuhuihin Tuukka Ikkeläjärvi | 18.04.2024 13:28 Inter Miami halusi palkata Argentiinan konkarivahdin – sai kielteisen vastauksen Tuukka Ikkeläjärvi | 18.04.2024 11:59 Manuel Neuer teki Mestarien liigan historiaa Tuukka Ikkeläjärvi | 18.04.2024 10:15 Mitä draamaa! Real Madrid pudottaa Man Cityn – huipputaisto ratkesi vasta rangaistuspotkuilla Eetu Ikola | 18.04.2024 00:51 Historiallinen maali ratkaisi – Bayern teki selvää vaisusta Arsenalista Eetu Ikola | 17.04.2024 23:56   Lataa lisää

News Related

OTHER NEWS

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta

Tänään tv:ssä: Suomalainen tieteiselokuva yli 40 vuoden takaa – Hurja visio vuoden 1999 tulevaisuudesta IMDb-arvosana 4,9. Timo Linnasalon ohjaama tieteiselokuva Aurinkotuuli valmistui vuonna 1980. Elokuva perustuu Kullervo Kukkasjärven romaaniin. Painovoimatutkija Erik ... Read more »

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta

Amerikan ykkösjuontaja kiidätettiin hätäleikkaukseen – The Late Show peruttu loppuviikolta Stephen Colbertilta eivät vitsit loppuneet, vaikka tilanne oli vakava. The Late Show with Stephen Colbertin juontaja Stephen Colbert on kiidätetty ... Read more »

Juuse Saros loistaa NHL:ssä – suomalaismaalivahti valittiin viikon tähdistöön

Juuse Saros on ensimmäinen suomalaispelaaja, joka on tällä kaudella valittu viikon tähdistökolmikkoon. LEHTIKUVA/AFP Nashville Predatorsin suomalaismaalivahti Juuse Saros valittiin viime viikon kolmostähdeksi jääkiekon NHL:ssä. Saros pelasi kolmessa ottelussa, joista jokainen ... Read more »

Olaf Scholzin hallituksen suunnitelmat menivät täysin uusiksi – 60 miljardin euron aukko

– Oikeuden päätöksellä syntynyt 60 miljardin euron budjettivaje aiheuttaa päänvaivaa Saksan hallitukselle. Se joutuu joko anomaan uutta poikkeuslupaa lisävelanotolle – tai säästämään rankalla kädellä tulevien vuosien lempiprojekteista. Jättääkö Saksa toistaiseksi ... Read more »

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon

WhatsApp Web saa kuvien ja videoiden kertakatselutoiminnon (Kuva: Unsplash) WhatsApp Web, eli Metan suositun viestisovelluksen työpöytäversio, on päivitetty mahdollistamaan käyttäjille kuvien ja videoiden lähettämisen kertakatselutoiminnolla. Toiminto oli jo käytössä vuodesta ... Read more »

Ilveksen Jani Nyman, 19, loistaa maalipörssin kärjessä – murtautui legendojen listalle

Ilveksessä lainalla kiekkoileva Jani Nyman pelaa upeaa kautta Liigassa. Vasta 19-vuotias hyökkääjä on ollut syyskaudella hurjassa vedossa, kun 23:ssä ottelussa on syntynyt peräti 13 maalia, jolla irtoaa tällä hetkellä maalipörssin ... Read more »

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä

Manchester United harkitsee yllätysnimeä hyökkäykseensä Manchester United on kiinnostunut hankkimaan RB Leipzigin hyökkääjän Timo Wernerin, kertoo Saksan Sky. Werner, 27, on Valioliigan seuraajille tuttu pelaaja Chelseasta, jota hän edusti vuosina ... Read more »
Top List in the World