Sveriges Radio: Ruotsista palautetaan yli 80 suomalaista pääkalloa Suomeen loppukesästä

sveriges radio: ruotsista palautetaan yli 80 suomalaista pääkalloa suomeen loppukesästä

Eniten kalloja kaivettiin Pälkäneeltä. Arkistokuva Pälkäneen rauniokirkosta. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

Saimi Juutinen

Ruotsi palauttaa vanhat suomalaiskallot Suomeen loppukesästä, kertoo Sveriges Radio. Kyse on yli 80 pääkallon kotiuttamisesta Suomeen, josta ne kulkeutuivat ruotsalaisten rotututkijoiden haudankaivuumatkalta Ruotsiin 1870-luvulla. Ruotsin hallitus päätti Karoliinisen instituutin kokoelmissa olleiden kallojen luovuttamisesta Suomeen huhtikuussa. Radion mukaan ruotsinsuomalainen komitea on vaatinut kallojen palauttamista vuodesta 2018 asti.

Päivämäärää kallojen palauttamiselle ei ole vielä päätetty, kertoi Karoliinisen instituution käsittelijä Maria Josephson radiolle torstaina. Ihmisjäänteet kuljetetaan Suomeen kuorma-autolla ja laivalla, ja ne vaativat Josephsonin mukaan suuret laatikot kuljettamiseen.

Historiassa epäeettisiä aspekteja

- Nyt ollaan päästy siihen vaiheeseen, että ollaan ihan käytännön asioita ratkomassa, ja näyttää siltä että saadaan tämä asia melko pian maaliin, Suomen päässä kuljetuksen koordinoinnista vastaava hallitusneuvos Joni Hiitola kertoo radiolle.

Kiitolan mukaan yhteistyö Karoliinisen instituutin kanssa on sujunut hyvin.

Karoliinen instituutti kertoo kotisivuillaan, että instituutin historiassa on nykytiedon valossa epäeettisiä, epätieteellisiä ja jopa rasistisia aspekteja.

Hiitola luonnehti pääkallojen kotiuttamista huhtikuussa erityislaatuiseksi tapaukseksi. Aiemmin on pari kertaa palautettu Suomessa kokoelmissa olleita alkuperäiskansoihin kuuluvien vainajien luita. Vuonna 2020 Suomen kansallismuseo palautti arkeologiseen Mesa Verde -kokoelmaan kuuluneet ihmisjäänteet pueblointiaanien jälkeläisille Yhdysvalloissa. Lisäksi Suomen sisällä on Hiitolan mukaan viety joitakin kokoelmiin kuuluneita saamelaisvainajien luita haudattavaksi alkuperäisille sijoille.

Tutkimusryhmä Suomessa kesällä 1873

Karoliinisessa instituutissa olevat suomalaiset pääkallot kerättiin ja toimitettiin Suomesta 1800-luvulla. Vanhimmat haudoista kaivetut pääkallot ovat todennäköisesti 1500- tai 1600-luvulta.

Karoliinisen instituutin selvityksen mukaan vain kolmen suomalaisen henkilöllisyys tiedetään. Kaikki kolme kuolivat valtiollisissa laitoksissa, todennäköisesti vankilassa.

Pääkallot kiinnostivat ruotsalaisen antropologin Gustaf Retziuksen tutkimusryhmää, joka liikkui kesällä 1873 muun muassa Hämeessä. Matkan tuloksista valmistui kirja Finska kranier jämte några natur- och literatur-studier inom andra områden af finsk antropologi.

Matkan aikana Retzius tapasi myös elossa olleita ihmisiä. Mittauksia tehtiin ihmisten kehoista yli 50 paikasta, joista lähes 30 oli pään alueella.

Jo ennen Gustaf Retziuksen matkaa hänen isänsä Anders Retzius oli saanut joitakin pääkalloja muun muassa kahdelta Helsingin yliopiston professorilta, selviää Karoliinisen instituutin vuoden 2020 selvityksestä.

Pääkallot olivat rotuopin tutkimuskohteina

Suurin osa Karoliinisen instituutin suomalaisten pääkallojen kokoelmasta on siis Gustaf Retziuksen tutkimusryhmän työn tulosta. Retziuksen erikoisalaa oli fyysinen antropologia, johon kuuluivat antropometriset mittaukset.

Retziuksen aikaan kiinnostus kalloihin liittyi myös nykynäkökulmasta epätieteelliseen rotuajatteluun, jonka mukaan tiettyjen rotutyyppien kalloissa mittasuhteet olisivat tietynlaisia. Rotuopin yhtenä tavoitteena oli ihmisten fyysiseen ja muuhunkin kehitykseen liittyvien erojen tutkiminen. Tutkimuskohteina olivat muun muassa pääkallot.

Kesällä 1873 Gustaf Retziuksen mukana Suomessa liikkuivat lääketieteen opiskelija Erik Nordenson ja Christian Lovén, joka oli syntynyt Turussa ja jolla oli suomalaissyntyinen vaimo.

Ryhmä kaivoi pääkalloja neljällä paikkakunnalla. Eniten kalloja kaivettiin Pälkäneeltä, 55 kappaletta. Lisäksi kymmenen kalloa kaivettiin Pielavedeltä, kaksi entisen Enon kunnan alueelta Joensuusta ja kolme Rautalammilta.

OTHER NEWS

7 hrs ago

Suomen 20-vuotiaille voitto ja tappio

7 hrs ago

Saga Andersson voitti seiväskisan – sisko jäi kakkoseksi

7 hrs ago

Kaapo Kakosta tipahti tylyä analyysia

8 hrs ago

Ella Junnila jäi huonoon tulokseen – "Pomppualusta vain yllätti"

8 hrs ago

Veikkausliigan jumbonippu kiinnitti portugalilaisen hyökkääjän

8 hrs ago

Tiesitkö? Sinilevä voi olla koiralle jopa hengenvaarallista

8 hrs ago

Kreml varoitti Saksaan sijoitettujen yhdysvaltalaisohjusten tekevän Euroopan pääkaupungeista kohteita

8 hrs ago

NHL-asiantuntijalta tyly arvio Kaapo Kakon tasosta

8 hrs ago

Jalkapallostadionin palo järkytti huippusuosittua suomalaisbändiä: ”Kyllä me jotenkin yhteisöä autetaan”

8 hrs ago

Wallace & Gromitin luoja selittää, miksi Feathers McGraw tekee paluun Vengeance Most Fowliin

8 hrs ago

Ruandan frangi, etiopialainen Birr, Ghana Cedi romahdus selitettynä

8 hrs ago

Suosikki otti omansa Wimbledonin finaalissa

8 hrs ago

Carpetright, Boohoo, Burberry, Body Shop ja Iso-Britannian taantuminen

8 hrs ago

Helmareiden päävalmentaja Marko Saloranta luottavaisena kohti Italiaa: "Meille ei riitä mikään muu kuin voitto"

8 hrs ago

Voisiko täällä olla Maan kaltaista elämää? – Sijaitsee 48 valovuoden päässä, eksoplaneetalla on todennäköisesti ilmakehä ja vettä

8 hrs ago

Bundesliigan pelaajat ovat ahkeroineet maalintekijöinä EM-kilpailuissa

8 hrs ago

It Takes Twolla oli alun perin paljon synkempi visio

8 hrs ago

Espanjan teini-ihmeen syntymäpäiväkakku odottaa kirsikkaa

8 hrs ago

V.G. Voitolle uskomaton Suomen ennätys Mikkelissä

8 hrs ago

Turkki päättää pian sotilasoperaationsa Pohjois-Irakissa ja Syyriassa, sanoo Erdogan

10 hrs ago

Alec Baldwin vapautui kuolemantuottamussyytteistä – Puhkesi kyyneliin päätöksen jälkeen

10 hrs ago

Vappu Pimiän herkkupasta valmistuu 10 minuutissa: “Apua miten hyvää”

10 hrs ago

Tiukka väite EM-finaalin alla: ”Espanja pelkää kuollakseen häntä”

10 hrs ago

The Boys -tähti haluaa sarjan päättyvän elokuvaan

10 hrs ago

Red Bull -pomolta tylyä tekstiä tallin entisestä huippulupauksesta – ”Hän ei vain voinut hyväksyä Maxin olevan parempi”

10 hrs ago

Vaippojen ja terveyssiteiden hintaan pomppu? – USA:sta kajahti varoitus kaikille EU-maille

10 hrs ago

Nyt näyttää hyvältä: Formulalupaus Tuukka Taponen teki sen taas

10 hrs ago

Espanjan päävalmentaja on tyrmistynyt kapteeninsa kohtelusta

10 hrs ago

Kittilässä toukokuussa 2024 tehtyjen mökkimurtojen esitutkinta on valmistunut

10 hrs ago

200 miljoonaa euroa – ökyseura PSG:ltä posketon tarjous

10 hrs ago

Flow-festivaalin kenties odotetuin pääesiintyjä peruutti Euroopan-kiertueensa – myös Suomi jää välistä

10 hrs ago

Metallican James Hetfield sheriffinä – kuvia tulevasta The Thicket -elokuvasta julki

10 hrs ago

Etelä-Suomessa hellettä tänään, hitaasti liikkuvia sateita saapumassa etelästä sunnuntaiksi

10 hrs ago

Englannin maajoukkuehyökkääjä tehnyt selväksi – haluaa siirtyä Manchester Unitediin

10 hrs ago

Gnistanilla kolme kenttävaihtoehtoa loppukaudelle – toimitusjohtaja vahvisti tulipalon jättämät lohduttomat tuhot: ”Järkytys kaikille”

11 hrs ago

Sarjanousija värväsi hyökkääjän Manchester Citystä

12 hrs ago

Double Dragon Revive esitellään ensimmäisessä ilmoitustrailerissa

12 hrs ago

Suomen kolmikko komeasti MM-finaaliin Edinburghissa

12 hrs ago

Lannerangan Selkärangan Ahtauma: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

12 hrs ago

Ilves hankki maalivahdin Turusta

ALONGWALKER VIETNAM: Kênh khám phá trải nghiệm của giới trẻ, thế giới du lịch ALONGWALKER INDONESIA: Saluran untuk mengeksplorasi pengalaman para pemuda global