Alavudella varoitettiin mahdollisesti loukkaantuneista karhuista – toinen pennuista löydettiin kuolleena

Alavudella Etelä-Pohjanmaalla etsittiin lauantain vastaisena yönä karhuja, joiden epäiltiin loukkaantuneen junan törmättyä niihin. Poliisi varoitti pian puolenyön jälkeen lauantaina, että mahdollisesti loukkaantunut emokarhu liikkuu Alavuden Sillintien läheisyydessä. Myöhemmin yöllä poliisi tiedotti, että karhunpentu oli löytynyt kuolleena, mutta toinen pentu ja emokarhu olivat edelleen kateissa.

- Poliisi ja petoyhdyshenkilöt jatkavat karhujen etsintää, poliisi kertoi kahden jälkeen yöllä.

Metsästäjät kuitenkin näkivät myöhemmin yöllä sekä emon ja että toisen poikasen ja niiden todettiin olevan kunnossa.

- Ne eivät ole loukkaantuneet vaan käyttäytyvät lajilleen ominaisesti, poliisi kertoi.

Poliisi kuitenkin varoitti vielä varhaisaamusta, että karhut saattoivat edelleen liikkua alueella.

Ennen puoltapäivää Pohjanmaan poliisista kerrottiin STT:lle, että tapauksen selvitys ja seuranta oli poliisin osalta päättynyt.

Peurakolareita radoilla päivittäin

Karhunpentu kuoli jäätyään Seinäjoelta Ähtäriin matkalla olleen kiskobussin alle, kerrottiin Fintrafficin rataliikennekeskuksesta STT:lle. Kukaan junassa ollut ei loukkaantunut. Onnettomuus tapahtui Alavuden Vetämäjärven eteläpuolella.

Junan oli määrä saapua Ähtäriin hieman puolenyön jälkeen. Se myöhästyi viitisen minuuttia.

Rataliikennekeskuksen mukaan karhu jää junan alle Suomessa keskimäärin muutamia kertoja vuodessa. Eri suurpedot yhteen laskien niitä jää junien alle harvemmin kuin kerran kuukaudessa ja lähinnä Itä-Suomessa.

Peuroja osuu junien alle Rataliikennekeskuksen mukaan nykyisin jopa päivittäin. Hirvikolareita tapahtuu rautateillä keskimäärin yksi viikossa.

Pahinta jälkeä eläinturmissa syntyy toisinaan Pohjois-Suomessa, kun kokonainen porotokka saattaa jäädä samalla kertaa junan alle.

Junat eivät Rataliikennekeskuksen mukaan yleensä vaurioidu törmätessään villieläimiin. Joskus yhteenajossa saattaa kuitenkin mennä poikki junan jarruputki, mutta ne pystytään valtaosin vaihtamaan uuteen jo paikan päällä.

OTHER NEWS

7 hrs ago

Leffa poistettiin skandaalimaisesti Suomen elokuvateattereista – illan elokuva kertoo rokkibändin nousun kansansuosikiksi

7 hrs ago

Illalla tv:ssä: Kaksi pääosien näyttelijää vastakkain – loistavaa vuoropuhelua tarjoava jännäri

7 hrs ago

Etelä- ja Länsi-Suomessa vietetään juhannuspäivää lämpimässä säässä, muualla elohopea jää alle 20 asteeseen

7 hrs ago

Puola taipui Itävallalle tähtihyökkääjä Lewandowskin paluusta huolimatta

7 hrs ago

Arsenal-puolustajan EM-kisat päättyivät loukkaantumiseen

7 hrs ago

NY Times: Yhdysvaltain oikeusministeriö harkitsee Boeingin kanssa sopimusta, jolla yhtiö välttäisi taas rikossyytteet

7 hrs ago

Antoine Griezmann kommentoi Kylian Mbappén tilannetta ennen EM-kisojen huippuottelua – näin tähtipelaaja haluaa oman pelinsä parantuvan

8 hrs ago

Ocadon osakkeen kurssi on romahtanut ja sen lasku on 40 %

8 hrs ago

Kritisoitu Sergio Perez puolustelee - "Vaikein istuin koko lähtöruudukossa"

8 hrs ago

Esikypsä Murrosikä: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

9 hrs ago

Justin Sunin Tron (TRX) läpäisee Visan tällä keskeisellä mittarilla

9 hrs ago

Gazassa ainakin 22 ihmistä sai surmansa iskussa, joka vaurioitti Punaisen Ristin kansainvälisen komitean toimitiloja

10 hrs ago

Itävallan sankari hehkutti - "Tämä on vasta alkua"

10 hrs ago

Huh! NHL:n kuudennen finaalin lipunhinnat nousivat tähtitieteellisiin sfääreihin

10 hrs ago

Huonokuntoinen kenttä herätti huomiota EM-kisoissa – UEFA lupasi reagoida

10 hrs ago

Ranskan ja Hollannin kohtaaminen EM-turnauksen ensimmäinen maaliton tasuri – loukkaantunut Mbappe seurasi vaihtopenkiltä

11 hrs ago

Sami-Matti Trogenin GT3-kausi alkaa uudella automerkillä

11 hrs ago

Hän on Gerhard Aigner jonka vuoksi EM-kisoissa pidettiin muistohetki

11 hrs ago

Keskikesän juhla jatkuu juhannuspäivällä, samalla juhlistetaan yli 100-vuotiasta siniristilippua

11 hrs ago

Huuhkajien EM-haaveet murskannut joukkue antoi päävalmentajalleen kenkää

12 hrs ago

Mikko Korhonen upotti taas eaglen ja piti kärkipaikkansa Hollannissa

12 hrs ago

Ruokamyrkytys: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

12 hrs ago

Fordin osakekurssiennuste: Oletko taas menossa alle 10 dollarin?

12 hrs ago

Lionel Messi teki historiaa Copa Américassa

13 hrs ago

Psoriasis: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

13 hrs ago

Hollannin ja Ranskan tasapeli varmisti lohkokumppanin putoamisen – Mbappé seurasi penkiltä

13 hrs ago

Yö Kauhut: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Parodontiitin: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Real Madridin Andri Lunin putosi Ukrainan vaihtopenkille: ”Täysin oma vikani”

13 hrs ago

Valtteri Bottakselta lupauksia herättävä perjantai – ”Kaksi tuotteliasta jaksoa”

13 hrs ago

Suomen biitsikaksikolle paikka EM-kisoihin

13 hrs ago

Real Madridin legenda siirtymässä yllättävään saudiseuraan

14 hrs ago

Kaksinkertainen olympiavoittaja ei pääse puolustamaan kultamitalejaan - jokapäiväisellä tilanteella karmeat seuraukset

14 hrs ago

Crystal Palacen tähtipelaaja on päättänyt siirtyä Bayerniin – Chelsea vetäytyi kisasta

14 hrs ago

Eddie Murphy nosti peukun ylös myös seuraaville Beverly Hills Cop -elokuville

14 hrs ago

Tenzer kauhoi EM-altaassa seitsemänneksi ja alitti kestävyysmatkalla ensi kertaa 17 minuuttia

14 hrs ago

Maailman suosituin peli saapui vihdoin PS5:lle – näin pääset kokeilemaan testiversiota!

15 hrs ago

Mercedeksen sabotaasiskandaali paisuu

15 hrs ago

Britannian rikkaimman perheen jäsenille langetettiin vankeustuomioita Sveitsissä

15 hrs ago

Yli 20 ihmistä kuollut Nigerissä rankkasateissa ja tulvissa