Kolmen vuoden takaisen rajun kolarin vaikutukset näkyvät yhä Tiger Woodsin pelissä: "En pysty pelaamaan niin paljon kuin ennen"

kolmen vuoden takaisen rajun kolarin vaikutukset näkyvät yhä tiger woodsin pelissä:

Viisitoista kertaa lajin arvoturnauksen voittanut Tiger Woods ei halua rasittaa kehoaan liikaa. LEHTIKUVA/AFP

AFP

Vuoden 2021 autokolarin vaikutukset näkyvät yhä golfin supertähden Tiger Woodsin pelissä. Viisitoista kertaa lajin arvoturnauksen voittanut Woods ei pysty pelaamaan riittävän usein, jotta olisi pelillisesti iskussa kauden tärkeimmissä kisoissa.

Yhdysvaltain avoimessa mestaruusturnauksessa Woods karsiutui kilpailusta kahden kierroksen jälkeen. Hänen yhteistuloksensa Pohjois-Carolinan Pinehurstissa oli 147 lyöntiä (+7).

- Turhauttavaa, etten pelaa viikonloppuna, toisen kierroksen 73 lyönnillä pelannut Woods sanoi.

Woods ajoi autollaan rajusti tieltä Kaliforniassa helmikuussa 2021, yli kolme vuotta sitten. Golftähti kärsi vakavat vammat, mutta leikkausten avulla hänen selkänsä ja jalkansa on saatu toipumaan. Woods pystyy jo kävelemään neljän kierroksen vaatimat kilometrit, mutta harjoitus- ja kilpailumääriä on ollut pakko karsia.

- En pysty pelaamaan niin paljon kuin ennen, koska en halua rasittaa kehoani liikaa, Woods kertoi.

Woodsin, 48, mukaan pelimäärän nostaminen voisi johtaa siihen, ettei hänen kehonsa kestäisi, ja silloin arvoturnaukset jäisivät väliin.

Masters-voittaja vaikeuksissa

Ruotsalainen Ludvig Åberg nousi Yhdysvaltain avoimen mestaruusturnauksen kärkeen kisan puolivälissä. Lyönnin takana Åbergista ovat yhdysvaltalaiset Bryson DeChambeau ja Patrick Cantlay ja jo edellisessä arvokisassa säväyttänyt belgialainen Thomas Detry.

Viime kaudella lajin huipulle noussut Åberg on yhteistuloksessa 135 lyöntiä (-5).

- Tämä ei ole helppo kenttä. Pidin pelin kurinalaisena ja olin kärsivällinen, 24-vuotias Åberg sanoi.

Maailmanlistan ykkönen, yhdysvaltalainen Scottie Scheffler oli toisena pelipäivänä vaikeuksissa ja löi palloa 74 kertaa. Hän varmisti jatkopaikkansa yhden lyönnin erolla. Hän ei tehnyt ainuttakaan birdieä ensi kertaa urallaan major-kilpailujen kierroksillaan.

- En saanut putteja sisään, mutta olen ylpeä siitä, miten taistelin, Scheffler sanoi.

Huhtikuussa pelatussa Mastersissa Åberg oli toinen Schefflerin takana.

OTHER NEWS

7 hrs ago

Leffa poistettiin skandaalimaisesti Suomen elokuvateattereista – illan elokuva kertoo rokkibändin nousun kansansuosikiksi

7 hrs ago

Illalla tv:ssä: Kaksi pääosien näyttelijää vastakkain – loistavaa vuoropuhelua tarjoava jännäri

7 hrs ago

Etelä- ja Länsi-Suomessa vietetään juhannuspäivää lämpimässä säässä, muualla elohopea jää alle 20 asteeseen

7 hrs ago

Puola taipui Itävallalle tähtihyökkääjä Lewandowskin paluusta huolimatta

7 hrs ago

Arsenal-puolustajan EM-kisat päättyivät loukkaantumiseen

7 hrs ago

NY Times: Yhdysvaltain oikeusministeriö harkitsee Boeingin kanssa sopimusta, jolla yhtiö välttäisi taas rikossyytteet

7 hrs ago

Antoine Griezmann kommentoi Kylian Mbappén tilannetta ennen EM-kisojen huippuottelua – näin tähtipelaaja haluaa oman pelinsä parantuvan

8 hrs ago

Ocadon osakkeen kurssi on romahtanut ja sen lasku on 40 %

8 hrs ago

Kritisoitu Sergio Perez puolustelee - "Vaikein istuin koko lähtöruudukossa"

8 hrs ago

Esikypsä Murrosikä: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

9 hrs ago

Justin Sunin Tron (TRX) läpäisee Visan tällä keskeisellä mittarilla

9 hrs ago

Gazassa ainakin 22 ihmistä sai surmansa iskussa, joka vaurioitti Punaisen Ristin kansainvälisen komitean toimitiloja

10 hrs ago

Itävallan sankari hehkutti - "Tämä on vasta alkua"

10 hrs ago

Huh! NHL:n kuudennen finaalin lipunhinnat nousivat tähtitieteellisiin sfääreihin

10 hrs ago

Huonokuntoinen kenttä herätti huomiota EM-kisoissa – UEFA lupasi reagoida

10 hrs ago

Ranskan ja Hollannin kohtaaminen EM-turnauksen ensimmäinen maaliton tasuri – loukkaantunut Mbappe seurasi vaihtopenkiltä

11 hrs ago

Sami-Matti Trogenin GT3-kausi alkaa uudella automerkillä

11 hrs ago

Hän on Gerhard Aigner jonka vuoksi EM-kisoissa pidettiin muistohetki

11 hrs ago

Keskikesän juhla jatkuu juhannuspäivällä, samalla juhlistetaan yli 100-vuotiasta siniristilippua

11 hrs ago

Huuhkajien EM-haaveet murskannut joukkue antoi päävalmentajalleen kenkää

12 hrs ago

Mikko Korhonen upotti taas eaglen ja piti kärkipaikkansa Hollannissa

12 hrs ago

Ruokamyrkytys: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

12 hrs ago

Fordin osakekurssiennuste: Oletko taas menossa alle 10 dollarin?

13 hrs ago

Lionel Messi teki historiaa Copa Américassa

13 hrs ago

Psoriasis: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

13 hrs ago

Hollannin ja Ranskan tasapeli varmisti lohkokumppanin putoamisen – Mbappé seurasi penkiltä

13 hrs ago

Yö Kauhut: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Parodontiitin: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Real Madridin Andri Lunin putosi Ukrainan vaihtopenkille: ”Täysin oma vikani”

13 hrs ago

Valtteri Bottakselta lupauksia herättävä perjantai – ”Kaksi tuotteliasta jaksoa”

13 hrs ago

Suomen biitsikaksikolle paikka EM-kisoihin

13 hrs ago

Real Madridin legenda siirtymässä yllättävään saudiseuraan

14 hrs ago

Kaksinkertainen olympiavoittaja ei pääse puolustamaan kultamitalejaan - jokapäiväisellä tilanteella karmeat seuraukset

14 hrs ago

Crystal Palacen tähtipelaaja on päättänyt siirtyä Bayerniin – Chelsea vetäytyi kisasta

14 hrs ago

Eddie Murphy nosti peukun ylös myös seuraaville Beverly Hills Cop -elokuville

14 hrs ago

Tenzer kauhoi EM-altaassa seitsemänneksi ja alitti kestävyysmatkalla ensi kertaa 17 minuuttia

14 hrs ago

Maailman suosituin peli saapui vihdoin PS5:lle – näin pääset kokeilemaan testiversiota!

15 hrs ago

Mercedeksen sabotaasiskandaali paisuu

15 hrs ago

Britannian rikkaimman perheen jäsenille langetettiin vankeustuomioita Sveitsissä

15 hrs ago

Yli 20 ihmistä kuollut Nigerissä rankkasateissa ja tulvissa