Keskusta jää Priden ulkopuolelle tänäkin vuonna – pääsyn ehtona eheyttämistoiminnan kieltävän lain edistäminen

keskusta jää priden ulkopuolelle tänäkin vuonna – pääsyn ehtona eheyttämistoiminnan kieltävän lain edistäminen

Viime vuonna Helsinki Pride ei hyväksynyt kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaneikseen, koska osa puolueiden kansanedustajista äänesti translain uudistamista vastaan. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Kaisu Suopanki, Simu Perälä

Helsinki Pride on asettanut poliittisten puolueiden ja puolueiden nuorisojärjestöjen tapahtumaan osallistumisen ehdoksi eheyttämistoiminnan kieltävän lain edistämisen.

Eduskuntapuolueista ovat tänä vuonna mukana SDP, RKP, vasemmistoliitto ja vihreät, järjestö tiedotti keskiviikkona. Tiedotteen julkaisun jälkeen myös Helsingin kokoomus kertoi STT:lle hakeneensa tapahtuman yhteisökumppaniksi.

Ulos Pridesta jäävät siis keskusta, Liike Nyt, perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit. Keskustan nuoriso- ja opiskelijajärjestöt ovat kuitenkin osallistumassa tapahtumaan. Järjestäjä kertoo hyväksyneensä mukaan kaikki poliittiset toimijat, jotka tapahtuman kumppanuutta hakivat.

Eheytyshoitojen kieltämistä vaativaa kansalaisaloitetta käsitellään tällä hetkellä eduskunnan lakivaliokunnassa. Eheytyshoidoilla ja -terapioilla tarkoitetaan seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin muuttamiseen tähtääviä hoitomuotoja.

Tapahtumalla on poliittinen viesti

Helsinki Priden järjestäjät kertovat edellyttävänsä, että tapahtuman kumppaniksi hakiessaan poliittiset toimijat sitoutuvat seisomaan syrjimättömästi ihmisoikeuksien puolella ja edistämään sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, osallisuutta ja hyvinvointia.

Euroopan perusoikeusviraston tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että suomalaiset kohtaavat eurooppalaista keskiarvoa useammin eheyttämistoimia.

- Halusimme erityisesti tänä vuonna tuoda esiin eheyttämistoiminnan kieltävää lainsäädäntöä, sillä se on juuri nyt eduskunnassa käsiteltävänä. Se, että perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan 31 prosenttia vastaajista Suomessa on kokenut eheyttämistoimia, kertoo miten laajasta ongelmasta on kyse, sanoo Helsinki Pride -yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen tiedotteessa.

Euroopan perusoikeusviraston tutkimukseen vastasi 100 000 seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvaa ihmistä 30 maasta.

Tapahtuman järjestäjät kertovat kutsuneensa eduskuntapuolueet alkuvuodesta pyöreän pöydän keskusteluun tehdäkseen toimintaansa läpinäkyväksi.

Viime vuonna Helsinki Pride ei hyväksynyt kokoomusta ja keskustaa yhteistyökumppaneikseen, koska osa puolueiden kansanedustajista äänesti translain uudistamista vastaan. Helsinki Pride -yhteisö perusteli päätöstä sillä, että puolueet eivät täyttäneet Priden arvoja.

Helsinki Pride -viikko järjestetään kesäkuun viimeisellä viikolla. Viikon tunnetuin tapahtuma on Pride-kulkue, joka järjestetään lauantaina 29. kesäkuuta.

Yhteisökumppanina yhdistykset voivat käyttää Helsinki Priden logoa viestinnässään ja markkinoinnissaan ja saavat oman kävelyblokin Helsinki Pride -kulkueessa.

Helsingin kokoomus hakee kumppanuutta

Helsingin kokoomus haki Helsinki Priden yhteisökumppanuutta keskiviikkona, Helsingin kokoomuksen toiminnanjohtaja Timo Enroth kertoi STT:lle.

Enrothin mukaan puolue on ollut koko ajan aikeissa osallistua tapahtumaan, mutta jostain syystä hakemus on jäänyt tekemättä.

- Tämä on meille tärkeä asia. Olin siinä uskossa koko ajan, että me ollaan siellä yhteistyökumppanina, Enroth sanoo.

Helsingin kokoomus on hänen mukaansa valmistellut tapahtumaan osallistumista yhdessä muiden kokoomusjärjestöjen kanssa jo pitkään. Enroth sanoo, että jo aiemmin on sovittu, että Helsingin kokoomus maksaa kokoomusblokin osallistumisen tapahtumaan ja on siinä mukana.

Kun Helsinki Pride tiedotti yhteisökumppaneistaan keskiviikkoaamuna, Helsingin kokoomus ei ollut vielä listalla, vaikka siltä löytyivät Helsingin kokoomusnuoret, kokoomusopiskelijat ja Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary.

Yhteisön toiminnanjohtaja Annu Kemppainen sanoi STT:lle, ettei Helsinki Pride vastusta kokoomuksen osallistumista tapahtumaan, jos puolue sitoutuu sen ehtoihin.

Valtioneuvostolla kulkueessa oma blokki

Sosiaali- ja terveysministeriön viestintäjohtaja Vivikka Richt kertoo STT:lle, että valtioneuvosto osallistuu kulkueeseen.

- Ministeriöiden henkilöstö osallistuu tänäkin vuonna Helsinki Prideen valtioneuvoston kävelyblokkina. Samaan blokkiin osallistuu aiempien vuosien tapaan myös muita valtionhallinnon edustajia, Richt sanoo sähköpostitse.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoi viime vuonna, että valtioneuvosto ei jatkossa osallistuisi Prideen.

Richt kommentoi tuolloin, että valtionhallinto on osallistunut Helsingin Pride-kulkueeseen ainakin vuoden 2015 tienoilta. Hän sanoi myös, että valtioneuvosto ei tarkoita kaikissa yhteyksissä Suomen hallitusta. Esimerkiksi Priden tapauksessa valtioneuvosto tarkoittaa Richtin mukaan ministeriöiden muodostamaa kokonaisuutta.

OTHER NEWS

7 hrs ago

Leffa poistettiin skandaalimaisesti Suomen elokuvateattereista – illan elokuva kertoo rokkibändin nousun kansansuosikiksi

7 hrs ago

Illalla tv:ssä: Kaksi pääosien näyttelijää vastakkain – loistavaa vuoropuhelua tarjoava jännäri

7 hrs ago

Etelä- ja Länsi-Suomessa vietetään juhannuspäivää lämpimässä säässä, muualla elohopea jää alle 20 asteeseen

7 hrs ago

Puola taipui Itävallalle tähtihyökkääjä Lewandowskin paluusta huolimatta

7 hrs ago

Arsenal-puolustajan EM-kisat päättyivät loukkaantumiseen

7 hrs ago

NY Times: Yhdysvaltain oikeusministeriö harkitsee Boeingin kanssa sopimusta, jolla yhtiö välttäisi taas rikossyytteet

7 hrs ago

Antoine Griezmann kommentoi Kylian Mbappén tilannetta ennen EM-kisojen huippuottelua – näin tähtipelaaja haluaa oman pelinsä parantuvan

8 hrs ago

Ocadon osakkeen kurssi on romahtanut ja sen lasku on 40 %

8 hrs ago

Kritisoitu Sergio Perez puolustelee - "Vaikein istuin koko lähtöruudukossa"

8 hrs ago

Esikypsä Murrosikä: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

9 hrs ago

Justin Sunin Tron (TRX) läpäisee Visan tällä keskeisellä mittarilla

9 hrs ago

Gazassa ainakin 22 ihmistä sai surmansa iskussa, joka vaurioitti Punaisen Ristin kansainvälisen komitean toimitiloja

10 hrs ago

Itävallan sankari hehkutti - "Tämä on vasta alkua"

10 hrs ago

Huh! NHL:n kuudennen finaalin lipunhinnat nousivat tähtitieteellisiin sfääreihin

10 hrs ago

Huonokuntoinen kenttä herätti huomiota EM-kisoissa – UEFA lupasi reagoida

10 hrs ago

Ranskan ja Hollannin kohtaaminen EM-turnauksen ensimmäinen maaliton tasuri – loukkaantunut Mbappe seurasi vaihtopenkiltä

11 hrs ago

Sami-Matti Trogenin GT3-kausi alkaa uudella automerkillä

11 hrs ago

Hän on Gerhard Aigner jonka vuoksi EM-kisoissa pidettiin muistohetki

11 hrs ago

Keskikesän juhla jatkuu juhannuspäivällä, samalla juhlistetaan yli 100-vuotiasta siniristilippua

11 hrs ago

Huuhkajien EM-haaveet murskannut joukkue antoi päävalmentajalleen kenkää

12 hrs ago

Mikko Korhonen upotti taas eaglen ja piti kärkipaikkansa Hollannissa

12 hrs ago

Ruokamyrkytys: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

12 hrs ago

Fordin osakekurssiennuste: Oletko taas menossa alle 10 dollarin?

12 hrs ago

Lionel Messi teki historiaa Copa Américassa

13 hrs ago

Psoriasis: Mikä Se On Ja Miten Sitä Hoidetaan

13 hrs ago

Hollannin ja Ranskan tasapeli varmisti lohkokumppanin putoamisen – Mbappé seurasi penkiltä

13 hrs ago

Yö Kauhut: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Parodontiitin: Varoitusmerkkejä, Joihin Mihin Kannattaa Reagoida

13 hrs ago

Real Madridin Andri Lunin putosi Ukrainan vaihtopenkille: ”Täysin oma vikani”

13 hrs ago

Valtteri Bottakselta lupauksia herättävä perjantai – ”Kaksi tuotteliasta jaksoa”

13 hrs ago

Suomen biitsikaksikolle paikka EM-kisoihin

13 hrs ago

Real Madridin legenda siirtymässä yllättävään saudiseuraan

14 hrs ago

Kaksinkertainen olympiavoittaja ei pääse puolustamaan kultamitalejaan - jokapäiväisellä tilanteella karmeat seuraukset

14 hrs ago

Crystal Palacen tähtipelaaja on päättänyt siirtyä Bayerniin – Chelsea vetäytyi kisasta

14 hrs ago

Eddie Murphy nosti peukun ylös myös seuraaville Beverly Hills Cop -elokuville

14 hrs ago

Tenzer kauhoi EM-altaassa seitsemänneksi ja alitti kestävyysmatkalla ensi kertaa 17 minuuttia

14 hrs ago

Maailman suosituin peli saapui vihdoin PS5:lle – näin pääset kokeilemaan testiversiota!

15 hrs ago

Mercedeksen sabotaasiskandaali paisuu

15 hrs ago

Britannian rikkaimman perheen jäsenille langetettiin vankeustuomioita Sveitsissä

15 hrs ago

Yli 20 ihmistä kuollut Nigerissä rankkasateissa ja tulvissa