IS: Mikael Granlund astui median eteen – näin hän kommentoi törkytemppuaan

is: mikael granlund astui median eteen – näin hän kommentoi törkytemppuaan

Mikael Granlund ei pelaa tänään torstaina, kun Suomi kohtaa MM-kisojen puolivälierissä Ruotsin.

Granlund sai yhden ottelun pelikiellon lohkovaiheen viimeisessä ottelussa Sveitsiä vastaan. Aivan ottelun lopussa Sveitsin Andrea Glauser taklasi Granlundia rajusti mutta puhtaasti.

Granlund lähti kostamaan ja iski Glauseria useampaan otteeseen poikittaisella mailalla. Viimeinen isku osui sveitsiläistä kaulaan, ja siitä hyvästä Granlund passitettiin suoraan suihkuun.

Torstain harjoitusten yhteydessä Granlund astui median eteen.

– Normaali jääkiekkotilanne, mikä tapahtuu tosi monta kertaa. Siinä oltiin vähän vastakkain ja molemmat lyötiin pari kertaa, tai kerran, ja sitten seuraavasta maila osui kaulan alueelle. Erittäin valitettava tilanne, että sillä tavalla kävi. Täysvahinko tietysti, Granlund sanoi muun muassa Ilta-Sanomille.

Granlund ei ole aiemmin tullut tunnetuksi pelaajana, joka käyttäisi kaukalossa rumia otteita. Leijonien kapteeni toisti moneen otteeseen suomalaismedialle, että tilanne oli normaalia jääkiekkoa ja mailan osuminen kaulaan täysi vahinko.

Ottelun jälkeen Granlund oli kuulemma pahoitellut tilannetta Sveitsin pelaajille.

Suomen joukkueen sisältä Granlund ei suomalaismedian mukaan ole saanut kritiikkiä teostaan.

Jaakko Perttilä

X: @JaakkoPerttila

LUE MYÖS

Lehdet: Jukka Jalonen teki kovan tempun ruotsalaisille – ”Se voi auttaa meitä” Jaakko Perttilä | 23.05.2024 13:28 MTV Urheilu: Näillä ketjuilla Leijonat valmistautui Ruotsi-otteluun – Konsta Helenius todellisessa yllätystriossa! Lauri Saastamoinen | 23.05.2024 12:40 Jukka Jalonen sanoi, mihin Ruotsi voi kaatua – ”Ihmisiä nekin ovat” Jaakko Perttilä | 23.05.2024 10:08 Ruotsin NHL-tähti uhoaa Leijonille Lauri Saastamoinen | 23.05.2024 09:12 Suuri ennakkopaketti MM-puolivälierään Ruotsi-Suomi: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit Miikka Lahtinen | 22.05.2024 23:16 Leijonien ykkösketjun hyökkääjältä suorat sanat Mikael Granlundin puuttumisesta Jaakko Perttilä | 22.05.2024 19:09 Raju takaisku – Mikael Granlund sai pelikieltoa MM-kisoissa! Lauri Saastamoinen | 22.05.2024 16:37 Jesse Puljujärvi tuhahti ruotsalaisten ylimielisyydelle: ”Ai tämmöistä tämä on” Jaakko Perttilä | 22.05.2024 15:39 Toimittajan kysymys suututti Jukka Jalosen – ärähti Ylen haastattelussa: ”Parempi kun sulla” Markus Nuutinen | 22.05.2024 14:10 Mikael Granlundille pelikieltoa? Ruotsalaisasiantuntijalta suora mielipide: ”Olisin todella yllättynyt, jos…” Markus Nuutinen | 22.05.2024 08:25   Lataa lisää

OTHER NEWS

10 hrs ago

Mikko Korhonen virittelee kunnon sensaatiota Hollannissa

10 hrs ago

Marvelin Blade-elokuvan piti sijoittua menneisyyteen

10 hrs ago

Nordic King oli Evartin juhlaa – "Varmasti kovinta, mitä suomenhevoset ovat koskaan alussa kiihdyttäneet"

10 hrs ago

Suomalaiselta keihäänheittäjältä jälleen komea kaari, Toni Kuusela veti johtopäätöksensä

10 hrs ago

Kuluvan kesän toinen merkittävä helleaalto rantautuu juhannuksen jälkeen Pohjois-Eurooppaan – Etelä-Suomessa voidaan joutua kärsimään trooppisista öistä

10 hrs ago

Valtteri Bottas kommentoi ajamistaan – haastattelijan pokka petti saman tien

10 hrs ago

Kotimaisen Tanssimusiikin Parhaat Top 200 -lista julki - Suomi pistää sandaalit jalkaan ja kravatin pois

10 hrs ago

Britannian politiikan räyhähenki Nigel Farage syyttää länttä Ukrainan sodan aiheuttajaksi

10 hrs ago

Donald Trump lupaa automaattisia vihreitä kortteja ulkomaalaisille valmistuneille

11 hrs ago

EM-viheriöiden ykköspyssy pelasti Tshekin pahalta tappiolta – maalivahdin unelmapeli ei riittänyt tekemään georgialaista jalkapallohistoriaa

11 hrs ago

Max Verstappenille shokkihoitoa Espanjassa, McLaren-kuski tunaroi

11 hrs ago

Illalla tv:ssä: Orpolapsi panee tuulemaan – Vihervaaran Anne ja Ingallsin Laura selvinä esikuvina

11 hrs ago

Anni-Linnea Alaselta hieno keihäskaari – "Ei se ollut teknisesti yhtään hyvä heitto"

11 hrs ago

F1: Yllättävä tulos Espanjan GP:n aika-ajoissa

11 hrs ago

EM-kisajoukkueelle pettymys – tasapeli ja tähtipelaajan loukkaantuminen

11 hrs ago

Lando Norris ryösti Max Verstappenin – brittitähti paalulle upealla viime hetken vedolla

12 hrs ago

Sauber yllätti aika-ajossa – näin Valtteri Bottakselle kävi

12 hrs ago

Real Madrid on luopumassa pikakiitäjästä

12 hrs ago

Carlos Sainz tykitti kolmansien harjoitusten kärkiajan – McLarenin tiloissa syttyi tulipalo

12 hrs ago

F1-tähdeltä ruma temppu – tuomariston ratkaisu ällistyttää

12 hrs ago

Vielä hetken Yle Areenassa: Kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

12 hrs ago

Gordon Ramsay esitteli karmeassa pyöräonnettomuudessa saatua mustelmaansa – Koko keskivartalo aivan mustana

12 hrs ago

Oletko lähdössä autolla Eurooppaan? Autoliitto muistuttaa seikoista, joita ei kannata unohtaa

12 hrs ago

Toimittaja: NHL:n tähtimaalivahdin uusi seura selviämässä – jättitarjous pöydällä!

13 hrs ago

Pahoinpitelystä tuomittu Jonathan Majors sai pääosaroolin Denis Villeneuven veljen elokuvasta

13 hrs ago

Ukrainan mukaan Venäjä on tehnyt "massiivisen" iskun energiainfrastruktuuriin

13 hrs ago

Turkin maastopaloissa kuollut jo 12 ihmistä, Kreikassa maastopalon sytyttivät huvipurresta ammutut ilotulitteet

13 hrs ago

EU lykkää vahvan salauksen kieltävän ja kansalaisten massavalvonnan sallivan lakiesityksen etenemistä - yksityisyydelle hetkellinen voitto

13 hrs ago

Maastohiihtäjä Krista Pärmäkoski jatkaa uraansa: "Rakastan laittaa itseni ahtaalle ja haastaa"

13 hrs ago

Krista Pärmäkoskelta odotettu ilmoitus

13 hrs ago

Marvel-fanit äimänkäkenä: Sony etsii Spider-Manin näyttelijää

13 hrs ago

Jättipalkkaiselle suomalaiselle NHL-flopille kenkää?

14 hrs ago

Prinsessa Madeleinen lumoavasta asusta kuhistaan ulkomaita myöten – kuin Tuhkimo konsanaan

14 hrs ago

Vielä hetken Yle Areenassa: Räjähtävää Liam Neeson -toimintaa – leffan takana on Ozark-mies

14 hrs ago

Kissin kitarateknikko menehtyi koronaan vuonna 2021 – nyt yhtyettä vastaan nostettu kanne on edennyt

14 hrs ago

F1-tähtien välillä kipinöi Barcelonassa - ”Tuli ja ajoi kylkeeni”

14 hrs ago

Agentti etsii uutta seuraa: 19 miljoonan dollarin NHL-tähti kaupan

14 hrs ago

Iranin korkein oikeus pyörsi rap-muusikon kohua herättäneen kuolemantuomion

14 hrs ago

Edge of Tomorrow 2 on edelleen mahdollinen

14 hrs ago

Ilo ylimmillään Nummirockin perjantaissa – bongaatko itsesi tai tuttusi videolta?