Vielä hetken Yle Areenassa: Kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

vielä hetken yle areenassa: kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

Vielä hetken Yle Areenassa: Kaunis elokuva hivelee paikoitellen silmiä – hyvän mielen hömppäviihdettä!

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 78.

Kesämaa (Summerland, 2020) on katsottavissa Yle Areenassa 30. kesäkuuta asti.

Jessica Swalen ohjaama ja kirjoittama draama sijoittuu toisen maailmansodan aikoihin. Etelä-Englannin rannikolla asuva kirjailija ottaa hoiviinsa evakkopojan, jonka menneisyydestä alkaa paljastua yllätyksiä.

Pääosissa nähdään Gemma Arterton, Gugu Mbatha-Raw, Lucas Bond, Tom Courtenay ja Penelope Wilton.

Elokuvan Rotten Tomatoes -prosentti on 78. Episodin arviossa Kesämaa sai kolme tähteä.

”Kesämaa kertoo rakkauden eri muodoista, erilaisuudesta, syrjäytyneisyydestä ja lopulta myös inhimillisyydestä. Se on kaunis teos. Etenkin kuvausjälki hivelee paikoitellen silmiä lempeällä kesäisellä valollaan. Vaikkei lopputulos ole erityisen tasapainoinen, niin melko hyvillä mielin elokuvan kuitenkin katsoo. Kesäistä hömppäviihdettä pahimpaan korona-ahdistukseen”, kirjoitettiin arviossa.

Tässä linkki elokuvaan Yle Areenassa.

Katso traileri alta.

OTHER NEWS

8 hrs ago

Mielenosoittajat marssivat republikaanien puoluekokousta vastaan Milwaukeessa

8 hrs ago

Suomen lentoliikenteen kehitys poikkeaa tyystin muusta Euroopasta - taustalla useita syitä

8 hrs ago

Hill Street Bluesista tuttu James B. Sikking on menehtynyt

8 hrs ago

Saksassa huhuillaan – Liverpool haluaa tämän miehen riveihinsä

8 hrs ago

Illalla tv:ssä: Rikollisen huono jännäri vai räikeä esimerkki?

9 hrs ago

Jaakko Hänninen yritti kovaa temppua Ranskassa – "Se ei onnistunut"

9 hrs ago

Uusi Panamera teki ennätysajan Nürburgring-Nordschleifella

9 hrs ago

Bitcoin saa takaisin 63 000 dollaria, Notcoin nousee yli 0,016 dollaria: Onko korrelaatiota?

9 hrs ago

F1-asiantuntijalta raju väite: Max Verstappen ei halua tätä miestä Red Bullille

9 hrs ago

Roy Keanen rehellinen arvio: Tästä Englannin Euroopan mestaruus jäi kiinni

9 hrs ago

Trump Median osake nousi 50 prosenttia Donald Trumpin murhayrityksen jälkeen

9 hrs ago

Joko vihdoin..? Android 15 tekee puhelimestasi myös tietokoneen - johto kiinni ja kännykkä muuttuu työpöytänäytöksi

9 hrs ago

Stanley Cup -suosikki hankki suomalaishyökkääjän

9 hrs ago

Muutosten aika – HJK:n päävalmentaja Toni Korkeakunnas löi nyrkin pöytään

9 hrs ago

Tuomari hylkäsi Trumpin syytteet turvallisuusluokiteltujen asiakirjojen säilyttämisestä

9 hrs ago

Antti Lindtman joutui kovaan tulikokeeseen – Alkoiko jää sulaa sinipunalta?

9 hrs ago

Euroopan komissio aikoo tarkastella käännytyslakia huolella

11 hrs ago

Rajaprofessori kannustaa harkitsemaan itärajan raottamista – ulkopolitiikan asiantuntija ei kiirehtisi rajan avaamisessa

11 hrs ago

Tämän vuoksi puhelimesi akku tyhjenee nopeasti

11 hrs ago

Suomen käännytyslaki on juuri nyt EU-komission syynissä

11 hrs ago

Siirtoguru vahvisti ison uutisen Espanjan kovimmasta maalintekijästä

11 hrs ago

SM-liigaseuran tuore hankinta kommentoi siirtoaan

11 hrs ago

Mestis-seura kiinnitti hyökkääjän – "Suuri kunnia"

11 hrs ago

Nimet paperissa – Sport-puolustaja löysi uuden joukkueen

11 hrs ago

Tästä syystä MARA-, COIN-, MSTR-, CORZ- ja BITF-osakkeet ovat huimassa nousussa

11 hrs ago

Mari Perankoskelta kysytään usein yhtä asiaa – vastaa nyt hulvattomalla kuvakollaasilla

11 hrs ago

TPS-sentteri lähtee Liigasta – uusi osoite löytyi Saksasta

11 hrs ago

SaiPasta lähtenyt Ville Hämäläinen sai välittömästi uuden päävalmentajapestin

11 hrs ago

Espanja EM-joukkueen kapteeni vaihtaa seuraa

11 hrs ago

Lindexiltä tulosvaroitus – Stockmannina aiemmin tunnettu yhtiö kuvaa muotimarkkinoiden tilannetta haastavaksi

11 hrs ago

Asevelvollisuuslaki muuttuu tänään

11 hrs ago

F1-gurulta herkullinen vihjaus – Adrian Newey avasi tulevaisuuden suunnitelmiaan

12 hrs ago

Wimbledon-voittaja Harri Heliövaara palasi Suomeen: "Wimbledonin voittaminen on ollut unelma"

12 hrs ago

Autiotalo paloi Ylivieskassa

12 hrs ago

Suomi tutulla miehistöllä Davis Cupiin

12 hrs ago

HJK kiinnitti laitahyökkääjän – miehen tavoite on selvä

12 hrs ago

Viljami Sinisalo lähellä siirtoa Euroopan huippuseuraan

12 hrs ago

Zelenskyi: Venäjän tulisi olla mukana toisessa Ukrainan rauhankonferenssissa

13 hrs ago

Piranha Bytesin työntekijät perustivat uuden studion

13 hrs ago

Useista siemenistä on löydetty salmonellaa - myös pähkinöitä vedetään myynnistä

ALONGWALKER VIETNAM: Kênh khám phá trải nghiệm của giới trẻ, thế giới du lịch ALONGWALKER INDONESIA: Saluran untuk mengeksplorasi pengalaman para pemuda global