Budjetti karkasi käsistä – Mission: Impossible 8:sta on tulossa yksi kaikkien aikojen kalleimpia elokuvia

budjetti karkasi käsistä – mission: impossible 8:sta on tulossa yksi kaikkien aikojen kalleimpia elokuvia

Budjetti karkasi käsistä – Mission: Impossible 8:sta on tulossa yksi kaikkien aikojen kalleimpia elokuvia

Käsittämättömiä summia.

Viime kuun lopulla levisi uutinen, kuinka Mission: Impossible 8:ssa käytetty 25 miljoonan dollarin arvoinen sukellusvene olisi mennyt rikki.

Sitä ennen elokuvan kuvaukset jouduttiin keskeyttämään yhdeksäksi kuukaudeksi Hollywoodin lakkojen takia.

Kaikki tämä maksaa rahaa, mutta kuinka paljon?

Jossain vaiheessa huhuiltiin jopa 400 miljoonan dollarin hintalapusta, mutta nyt Hollywoodin sisäpiirissä puhutaan kustannusten olevan tässä vaiheessa jo ”yli 300 miljoonaa dollaria”, eikä siinä ole vielä mukana rikkoutuneen sukellusveneen aiheuttamia tappioita.

Ohjaaja Christopher McQuarrie kertoi kuvanneensa M:I8:aa noin 40 prosenttia ennen lakkoja.

Tuotantotiimi saa verohelpotuksen Isosta-Britanniasta, mutta ei ole varmaa, kuinka paljon sitä on kuvattu siellä. Ainakin elokuvaa kuvattiin Afrikassa ja arktisella alueella ennen lakkoja, joten helpotus ei välttämättä ole erityisen suuri.

Mission: Impossible – Dead Reckoning Part I tienasi vain 567 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Elokuva floppasi pahasti, ja teki sadan miljoonan dollarin tappiot Paramountille.

Ridley Scottin Gladiator 2:n budjetin huhuillaan olevan noin 310 miljoonan dollarin luokkaa, joten Paramount on panostanut näihin kahteen elokuvaan paljon… eivätkä USA:n lippukassat ole entisellään.

Saattaa Paramountin johtajilla puntti tutista tällä hetkellä.

Lähde: Darkhorizons

Katso myös: Mission: Impossible – Dead Reckoning Part One

OTHER NEWS

3 hrs ago

Kilpailu- ja kuluttajavirasto lähetti Liigalle selvityspyynnön

3 hrs ago

Jo teelusikallinen oliiviöljyä tekee hyvää terveydelle, tutkimus kertoo

3 hrs ago

Argentiinan laivasto tunaroi sotilastukikohtansa aurinkopaneelit Chilen puolelle

3 hrs ago

Utah Hockey Club solmi ensimmäisen pelaajasopimuksensa

4 hrs ago

Yksi maailman parhaista jalkapalloilijoista saa upean kunnian

4 hrs ago

HS: Perustuslakivaliokunnan lausunto käännytyslaista hyväksyttiin äänin 15–2

4 hrs ago

Sea of ​​Thieves on menettänyt PS5:llä yli puolet pelaajistaan viimeisen kuukauden aikana

4 hrs ago

Venäläinen jääkiekkolegenda joutui pakotelistalle

4 hrs ago

Lotta Kemppiselle kova aika satasella

4 hrs ago

Eric Kripke kävi läpi ainakin 20 eri peräreikäkuvaa The Boysin kohtausta varten

4 hrs ago

Boston Celtics nousi lukuisien pettymysten jälkeen NBA:n mestariksi – "Uskomaton tunne"

5 hrs ago

Romanian ”törkymedia” sai maan EM-sankarin tunteikkaaksi

5 hrs ago

Ukrainalle karu tappio – ”Kaikki pyytävät anteeksi”

5 hrs ago

Wall Street sulkeutui nousussa, S&P 500 ja Nasdaq jälleen ennätyskorkeuksissa

5 hrs ago

Suurprojekti peruttiin – osasyynä tähän suomalaisstudion odotettu peli, joka joutui fanien hampaisiin

5 hrs ago

Kilpailu- ja kuluttajavirasto aloitti selvityksen jääkiekon Liigan kilpailutoiminnasta

5 hrs ago

Vasemmistoliitto, SDP ja vihreät jättivät välikysymyksen elinkeinoministeri Rydmanin asemasta

5 hrs ago

Ruotsalaispelaajasta uuden NHL-seuran ensimmäinen sopimuspelaaja

5 hrs ago

Oulun Energia irtisanoo enintään 25 työntekijää

5 hrs ago

Huippuheittäjä jättää pääsponsorinsa kesken kauden

5 hrs ago

Lionel Messistä tarjottiin posketon ennätyssumma – ”Uskomatonta”

5 hrs ago

Saksa pelästyi Kiina-tullien ”katastrofaalisia seurauksia” – Hakee ”ystävällismielistä” ratkaisua

5 hrs ago

Jalkapallon EM-kisoissa iso yllätys - sankari myönsi ison asian

5 hrs ago

Kylian Mbappe vuoti verta ja järjesteli ainoan maalin - Ranska voitti vaatimattomalla esityksellä

5 hrs ago

Zhou Guanyulle ja Valtteri Bottakselle tyly ennuste

6 hrs ago

St. Louis Bluesin GM tiputti ison paljastuksen Kasperi Kapasen tulevaisuudesta

6 hrs ago

Columbus-päävalmentajalle kenkää – suomalaiskoutsi voi huokaista helpotuksesta

6 hrs ago

HS: Suomen suurimmalla vuokranantajalla tyhjillään satoja asuntoja samalla, kun tuhannet odottavat vastausta asuntohakemukseen

6 hrs ago

Dragon Ball: Sparking! Zero on se aito Dragon Ballin fantasia

6 hrs ago

Assassin's Creed Infinity sai uuden nimen Animus Hub

6 hrs ago

Embracer Group sulki Alone in the Dark -studio Pieces Interactiven

6 hrs ago

Toni Puputti ajoi driftingin SM Pro2 -kauden avausvoittoon OuluZonessa

6 hrs ago

Axl Rose tekee harvinaisen vierailun Michael Schenkerin levyllä, jolla juhlistetaan kitarasankarin vuosia UFO-yhtyeessä

6 hrs ago

Kylian Mbappe sekoittaa politiikkaa ja urheilua

6 hrs ago

Häiriökäyttäytymiset ja liikennetehtävät pitivät poliisin kiireisenä viikonloppuna

6 hrs ago

Venäläisväite: Ukraina keskittää joukkoja Harkovan alueella – Ukrainan Syrskyi: ”Aika on meidän puolellamme”

6 hrs ago

Kylian Mbappén onnettomuudessa vältettiin pahin – ranskalaismedialta arvio paluun ajankohdasta

6 hrs ago

Romania herkutteli kolmen maalin voitolla – Ukraina pääsi ratkaisupaikkoihin vasta ottelun loppuhetkillä

6 hrs ago

Suomen naisgolfareilla ei sujunut ruusuisesti

7 hrs ago

Boston Celtics on NBA-mestari - tähtipelaaja rikkoi Kobe Bryantin ennätyksen