Valtteri Bottakselle huonoja uutisia - Audilla viisi korvaajakandidaattia

valtteri bottakselle huonoja uutisia - audilla viisi korvaajakandidaattia

Valtteri Bottakselle huonoja uutisia - Audilla viisi korvaajakandidaattia

Sauberin haltuunsa ottavalta Audilta puuttuu vielä toinen kuski tuleviksi kausiksi. Valtteri Bottaksen kannalta tilanne näyttää huonolta.

Audi on jo julkaissut Nico Hülkenbergin sopimuksen, joten se tietää varmuudella lähtöpasseja joko Bottakselle tai Zhou Guanyulle. Sveitsiläislehti Blickin mukaan molemmat saavat kauden jälkeen lähteä.

Audin ykköskohde on Ferrarilta vapautuva Carlos Sainz. Se on tehnyt jo espanjalaiskuskille huomattavan tarjouksen, joka umpeutuu toukokuun lopussa.

Sainz kyttää kuitenkin mahdollisuuksia päästä Red Bullille tai Mercedekselle. Sainzin kieltäytymisen varalle Audi on laatinut jo neljän kuljettajan kandidaattilistan.

Listalta löytyvät muun muassa Alpinelta lähtevät Esteban Ocon ja Pierre Gasly. Yuki Tsunoda on myös Audin kiikarissa sekä entinen F2-mestari Felipe Drugovich, joka toimii tällä hetkellä Aston Martinin varakuskina.

Näillä näkymin Bottas löytää itsensä kuitenkin jostain muusta F1-tallista. Hänet on yhdistetty vahvasti Williamsin rattiin.

OTHER NEWS

10 hrs ago

Jalkapallon EM-kisoissa todellinen huippuottelu - tässä avauskokoonpanot

10 hrs ago

Ratkaisu on tehty - Englannin Gareth Southgate teki valintansa

10 hrs ago

Pitäisikö Bitbotiin sijoittaa, kun Robert Kiyosaki ennustaa Bitcoinin nousevan viisinkertaisesti vuonna 2024

10 hrs ago

Näyttelijä Donald Sutherland on kuollut

10 hrs ago

Englanti pelasi surkeasti - Harry Kanella sekä sankarin että konnan rooli

10 hrs ago

Englanti jäi tasapeliin toisessa EM-ottelussaan

11 hrs ago

Kevin Costnerilta ennenkuulumaton paljastus prinsessa Dianasta – johti intiimiin tapaamiseen

11 hrs ago

Leijonat-tähdelle NHL-sopimus kouraan – ”Luotettava puolustava puolustaja”

11 hrs ago

Sveriges Radio: Ruotsista palautetaan yli 80 suomalaista pääkalloa Suomeen loppukesästä

11 hrs ago

Ranskalta päivitys Kylian Mbappésta – tältä supertähti näyttää kasvomaskin kanssa

11 hrs ago

Näin ruotsalaisten autonäkemykset poikkeavat suomalaisten näkemyksistä

11 hrs ago

Tältä kuulostaa, kun Slash ja Erik Grönwall tarttuvat Michael Schenkerin kanssa vanhaan UFO-klassikkoon

11 hrs ago

Patrik Laineesta tehtiin iso paljastus

11 hrs ago

Miikka Salomäki löysi uuden seuran

11 hrs ago

Valtteri Bottas haikailee pistesijoille Espanjan gp:ssa

12 hrs ago

Ottawa Senators kiinnitti suomalaisjärkäleen

12 hrs ago

Suomalaispelaajalle NHL-sopimus

12 hrs ago

Louisiana haluaa kymmenen käskyä esille luokkahuoneisiin

12 hrs ago

Viime vuoden soitetuimmat kappaleet Suomessa ovat selvillä - yksi oli ylivoimainen

12 hrs ago

Huhut: Apple teki täyskäännöksen floppituotteensa kanssa - kehittelee selvästi halvempaa versiota

12 hrs ago

Tämä oli viime vuoden Ylivoimaisesti soitetuin kappale Suomessa

12 hrs ago

Slovenian sankari latasi suorat sanat EM-ottelusta

12 hrs ago

Yle: Toyotan rallitiimin jättimäinen hanke on nyt ongelmissa

12 hrs ago

Citroën esittelee uuden C3 Aircrossin — tarjolla myös 7-paikkainen

12 hrs ago

Leijonien MM-kisapuolustaja solmi sopimuksen NHL:ään

12 hrs ago

Dune: Awakening, kun Arrakis tuntuu niin aidolta

12 hrs ago

Tasoitus viimeisellä minuutilla! EM-trillerillä dramaattinen loppu

12 hrs ago

Vietnam vihjaili varovasti olevansa kiinnostunut puolustusyhteistyön tiivistämisestä Venäjän kanssa

12 hrs ago

Redfall on palauttanut rahat takaisin kuluttajille, jotka ostivat itselleen Bite Back -version

12 hrs ago

Michael Schumacherin perhettä kiristetty - kaksi miestä pidätetty

12 hrs ago

Slovenia oli minuutin päässä EM-kisahistoriansa ensimmäisestä voitosta

12 hrs ago

Jalkapallon EM-kisojen todellista draamaa - tasoitusmaali lisäajalla

13 hrs ago

Onko Englanti todella megasuosikki EM-ottelussa? Tämä fakta laittaa miettimään

13 hrs ago

Tällaiset välit Pelle Miljoonalla on Moottoritie on kuuma -ajan bändikavereihin

13 hrs ago

Manchester United on jälleen kiinnostunut yhdestä Erik ten Hagin ex-pelaajasta

13 hrs ago

Suomalainen Volvo Truck Center valittiin Volvon Euroopan parhaimmaksi tiepalveluksi

13 hrs ago

Stubb Ylelle: Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on "aika suorasanainen"

13 hrs ago

Ukraina kiilaa jonon kärkeen Patriot-järjestelmien toimituksissa, vahvistaa Yhdysvallat

13 hrs ago

Verkkopelaaminen on Playstationilla ilmaista juhannusviikonloppuna 2024

14 hrs ago

Pelle Miljoonalta yllättävä paljastus 1980-luvun kultavuosilta – tällainen oli menestyksen varjopuoli