Snookerin kärkipelaaja O'Sullivanin tie katkesi MM-puolivälieriin
Maailmanlistan ykkönen Ronnie O’Sullivan tippui myös viime vuoden MM-kisoissa puolivälierässä. LEHTIKUVA/AFP
AFP
Snookerin MM-kisoissa lajin supertähden ja seitsenkertaisen maailmanmestarin Ronnie O’Sullivanin turnaus päättyi puolivälierään Stuart Binghamia vastaan.
Maailmanmestaruuteen itsekin kertaalleen yltänyt Bingham juhli voittoa keskiviikkona erin 13-10. Bingham voitti mestaruuden vuonna 2015.
– Itkin hieman pukuhuoneessa, pelkäsin pahinta, Bingham sanoi.
– En tiedä, miten pidin itseni kasassa, hän jatkoi.
O’Sullivan valitti 12. erässä, ettei bulgarialaistuomari Desislava Bozhilova ollut asettanut mustaa palloa oikealle paikalle.
Binghamia 14 pistettä jäljessä ollut O’Sullivan päätyi turvalyöntiin sen sijaan, että hän olisi yrittänyt pussittaa mustaa lähellä olevan punaisen pallon. O’Sullivan hävisi lopulta erän, mutta muun muassa entinen maailmanmestari Neil Robertson kehui O’Sullivanin toimintaa osoitukseksi loistavasta urheiluhengestä.
O’Sullivanilta tuli kuitenkin tuomarikritiikkiä.
– Rehellisesti sanottuna uskon osalla tuomareista olevan jotain minua vastaan, joten halusin vain osoittaa hänen (Bozhilovan) olleen väärässä, O’Sullivan sanoi Eurosportille.
O’Sullivan tippui myös viime vuoden MM-kisoissa puolivälierässä.
Maailmanlistan kärkisijaa pitäneen O’Sullivanin tavoin yksikään kärkikymmenikön pelaajista ei päässyt välieriin asti tämän vuoden kisoissa.
Englantilainen Bingham kohtaa välierissä walesilaisen Jak Jonesin. Toisessa välierässä kohtaavat englantilaispelaajat David Gilbert ja Kyren Wilson.