Poliittiset lakot iskivät osaltaan Nesteen vertailukelpoiseen käyttökatteeseen
Nesteen liikevaihto laski markkina- ja myyntihintojen laskun myötä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Emmi Tilvis
Nesteen vertailukelpoinen käyttökate laski tammi-maaliskuussa 551 miljoonaan euroon vuodentakaisesta 830 miljoonasta eurosta. Toimitusjohtaja Matti Lehmuksen mukaan poliittisten lakkojen negatiivinen vaikutus oli 10-15 miljoonan euron luokkaa.
Uusiutuvissa tuotteissa vertailukelpoinen käyttökate putosi ensimmäisellä neljänneksellä 242 miljoonaan euroon vertailukauden 415 miljoonasta eurosta.
– Siihen vaikutti uusiutuvan dieselin selvästi heikentynyt markkina, Lehmus sanoo tiedotteessa.
Nesteen liikevaihto laski markkina- ja myyntihintojen laskun myötä. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 4,8 miljardia euroa. Vuotta aiemmin liikevaihto oli 5,3 miljardia euroa.
Lehmuksen mukaan Nesteen painopisteenä oli puolustaa marginaaleja aiempaa haasteellisemmilla markkinoilla.
Öljytuotteissa jalostusmarginaali pysyi Lehmuksen mukaan hyvänä, mutta oli jonkin verran alhaisempi kuin edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla.
Helsingin pörssissä Nesteen tulosjulkistus sai sijoittajat ostojalalle. Osake oli päivän vaihdetuin, mutta kurssi sukelsi 13 prosenttia miinukselle.
Uudistettu organisaatio
Nesteen organisaatiomuutos tuli valmiiksi neljänneksen aikana. Maaliskuussa Neste kertoi, että se vähentää Suomessa noin 320 työtehtävää. Yhtiö yhdisti kolme uusiutuvien tuotteiden liiketoimintayksikköään.
Lisäksi Neste arvioi, että muualla maailmassa vähennetään noin 70 työtehtävää.
– Yksinkertaistettu organisaatiorakenne ja toimintamalli vahvistavat pitkän aikavälin kilpailukykyämme ja parantavat kustannustehokkuuttamme.
Nesteen painopisteitä ovat tänä vuonna esimerkiksi uusiutuvan lentopolttoaineen myynnin merkittävä kasvu ja kulurakenteen virtaviivaistaminen.
Kuluvan vuoden markkinanäkymiin heijastuvat geopoliittiset jännitteet. Maailmantalouden näkymien ja geopoliittisen tilanteen epävarmuus jatkuu, minkä odotetaan aiheuttavan markkinoiden epävakautta myös jatkossa. Öljytuotteissa geopoliittiset jännitteet vaikuttavat yhä jalostusmarkkinoihin.