Mies Mayhemin mailta – haastattelussa Simen ”ICS Vortex” Hestnæs

Mies Mayhemin mailta – haastattelussa Simen ”ICS Vortex” Hestnæs

ICS Vortex eli Simen Hestnæs uurtaa pitkää uraa norjalaisessa metallissa. Dimmu Borgirissa, Borknagarissa ja Arcturusissa vaikuttanut multi-instrumentalisti on kiertänyt maailman bänditouhuissa, mutta on onnellinen myös saadessaan ajaa rekkaa ja kuorma-autoa. Sillä vaikka kuvaannolliset oppirahat on maksettu, posti tuo ihan oikeitakin laskuja.

Norjan alueilla on tietenkin viralliset nimet, mutta jos Simen ”ICS Vortex” Hestnæsilta kysytään, niille olisi voinut keksiä paremmatkin.

Hän kertoo olevansa kotoisin ”Mayhemin mailta”. Se tarkoittaa Langhusia, tuota pientä paikkakuntaa, josta Mayhem-yhtye aikoinaan ponnisti.

Tai Oslossahan Vortex syntyi, mutta perhe muutti Langhusiin jo neljä vuotta sen jälkeen.

Siinä perheessä soiteltiin. Hestnæsin suvussa ei ole ammattimuusikoita, mutta harrastajia ja musiikinrakastajia riittää.

– Isä soittaa kitaraa, ja vanhempani ja heidän sisaruksensa kokoontuivat viikonloppuisin kesämökille laulamaan The Mamas & the Papasin ja Crosby, Stills, Nash & Youngin biisejä. Minulla on siitä tosi hyviä muistoja, Vortex kertoo.

Nuo laulut olivat hänen ensimmäinen kosketuksensa musiikkiin, mutta eivät suinkaan se päräyttävin elämys. Kun tietää Vortexin syntyneen vuonna 1974 Pohjoismaassa, ei ole järin vaikea arvata, mikä bändi sai hänet innostumaan rockista.

– Kuten lähes kaikki ikäluokkani 5–7-vuotiaat, pidin KISSistä jo kauan ennen kuin kuulin sen musiikkia. Silloin sai ostaa karkkipusseja, joissa tuli mukana KISS-kortti. Niitä oli tietenkin neljä erilaista. Ostin myös KISSin kasetin viidellä kruunulla.

– Kun olin 12 tai 13, sain serkultani seitsemän KISS-levyä. Hän tuli uskoon ja halusi päästä niistä eroon. Kuuntelin Alive I:n ja tiesin, mitä haluan tehdä elämälläni. Rockin soittaminen oli niin lähellä taikuutta kuin olla voi. Ja niin minusta tuli rekkakuski, Vortex kertoo ja purskahtaa nauruun.

– Mutta olenhan minä tehnyt myös paljon musiikkia. Ja tulen tekemäänkin kunnes kuolen.

Soittamisen nuori Vortex aloitti huilulla ja pianolla. Sitten hän liittyi marssiorkesteriin soittamaan rumpua.

– Arvaa, kuka oli myös siellä? Kjetil Manheim, Mayhemin ensimmäinen rumpali! Hän marssi edessäni, kun painelimme pitkin katuja rumpuja pärisyttäen. Hänen isänsä oli koulumme rehtori. Jouduin jatkuvasti kansliaan Manheimin isän puhutteluun.

Pikku-Vortex katseli Mayhemin jäseniä ylöspäin. Hän ei tuntenut joitain vuosia vanhempia sankareitaan. Vielä.

– Näin heitä toisinaan Langhusissa. Saatoin olla ruokakaupassa, kun Mayhemin jätkät pamahtivat sinne mustissa nahkarotseissaan ja ostivat jotain siistiä. Ja meikäläinen oli äidin kanssa ostoksilla. Siinä tilanteessa ei ollut yhtään cool olo.

Vortexin ensimmäinen yhtye oli nimeltään Psychos. Hän oli sen 14-vuotias kitaristi.

– Soitimme lainabiisejä Sex Pistolsilta ja Stoogesilta. Ensimmäinen keikkani oli nuorisotilalla. Vedimme neljä tai viisi biisiä. Mutta Psychosilla oli sama ongelma kuin bändeilläni on edelleen: kukaan muu kuin minä ei halua treenata, saatana! Mutta sellaista se on. Kaikki tykkäävät syödä kakkua, kukaan ei jaksa leipoa. Se on superärsyttävää.

Toisinaan Psychos kuitenkin harjoitteli. Eräänä soittopäivänä treenikämpän seinän takaa alkoi tupruta savua.

– Menimme ihmettelemään, mitä siellä oikein tapahtuu. Ja ketkäs siellä olivatkaan? Tietenkin Mayhemin jätkät! Heistä otettiin silloin ne klassikkokuvat, joissa bändi seisoo palavan tynnyrin ympärillä ja laulaja Pellellä eli Deadillä on ainoana maalit naamassa.

Mayhemin jatkuva läsnäolo ei tehnyt Vortexista heti äärimetallimiestä. Hänen seuraava yhtyeensä oli glamhevibändi Penthouse Petz, josta hän sai rumpalinpaikan. Bändi teki demoäänityksiä Vortexin sedän kotistudiossa.

– Poltimme siellä niin paljon tupakkaa, että haju ei kuulemma lähtenyt ikinä pois. Olen todella onnellinen, että Penthouse Petzin demoja ei ole netissä. Ajattelin pitkään, etteivät ne olleet hirveän huonoja, mutta kun tulin kuunnelleeksi niitä pandemian aikana, huomasin olleeni väärässä. ”She’s too hot, she’s too hot to handle, she’s really, really got you with the looks that kill!”

– Laulaja ei osannut laulaa lainkaan, mutta hänen peppunsa näytti seksikkäältä valkeissa Levi’s 501:ssä. Itse pidin siihen aikaan aina kaksia housuja päällekkäin, koska näytin muuten mielestäni liian laihalta. No, nykyään ei ole sitäkään ongelmaa.

Vortexin kiinnostus Penthouse Petziä kohtaan hiipui pian peruskoulun jälkeen, eikä bändi käynyt muutenkaan enää täysillä.

– Minua ei olisi millään huvittanut soittaa Penthouse Petzin viimeiseksi jäänyttä keikkaa. Kitaristi kuitenkin suostutteli minua mukaan. Sain siitä idean: tiesin, että hänellä oli Mayhemin Deathcrush [1987], alkuperäispainoksen levy numero 34. Hän oli saanut sen, koska oli lainannut Manheimille symbaaleja. Lupasin soittaa keikan, jos saan Deathcrushin.

– Kaupat tuli! Seuraavat 20 vuotta olin Deathcrush #34:n onnellinen omistaja! Arvaa miksi en ole enää? Jouduin myymään sen, koska en pystynyt maksamaan sähkölaskua! Levykauppa Neseblod maksoi siitä minulle 3000–4000 kruunua [nykykurssilla 250–350 euroa]. Halvalla saivat. Kadun sitä. Mutta minkä sille enää voi.

Kohti skenen ydintä 

Vortex oli vielä Penthouse Petzin jäsen siirtyessään ”Mayhemin mailta” Langhusista ”Darkthronen maille” Kolbotniin käymään lukiota. Kun peruskoulu loppui, hevipeli koveni.

– Kun lukio alkoi, tutustuin moniin pitkätukkaisiin tyyppeihin. Tapasimme välitunneilla tupakkapaikalla ja aloimme jutella. Kohta niissä kuvioissa perustettiin paljon bändejä. Doom-yhtye Lamented Souls oli yksi niistä. Ehdin olla vähän aikaa sekä Penthouse Petzissä että siinä.

Kun Darkthronen ensimmäinen albumi Soulside Journey ilmestyi tammikuussa 1991, Vortex lähti katsomaan bändin keikkaa koulukavereidensa kanssa.

– Meitä oli kymmenkunta. Keikalle oli 20 vuoden ikäraja ja me kaikki olimme reilusti sen alle. Kaikki muut paitsi minut käännytettiin ovelta, koska olin jo silloin kaksimetrinen hujoppi! Pääsin katsomaan Darkthonea ja Cadaveria klubikeikalle! Se oli hemmetin coolia.

Myös Vortexin oma yhtye Lamented Souls soitti keikkoja, joista jotkin olivat hänen mukaansa oikein hyviä. Bändi teki demoja ja asiat tuntuivat etenevän. Mutta vain tiettyyn pisteeseen asti.

– Eräällä levykaupalla – jonka kellarissa muuten oli töissä Dimmu Borgirin Shagrath – oli pieni levymerkki, joka sainasi Lamented Soulsin. Siispä menimme studioon ja äänitimme albumin. Levy-yhtiö sai 50–60 000 kruunun studiolaskun, mutta ei maksanut sitä eikä halunnutkaan enää julkaista levyämme. Ajattelimme, että okei, antaa Lamented Soulsin sitten olla, vitut meitä huvita jatkaa. Ne äänitykset ja aiemmat demot julkaistiin vasta kymmenisen vuotta myöhemmin.

Lukion jälkeen Vortex suoritti siviilipalveluksen työskentelemällä Norjan säveltäjien liitossa.

– Menin sivariin, koska olin päättänyt alkaa oslolaiseksi rocktähdeksi eikä minulla ollut aikaa armeijalle. Niihin aikoihin notkuin jatkuvasti Elm Street -rokkibaarissa. Menin joka päivä töistä suoraan sinne, join kaljaa, päädyin treenikselle ja sammuin, ja aamulla heräsin taas töihin. Asuin niinä vuosina treenikämpällä. Enkä tarvinnut herätyskelloa. Minulla oli selkeä rytmi. En ikinä myöhästynyt töistä enempää kuin kymmenen minuuttia.

Lukioaikoinaan Vortex oli asunut Lamented Soulsin harjoitustiloissa Kolbotnissa, mutta sivarivaiheessa koti oli ihan kulman takana Elm Streetistä – Arcturusin treenikämppä, nimittäin. Jo vuonna 1987 perustettu Arcturus on avantgardemetallibändi, jossa vaikuttivat tuolloin Ulverin Kristoffer ”Garm” Rygg ja Mayhemin Jan Axel Blomberg eli Hellhammer.

Vortex oli mukana Arcturusin La Masquerade Infernale -albumilla (1997). Sen ilmestymisen aikoihin häntä pyydettiin liittymään Borknagariin, tuohon folk- ja black metalia yhdistelevään yhtyeeseen, jossa hän vaikuttaa tänäkin päivänä.

– Yhtenä päivänä vuonna 1997 istuskelin Elm Streetissä, kun kitaristi Jens Ryland tuli sanomaan, että Garm ei enää jatka Borknagarissa ja oli suositellut minua tilalleen. Lähdin siitä saman tien Bergeniin treenaamaan Borknagarin kanssa.

Bergenin kaupunki sijaitsee norjalaisen black metalin kartalla ”Burzumin mailla”, joskin tässä vaiheessa yhtyeen ainoa jäsen Varg Vikernes oli lukenut tiilenpäitä jo vuosia saatuaan pitkän tuomion murhasta ja tuhopoltoista.

– En ole koskaan tavannut Vargia. Rakastan hänen musiikkiaan, mutta muuten meillä olisi varmaan tullut riitaa. Ja mielestäni Oystein Aarseth [Vikernesin vuonna 1993 murhaama Mayhem-kitaristi Euronymous] oli mäntti. En pitänyt hänestä yhtään, joskaan en myöskään tuntenut häntä kovin hyvin.

– Ysärin alussa me kaikki olimme erilaisia ihmisiä kuin nyt. Kun deathistä siirryttiin black metaliin, homma meni totiseksi. Luulimme olevamme superspesiaaleja ihmisiä, hähähä! Ilmapiiri kyllä olikin erityinen. Jumalauta, että silloin ilmestyi tosi paljon fantastista musiikkia. Emperor ja muut todella puhuttelivat minua.

Vortex soitti bassoa ja lauloi Borknagarissa vuosituhannen vaihteeseen saakka. Hän oli mukana albumeilla The Archaic Course (1998) ja Quintessence (2000).

– Pidin pitkään The Archaic Coursea tosi hyvänä levynä. Nykyään se kuulostaa minusta vähän vanhanaikaiselta. Mutta se oli ensimmäinen Borknagar-albumini ja siksikin erityinen. Lauloin sen kokonaan puolessatoista päivässä. Rumpali Erik ”Grim” Brødreskift sen sijaan paukutti pari viikkoa. Hän ei ollut kovin lahjakas, mutta rakastin hänen tahdonvoimaan ja päättäväisyyteen perustuvaa soittoaan. Hänen black metal -rummutuksensa kuulosti kamppailulta.

Dimmu Borgirin tuolle puolen

Sinfonista black metalia soittava Dimmu Borgir oli kovassa nosteessa tehdessään neljättä albumiaan Spiritual Black Dimensionsia (1999). Siinä vaiheessa Vortex sai puhelun yhtyeen pomolta Stian ”Shagrath” Toresenilta.

– Dimmu Borgirin tyypit olivat kuulleet Lamented Soulsin demon ja halusivat minun laulavan puhtaita osuuksia Spiritual Black Dimensionsille. Menin yhdeksi illaksi studioon, lauloin kynttilänvalossa ja lopputulos oli hyvinkin spesiaali.

– Levyn ilmestymisvuonna Nagash eli Stian Hinderson päätti keskittyä toiseen bändiinsä Kovenantiin, josta näytti tulevan isokin juttu. Minut pyydettiin Dimmuun basisti-laulajaksi.

Dimmu Borgirista tuli niin kiireinen ja iso bändi, että Vortex joutui pitkin hampain luopumaan muista yhtyeistään. Hän kuitenkin luonnehtii Dimmussa viettämäänsä melkein kymmentä vuotta fantastiseksi ajaksi.

– Dimmu Borgir treenasi paljon, mikä oli hienoa. Se on ollut ainoa bändini, joka oli oikeasti hyvä treenaamaan! Kävimme soittamassa kolme tai neljä kertaa viikossa. Sellainen kehittää bändiä, ja siksi Dimmun keikat olivat niin hyviä. Bändi rokkasi vitun tiukasti ja joka paikassa oli hyvä tunnelma. Kiersin maailman Dimmu Borgirin kanssa. Meillä oli todella hauskaa. Siitä jäi paljon hyviä muistoja.

Vortex levytti Dimmu Borgirissa studioalbumit Puritanical Euphoric Misanthropia (2001), Death Cult Armageddon (2003) ja In Sorte Diaboli (2007). Sinä aikana hän oli ihan oikea ammattimuusikko.

– En tehnyt muita töitä, vaikka olisin voinut. En halunnut, mikä oli tyhmää – jos ei käy töissä, laiskistuu. Olimme aika täynnä itseämme siihen aikaan. Maailma avautui nuorten miesten eteen, emmekä todellakaan suhtautuneet siihen nöyrästi.

In Sorte Diabolin jälkeen kokoonpano alkoi riidellä ja rakoilla. Vuonna 2009 Vortex ja kosketinsoittaja Øyvind ”Mustis” Mustaparta erotettiin yhtyeestä.

– Se meni aika rumaksi ja lakimiehet tulivat kuvioihin. Toisaalta näin jo hyvän aikaa etukäteen, että bändi ei ollut enää ennallaan. Olimme jatkuvasti yhdessä ja paineita oli paljon, mikä vaikutti henkilökohtaisiin väleihimme. Olimme nuoria ja tietyllä tavalla kokemattomia. Näin jälkikäteen ajatellen meille kävi niin kuin monille muillekin. Yhdeksän kymmenestä yhtyeestä hajoaa vastaaviin riitoihin. Ja se on täysin naurettavaa.

Mutta siitä on jo aikaa. Vortex kertoo törmänneensä Shagrathiin äskettäin ruotsalaisen Morbidin Oslon-keikalla ja sopineensa pienestä yhteisestä virityksestä.

– Juttelimme ja huomasimme, että niin Borknagar kuin Dimmu Borgir soittaa tänä vuonna Oslon Inferno-festivaalilla. Shagrath kysyi, haluaisinko tulla vierailemaan heidän keikallaan. Vastasin, että mikä ettei, jos tarjoat kaljan.

Paluu vanhaan, askel uuteen 

Dimmu Borgirin jälkeen Vortex palasi sekä Arcturusin että Borknagarin pariin, mutta toteutti myös pitkäaikaisen haaveensa soololevystä. ICS Vortexin albumi Storm Seeker ilmestyi vuonna 2011.

– On hyvä, että se levy tuli tehtyä, vaikka olihan siinä älyttömästi työtä. Paljon enemmän kuin missään muussa projektissa. Soitin rumpuja lukuun ottamatta kaiken itse. Muuten se ei oikeastaan tuntunut erilaiselta. Yksinäisempää se kyllä oli.

– Mitä toisen soololevyn tekemiseen tulee, minulla olisi biisejä sitä varten, mutta ei aikaa lähteä siihen prosessiin. Ja rahaahan siitä ei juurikaan saisi, mutta laskut täytyy silti maksaa.

Arcturus julkaisi toistaiseksi viimeisen albuminsa Arcturianin vuonna 2015. Edellinen levy Sideshow Symphonies ilmestyi kymmenen vuotta aiemmin. Pian Arcturianistakin on kulunut saman verran aikaa.

Vortex on varma, että Arcturus palaa pian.

– Yritimme tehdä uutta materiaalia jo aiemmin, mutta minusta biisit eivät olleet tarpeeksi hyviä. Jossain vaiheessa keskeytin koko homman, koska pitäähän uuden levyn olla vähintään yhtä hyvä kuin edellisen.

– Nyt meillä on fantastisia kappaleita ja Arcturus on äänittänyt kaksitoista uutta biisiä. Olen tosin laulanut niistä vasta neljä. Eihän Arcturusista koskaan tiedä, mutta uskoisin, että uusi levy ilmestyy tänä tai ensi vuonna. Tyyli tulee muuttumaan. Ei superjyrkästi, mutta ihan selvästi.

Vortex vieraili Borknagarin Universal-albumilla vuonna (2010) ja teki levyt Urd (2012), Winter Thrice (2016) ja True North (2019) sen vakituisena jäsenenä. Bändin viimeisin albumi Fall ilmestyi juuri.

– Fall on Borknagar-levy, Vortex sanoo ja nauraa makeasti. – Emme yritä keksiä itseämme uudelleen vaan jatkaa hyvän musiikin tekemistä.

Rokya stalkkaamassa 

Kun Simen Hestnæs ei operoi musiikin maailmassa ICS Vortexina, hän työskentelee HSS Transportation -kuljetusfirmassa.

– Tein eilen kymmenen tunnin päivän, kurvailin sinne tänne lumisilla teillä. Olen tosi onnellinen, että saan tehdä sitä. Työ saa minut tuntemaan, että kuulun yhteiskuntaan. Ja vapaa-ajallani pystyn tekemään mitä haluan, mikä auttaa välttämään hermoromahduksia.

Musiikkia Vortex tekee viikonloppuisin, kunhan on ensin ehtinyt rentoutua.

– Sanoitusten tekeminen on minulle aina henkilökohtaista, kirjoitinpa niitä sitten bändin tai soololevyn biiseihin. On tärkeää antaa niiden syntyä kappaleen tunnelmasta. Parhaimmillani olen melodioiden säveltäjänä. Jos minulle annetaan puhutteleva riffi, laulumelodia vain tulee. Se tapahtuu yleensä hyvin nopeasti, ja melodia on vieläpä hyvä.

– Siitä lienee kiittäminen Ozzy Osbournea, jota diggailin aikoinaan kovasti. Ennen vanhaan hänen jokainen laulumelodiansa oli täydellinen. Toisaalta Ronnie James Dio, joka tietenkin on uskomaton laulaja ja jumala sun muuta, ei minusta säveltänyt kauhean kiinnostavia melodioita.

Myöskään toinen hevilaulajien kotijumala, Judas Priestin Rob Halford, ei ole vaikuttanut Vortexiin niin paljon kuin luulisi.

– Aloin kuunnella Priestiä vasta vuonna 2000, koska [Dimmu Borgirin silloinen rumpali] Nicholas Barker soitti sitä niin lujaa keikkabussissa. Miksi niin myöhään? En vain aiemmin tullut kuunnelleeksi. Nykyään pidän noin viidestä prosentista Priestin tuotannosta. Se ei ole paljon, mutta pidän siitä osasta kovasti. Eli Victim of Changes kelpaa, jos kyseessä on se liveversio.

Vaikka Vortex on metallimuusikko, hän on kuunnellut muutakin. Teini-iän kynnyksellä hänen huoneessaan soi elektronisen musiikin pioneeri Tangerine Dream. Myöhemmin Roky Erickson johdatti miehen garagerockin pariin.

– Roky-parka pukeutui joskus viittaan. Mutta hän on maaginen ja jäljittelemätön lauluntekijä. Pidän ainakin viidestä hänen biisistään todella paljon.

– Roky kävi aikoinaan Oslossa soittamassa paskan keikan, mutta halusin silti tavata hänet. Satuin näkemään hänen menevän ruokakauppaan. Lähdin stalkkaamaan, koska olen niin epäammattimainen jätkä. Roky meni kassalle ja yritti maksaa dollareilla, mikä ei tietenkään Norjassa onnistu. Minä pelastin tilanteen ja maksoin Rokyn ostokset. Pyysin häneltä halausta, mutta Roky sanoi, ettei ole mikään halailija. Siispä me kättelimme. Olin hyvin onnellinen siitä.

Aika ajoin Vortex löytää myös uusia innostavia metallibändejä.

– Puolalainen Mgła tuli tyhjästä ja on aivan loistava, suorastaan hypnoottinen. Sen bändin vuoksi aloin taas kuunnella vinyylejä. Myös ruotsalainen Craft on hieno bändi. On mahtavaa, miten jotkut osaavat uudistaa genreä päästämättä irti sen perustunteesta. Ilman sitä ydintä koko black metal ei olisi muuta kuin kuvia lumipeitteisistä puista.

Vortex asuu edelleen Oslossa. Hän on toista kertaa naimisissa, ja edellisestä avioliitostaan hänellä on kaksi poikaa. Lasten äiti on Nemi-sarjakuvan tekijänä tunnettu Lise Myhre. Maaliskuun alussa Vortex täyttää viisikymmentä. Niin iloinen ja vitsaileva hahmo kuin hän haastateltavana onkin, juhlakalua miehestä ei saa tekemälläkään.

– Aion olla silloin matkoilla. Lähden pois jonnekin. En vielä tiedä minne, mutta en todellakaan halua kutsua ihmisiä juhlimaan synttäreitäni. Inhoan sellaista. Keski-iän kriisi minulla oli jo täyttäessäni 20. Muistan, että ajattelin silloin olevani ihan saatanan vanha. Poltin ketjussa ruohoa ja pohdin, että elämäni on ohi, olen kahdenkymmenen.

– Nykyään elelen päivän kerrallaan. Yhtään sen enempää en halua suunnitella. Seuraavat treenit ja keikan voin sopia, mutta siinäpä se. Enkä pakkaa tavaroita kuin vähän ennen lähtöä.

Joskus sen myös huomaa.

– Kun kävimme viimeksi Amerikassa soittamassa, huomasin perillä, että matkalaukussani oli jääkaapin lokeroita. En tiedä yhtään miksi. Olin ehkä kännissä, kun pakkasin.

Julkaistu Infernossa 2/2024.