Ilveksen legendaarinen maalikuningas Marek Czakon on kuollut
Ilveksen legendaarinen maalikuningas Marek Czakon on kuollut
Tunnettu jalkapallokuvaaja Juha Tamminen kertoi lauantaina suru-uutisen viestipalvelu X:ssä. Ilveksen paidassa pääsarjan maalikuninkuuden voittanut puolalainen Marek Czakon on kuollut 60-vuotiaana.
Czakon voitti silloisen Futisliigan maalikuninkuuden vuonna 1990. Hän teki 19 maalia.
– Tuolla kaudella Ilveksessä pelasivat myös muun muassa Ari Hjelm, Miika Juntunen ja Tommi Koivistoinen. Joukkue voitti Suomen cupin, Aamulehti kirjoittaa.
Czakon pelasi viimeisen kautensa Ilveksessä vuonna 1991. Hän viimeisteli silloin liigassa kuusi maalia.
Ilves pelasi tuolloin myös eurokentillä mahtiseura AS Romaa vastaan. Tampereella pelattu ottelu päättyi 1-1. Roomassa tuli takkiin 5-2. Czakon iski Ilveksen kaikki kolme maalia.
Czakon siirtyi Ilveksestä Tanskan kentille ja sieltä edelleen Saksaan pelaten muun muassa Union Berlinissä, Waldhof Mannheimissa ja Eintracht Trierissa.