IL: Tapparan mestaruusjuhlissa hurja meininki – ”Kaikki seuran piikkiin”
Sunnuntaina kolmatta kertaa putkeen Suomen mestariksi marssinut Tappara suuntasi juhlimaan Tampereen yöelämään, uutisoi Iltalehti.
Lehden saamien tietojen mukaan tamperelaisseuran pelaajat juhlivat mestaruutta Viihdemaailma Ilonassa, jossa baarimikot pääsivät todenteolla töihin.
– Siellä oli sellainen vodkabuffetti valmiina, isoja vodkaputeleita. Siitä riitti ihan jokaiselle. Ei loppunut.
– Kaikki taisi mennä seuran piikkiin. Ei tullut laskuja nähtäville, puolustaja Valtteri Kemiläinen kertoi Iltalehdelle.
Viime kevään juhlissa Kemiläisen juhlakunto ei kestänyt yhtä iltaa enempää. Tänä keväänä Tappara-tähti on eri taktiikalla liikkeellä.
– Viime vuodesta viisastuneena lähdin vähän aikaisemmin kotiin ottamaan muutaman tunnin unta. Viime vuonna valvominen kostautui, kun kakkospäivänä loppui puhti. Katsotaan, jos nyt pystyisi jatkamaan juhlimista pidempään.
LUE MYÖS
Oho! Agentilta iso paljastus Christian Heljangon tulevaisuudesta Toni Tuomala | 30.04.2024 13:45 Ilves vahvistuu kärppäpelurilla – sopimus sisältää ulkomaan option Toni Tuomala | 30.04.2024 12:14 KooKoo nappasi pakkivahvistuksen toisesta Liiga-seurasta: ”Luistelu on erinomaista” Toni Tuomala | 30.04.2024 12:00 Ovi käy! SK: Ässät antoi toimitusjohtajalleen kenkää: ”Tiedän toki, mitä tapahtuu” Toni Tuomala | 30.04.2024 10:16 Lataa lisää