Bottas käytti sprintin Sauberin virittelyyn – parantunut vauhti tärvääntyi aika-ajon ruuhkaan
Valtteri Bottas koki karvaan pettymyksen Floridassa viikonloppuna. AFP / LEHTIKUVA
Pasi Rein
Valtteri Bottaksen vaikeudet formula 1:n MM-sarjan kuudennessa kilpailussa jatkuivat lauantai-iltana puoleen yöhön Suomen aikaa jatkuneissa aika-ajoissa. Bottas sai sprinttikilpailun kokemusten jälkeen Sauber-ajokkinsa säätöihin, mutta paras aika-ajokierros meni ruuhkan takia pilalle.
Bottas lähtee kello 23 Suomen aikaa alkavaan kilpailuun 16:nnesta lähtöruudusta.
– Sprintissä ei tapahtunut kummempia, kun jäin lähdössä jonon jatkoksi. Sen jälkeen pyrimme vain maksimoimaan käsityksemme auton säädöistä aika-ajoa ajatellen, Bottas kertoi Sauberin tiedotteessa.
– Auto tuntuikin aika-ajossa paljon paremmalta kuin sprintin aika-ajossa ja sprinttikilpailussa.
Uuteen kisainsinööriin totutteleva Bottas karsiutui silti jo aika-ajon ensimmäisessä vaiheessa.
– Pääsin ajamaan ensimmäisen aika-ajokierroksen häiriöittä, mutta toisella yrityksellä jäin taas ruuhkaan, Bottas harmitteli.
Bottas koki paremman ajotuntuman rohkaisevaksi sunnuntain kilpailua ajatellen.
– Auton vauhti oli lopulta varsin hyvä. Uskon, että voimme hyvällä lähdöllä ja taktiikalla yltää pistekampailuun, Bottas laskeskeli.
Bottas sijoittui lauantain sprintissä 14:nneksi.
Verstappen dominoi
Alkukautta ja Miamin viikonloppua dominoinut maailmanmestari Max Verstappen starttaa kilpailuun paalupaikalta. Hän tavoittelee kilpailusta kauden viidettä voittoaan.
Verstappen kertoi olleensa aika-ajossa pienoisissa vaikeuksissa.
– En ole koskaan saanut täällä oikein hyvää tuntumaa autoon nopealla kierroksella, Verstappen kertoi uutistoimisto AFP:lle.
– Täällä on niin liukasta, ettei aika-ajokierroksesta oikein voi nauttia. Nytkään en ollut kovin luottavainen, mutta tärkeintä oli tietenkin saada paalupaikka.
Ferrarin Charles Leclerc oli sprinttikilpailun tapaan toinen myös aika-ajossa. Hän kertoi autonsa renkaiden ylikuumenneen heikon pidon takia.
– Menetin sen takia aikaa, mutta sprintin perusteella meillä pitäisi olla hyvä kilpailuvauhti. Toivottavasti pystymme antamaan kilpailussa vähän enemmän painetta Maxille, Leclerc kaavaili.
Leclercin tallitoveri Carlos Sainz oli aika-ajossa kolmas ennen Verstappenin Red Bull -kumppania Sergio Pereziä.