Korvausta korvauksen päälle – Näin muhkeat edut odottavat uusia meppejä

Euroopan parlamentissa maksetaan mepille runsaasti muita etuja reilun 10 000 euron kuukausipalkkion päälle.

Euroopan parlamenttiin äänestetyt suomalaisedustajat eli mepit pääsevät nauttimaan tehtävissään hulppeista rahallisista eduista.

Tuoreina suomalaismeppeinä näihin etuihin pääsevät kiinni kokoomuksen Mika Aaltola, Aura Salla, Pekka Toveri ja Henna Virkkunen, vasemmistoliitosta Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo, SDP:stä Eero Heinäluoma ja Maria Guzenina, keskustasta Elsi Katainen ja Katri Kulmuni, vihreistä Ville Niinistö ja Maria Ohisalo, perussuomalaisista Sebastian Tynkkynen ja RKP:stä Anna-Maja Henriksson.

Meppien kuukausipalkkio on 10 075,18 euroa, mutta EU-veron ja vakuutusmaksun jälkeen palkkio on 7 853,89 euroa. Lisäksi palkkiosta maksetaan verot kotimaahan.

Mepit saavat myös 350 euron kiinteän verottoman päivärahan jokaiselta päivältä, jolloin he osallistuvat parlamentin toimintaan. Päiväraha on tarkoitettu ”muiden kustannusten” kattamiseen Brysselissä ja Strasbourgissa.

Palkkion ja päivärahan lisäksi mepit saavat kuukausittaisen kulukorvauksen, joka on suuruudeltaan 4 950 euroa. Sen on tarkoitus kattaa kaikki mepin kotimaassa aiheutuneet kulut.

Kulukorvausta ei valvota, mutta se puolitetaan niiltä parlamentin jäseniltä, jotka eivät ole ilman pätevää syytä osallistuneet vähintään puoleen yhden istuntokauden pidetyistä täysistunnoista.

Rahakkaat kilometrit

Mepit saavat tehdä vuodessa 24 menopaluumatkaa kotimaan ja parlamentin välillä korvausta vastaan. Matkoja voi tehdä lentokoneella, junalla tai laivalla enintään bisnesluokassa.

Lisäksi mepeille korvataan vuodessa enintään 4 886 euroa oman kotimaan ulkopuolella hoidettavien tehtävien kulujen kattamiseen. Näitä matkoja ovat esimerkiksi konferenssit tai työvierailut.

Suomalaiset mepit voivat lisäksi laskuttaa EU-parlamentilta kilometrikorvauksia enintään 24 000 kilometrin edestä, mikä tarkoittaa 13 920 euroa.

Jos meppi on käyttänyt jo vuosittaiset 24 menopaluumatkaansa, mutta hänellä on jäljellä korvattavia ajokilometrejä, hän voi pyytää niiden muuttamista lento-, juna- tai laivamatkoiksi.

Lisäksi mepeille on suunnattu enintään 28 696 euroa kuukaudessa avustajia varten. Tämä raha maksetaan valtuutetuille avustajille, joita voi olla 3–4 parlamentin hallinnon alaisuudessa.

Kun kaikki edellä mainitut palkkiot ja korvaukset lasketaan yhteen, mepin rahalliset edut voivat olla kuukaudessa jopa yli 50 000 euroa. Tässä laskelmassa vuositasolla ilmoitetut korvaukset ovat jaettu 12 kuukaudelle.

Venäjä-suhteet vainoavat Olaf Scholzia ja SPD:tä – Tämän miehen perinnöstä nyt raju taistelu Saksassa Tässä maassa Putin-mieliset ottivat jättivaalivoiton – Menestyksen resepti yksinkertainen, kertoo tutkija SDP:n ehdokas avautuu vaalishokista – Suomen politiikan uusi ilmiö täysin selvä: ”Tismalleen samat äänestäjät”

Eikä siinä vielä kaikki

Rahallisten etujen nauttiminen ei lakkaa parlamenttityön päättymiseen. Alle 65-vuotiaat EU-parlamentin jättävät mepit ovat oikeutettuja saamaan sopeutumisrahaa 1–3 vuoden ajan toimikausista riippuen.

Vähintään yhden vuoden meppinä toiminut saa sopeutumisrahaa yhden vuoden, 7–14 vuotta meppinä toiminut kaksi vuotta ja vähintään 15 vuotta meppinä toiminut kolme vuotta.

Sopeutumisraha määräytyy toimikauden aikana maksettujen palkkioiden perusteella. Lisäksi mepeillä on oikeus EU-eläkkeeseen 63-vuotiaasta lähtien. Tämä eläke ei vaikuta mitenkään suomalaiseen eläkkeeseen.

Sopeutumisrahaa voivat alkaa nostaa tällä erää tähän vuoteen EU-parlamenttiuransa päättävät Alviina Alametsä, Teuvo Hakkarainen, Miapetra Kumpula-Natri ja Silvia Modig.

EU-eläkettä saavat alkaa nostaa Hakkarainen, Heidi Hautala, Mauri Pekkarinen, Sirpa Pietikäinen, Pirkko Ruohonen-Lerner ja Nils Torvalds.

Eduskuntaan palaava Johannes Yrttiaho: Venäjä-pakotteet ”haittaavat kaikkia Euroopan maita” Kaksi jättiyllätystä Euroopasta – ”Hullu uhkapeli” käynnissä? Olaf Scholzin murskatappio aloitti lähtölaskennan – ”Hallitus äänestettiin ulos”

OTHER NEWS

6 hrs ago

Nyt kuohuu! NHL-seuran ykköslupaus lätkäisi pöytään siirtopyynnön – vaihtokauppa vireillä

6 hrs ago

Ikoninen tasohyppelymaskotti ysäriltä tekee paluun varsin päheän kokoelmapaketin muodossa

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Venäläiskuvernööri: Kaksi kuollut ja yli 20 loukkaantunut Ukrainan ohjusiskussa miehitetylle Krimille

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Suomalaisten matkailu kääntyi nousuun - katso, mitkä olivat suosituimmat ulkomaankohteet

7 hrs ago

IL: Seattle Krakenin suomalaispelaaja siirtymässä Liigaan!

7 hrs ago

F1-kuski sai kuulla karun viestin tiimiradiossa - meni sanattomaksi

8 hrs ago

Rallin MM-sarjassa pistetään nyt parasta pöytään - tästä eivät sorakekkerit parane

8 hrs ago

Logitechin Keys-To-Go 2 -näppäimistö sopii kannettavaan käyttöön

8 hrs ago

Nigel Farage syyttää länttä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

8 hrs ago

Kesän tienpientareiden niittotyöt käynnistyivät

8 hrs ago

David Coverdale kieltäytyi aikoinaan Black Sabbath -pestistä – ”Tony Iommi soitteli minulle alvariinsa”

8 hrs ago

Marvelin Blade käsikirjoitetaan kesän aikana uusiksi, ja sitten aletaan kosiskelemaan ohjaajia

8 hrs ago

Justin Timberlaken ensimmäiset julkiset sanat pidätyksen jälkeen – ”Ylös, alas, oikealle ja vasemmalle”

8 hrs ago

Italialaistähteä uhkaa penkkikomennus EM-kisoissa

8 hrs ago

IL: Liiga-seura tekemässä kovan suomalaishankinnan Pohjois-Amerikasta!

9 hrs ago

EU:n ulkopoliittinen edustaja vaatii selvitystä Punaiseen Ristin tiloihin osuneesta iskusta Gazassa

9 hrs ago

Kylian Mbappé kohtaa saksalaisseuran reservijoukkueen

9 hrs ago

Tänään tv:ssä: Onko tässä kaikkien aikojen paras rikoselokuva? Vuoden 1984 mestariteos koki ilmestyessään kovan kohtalon

9 hrs ago

Yhdysvallat kielsi Suomessakin suositun virustorjunnan käytön - Venäjä älähti heti

9 hrs ago

IL: Raimo Helmisen nippu vahvistuu kovalla nimellä

9 hrs ago

NBA:ssa tärähti 78 miljoonan dollarin sopimus

9 hrs ago

ManU on rysäyttämässä jättitarjouksen

9 hrs ago

F1-konkari piti kysymystä typeränä - vastaus oli sen mukainen

9 hrs ago

Supernatural-tähti neuvottelee aktiivisesti roolista The Boysin finaalikaudella: ”Olen heti valmis puhelimen soidessa”

10 hrs ago

Suomen joukkue hylättiin EM-kisoissa

10 hrs ago

Teemu Pukki edelleen sivussa, Minnesota tappioputkessa

10 hrs ago

Cristiano Ronaldon fanit häiritsivät EM-ottelua – turvatoimet pettivät täysin

10 hrs ago

EM-uintien päätöspäivän alkuerät eivät tuoneet suomalaisille jatkopaikkoja – illalla mitaliodotuksia

10 hrs ago

F1-toimittaja pitää Valtteri Bottaksen viestiä outona - ”Miltä se näyttää tallipomojen silmissä?”

10 hrs ago

Vuorokausirytmi on usein pysyvä ominaisuus – iän myötä rytmin muokkaamisesta tulee hankalampaa

10 hrs ago

Järkyttävä kohtalo Copa Americassa - kapteeni puhkesi kyyneliin

11 hrs ago

Apple joutui EU:n tutkinnan alaiseksi - yrittää kiristää Unionia lopettamaan tutkinnan tai tekoälytoiminnot eivät saavu Eurooppaan

11 hrs ago

Nyt tuli todella tyly arvio venäläisvarojen kanssa vatuloimisesta: ”Ukraina häviää sodan”

11 hrs ago

The Athletic: NHL-seurassa kuohuu – ykköslupaus vaatii kauppaamista pois!

11 hrs ago

Valtteri Bottaksen paikka? - Alpine-tallin kuski on saanut tarjouksen Audilta

11 hrs ago

Jeremy Allen White katsoi The Bear -sarjan kolmannen kauden seitsemän ensimmäistä jaksoa yhdeltä istumalta: ”En voinut lopettaa”

11 hrs ago

Teemu Pukin tilanne näyttää huolestuttavalta

12 hrs ago

Max Verstappenin mitta alkaa olla täynnä - uhkailun makua jo ilmassa