Jukolan viestissä aurinko nousee ja loppuhuipennus lähestyy – ruotsalainen Stora Tuna on suunnistamassa voittoon

jukolan viestissä aurinko nousee ja loppuhuipennus lähestyy – ruotsalainen stora tuna on suunnistamassa voittoon

Toisen osuuden alkuun Helsingin Suunnistajien ykkösjoukkueen Topi Syrjäläinen nosti tiiminsä kärkeen yli minuutin takamatkalta, mutta saapui lopulta vaihtopaikalle ohi kiilanneen ruotsalaisen Stora Tunan kintereillä. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Viivi Väätänen

Peräti neljä edellistä Jukolan viestiä voittanut ruotsalaisjoukkue Stora Tuna lähti sunnuntaina auringon noustessa viilettämään kilpailun toisiksi viimeiselle osuudelle selvässä johdossa.

Kärkijoukkueella oli eroa seuraavana tulevaan Linnéen tuossa vaiheessa jo yli kuusi ja puoli minuuttia.

Helsingin Suunnistajat kipusi vuorostaan viidennen osuuden jäljiltä kolmanneksi, ja kuuden kärjen täydensivät suomalaisjoukkueet Koovee, Kalevan Rasti ja Tampereen Pyrintö.

Osuuksia on Jukolan viestissä seitsemän. Ensimmäiset joukkueet saapuvat maaliin arviolta hieman ennen kello seitsemää.

Yli 1 600 suunnistajaa ampaisi liikkeelle kello 23 lauantaina.

Avausosuuden kärki suomalaisia täynnä

Ensimmäiseen vaihtoon nopeimpana suomalaisjoukkueena selviytyi Turun Metsänkävijät. Ensimmäisen osuuden juoksijana Kauhavan keskiyössä oli Yannick Michiels. Turkulaisjoukkuetta edustava belgialainen arvioi osallistuneensa noin kymmeneen Jukolan viestiin. Michiels onnistui sanojensa mukaan lähdössä hyvin.

- Lähtö oli todella siisti. Olin nopea ja uskoisin olleeni ensimmäisten joukossa k-pisteellä, Michiels kertoi.

K-piste on viestin virallinen lähtöpaikka, jolle Kauhavalla lähtöporteilta johti reilun 1,5 kilometrin viitoitus.

Suomi vei avausosuudella Pohjoismaiden taiston, kun vaihdossa viidestä ensimmäisestä joukkueesta kolme oli suomalaisia. Ikaalisten Nouseva-Voima vaihtoi neljäntenä ja Paimion Rasti viidentenä.

Michiels oli heti norjalais- ja ruotsalaisjoukkueiden perässä, kun ensimmäisenä tulleeseen Norjan Mats Eidsmoon eroa oli vain 10 sekuntia.

- Olisin tietenkin halunnut tulla vaihtoon ensimmäisenä, mutta kovien juoksijoiden perässä kolmossija oli tosi hyvä, Michiels kertasi.

Maastossa Michiels oli jonkin aikaa seurannut päivällä käydyn Venlojen viestin jälkiä. Kärkiryhmä oli melko tiivis loppuun asti, joten belgialaisen sanojen mukaan puskaisesta maastosta piti löytää väljemmille poluille. Loppukiritaisto käytiin areenalla.

- Uskon joukkueemme yltävän kymmenen parhaan joukkoon, sitä tavoittelemme. Tai miksei korkeammallekin, Michiels päätti.

"Tänään on hyvä päivä"

Toisen osuuden alkuun Helsingin Suunnistajien ykkösjoukkueen Topi Syrjäläinen nosti tiiminsä kärkeen yli minuutin takamatkalta. Stora Tuna kiilasi hieman toisen osuuden puolivälin jälkeen kuitenkin ensimmäiseksi, ja Syrjäläinen saapui lopulta vaihtopaikalle aivan ruotsalaisjoukkueen kintereillä.

- Kyllä heti alkuun tuntui siltä, että tänään on hyvä päivä. Oikeastaan on tuntunut tosi hyvältä jo useamman viikon treeneissäkin, Syrjäläinen totesi maalissa.

Johtopaikka vaihteli ruotsalaisen Stora Tunan Joakim Svenskin ja Syrjäläisen välillä osuudella useampaan kertaan. Maaliin kaksikko ehti lopulta yli 1,5 minuuttia seuraavia aikaisemmin.

- Innosti laittamaan vaan enemmän vauhtia, kun huomasi että oltiin Joakimin kanssa pääsemässä muilta karkuun, Syrjäläinen kertoi kaksikon kamppailusta.

Maasto sopi Syrjäläiselle mainiosti.

- Oli tosi hieno, hienompi mitä odotin. Vaativaa suunnistusta, tykkäsin tosi paljon.

Kalevan Rasti nousi kymmenen kärkeen vaihdettuaan neljännen osuuden päätteeksi kolmantena. Graham Gristwoodin onnistui nostaa juoksullaan joukkueensa 11 sijaa korkeammalle.

- Olin alkuun hermostunut, kun alan tulla vanhaksi ja tiesin edessä olevan paljon juoksemista, 40-vuotias britti kommentoi 9,6 kilometrin mittaista pätkää maalissa.

OTHER NEWS

6 hrs ago

Nyt kuohuu! NHL-seuran ykköslupaus lätkäisi pöytään siirtopyynnön – vaihtokauppa vireillä

7 hrs ago

Ikoninen tasohyppelymaskotti ysäriltä tekee paluun varsin päheän kokoelmapaketin muodossa

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Venäläiskuvernööri: Kaksi kuollut ja yli 20 loukkaantunut Ukrainan ohjusiskussa miehitetylle Krimille

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Suomalaisten matkailu kääntyi nousuun - katso, mitkä olivat suosituimmat ulkomaankohteet

7 hrs ago

IL: Seattle Krakenin suomalaispelaaja siirtymässä Liigaan!

7 hrs ago

F1-kuski sai kuulla karun viestin tiimiradiossa - meni sanattomaksi

8 hrs ago

Rallin MM-sarjassa pistetään nyt parasta pöytään - tästä eivät sorakekkerit parane

8 hrs ago

Logitechin Keys-To-Go 2 -näppäimistö sopii kannettavaan käyttöön

8 hrs ago

Nigel Farage syyttää länttä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

8 hrs ago

Kesän tienpientareiden niittotyöt käynnistyivät

8 hrs ago

David Coverdale kieltäytyi aikoinaan Black Sabbath -pestistä – ”Tony Iommi soitteli minulle alvariinsa”

8 hrs ago

Marvelin Blade käsikirjoitetaan kesän aikana uusiksi, ja sitten aletaan kosiskelemaan ohjaajia

8 hrs ago

Justin Timberlaken ensimmäiset julkiset sanat pidätyksen jälkeen – ”Ylös, alas, oikealle ja vasemmalle”

8 hrs ago

Italialaistähteä uhkaa penkkikomennus EM-kisoissa

9 hrs ago

IL: Liiga-seura tekemässä kovan suomalaishankinnan Pohjois-Amerikasta!

9 hrs ago

EU:n ulkopoliittinen edustaja vaatii selvitystä Punaiseen Ristin tiloihin osuneesta iskusta Gazassa

9 hrs ago

Kylian Mbappé kohtaa saksalaisseuran reservijoukkueen

9 hrs ago

Tänään tv:ssä: Onko tässä kaikkien aikojen paras rikoselokuva? Vuoden 1984 mestariteos koki ilmestyessään kovan kohtalon

9 hrs ago

Yhdysvallat kielsi Suomessakin suositun virustorjunnan käytön - Venäjä älähti heti

9 hrs ago

IL: Raimo Helmisen nippu vahvistuu kovalla nimellä

9 hrs ago

NBA:ssa tärähti 78 miljoonan dollarin sopimus

9 hrs ago

ManU on rysäyttämässä jättitarjouksen

9 hrs ago

F1-konkari piti kysymystä typeränä - vastaus oli sen mukainen

9 hrs ago

Supernatural-tähti neuvottelee aktiivisesti roolista The Boysin finaalikaudella: ”Olen heti valmis puhelimen soidessa”

10 hrs ago

Suomen joukkue hylättiin EM-kisoissa

10 hrs ago

Teemu Pukki edelleen sivussa, Minnesota tappioputkessa

10 hrs ago

Cristiano Ronaldon fanit häiritsivät EM-ottelua – turvatoimet pettivät täysin

10 hrs ago

EM-uintien päätöspäivän alkuerät eivät tuoneet suomalaisille jatkopaikkoja – illalla mitaliodotuksia

10 hrs ago

F1-toimittaja pitää Valtteri Bottaksen viestiä outona - ”Miltä se näyttää tallipomojen silmissä?”

10 hrs ago

Vuorokausirytmi on usein pysyvä ominaisuus – iän myötä rytmin muokkaamisesta tulee hankalampaa

10 hrs ago

Järkyttävä kohtalo Copa Americassa - kapteeni puhkesi kyyneliin

11 hrs ago

Apple joutui EU:n tutkinnan alaiseksi - yrittää kiristää Unionia lopettamaan tutkinnan tai tekoälytoiminnot eivät saavu Eurooppaan

11 hrs ago

Nyt tuli todella tyly arvio venäläisvarojen kanssa vatuloimisesta: ”Ukraina häviää sodan”

11 hrs ago

The Athletic: NHL-seurassa kuohuu – ykköslupaus vaatii kauppaamista pois!

11 hrs ago

Valtteri Bottaksen paikka? - Alpine-tallin kuski on saanut tarjouksen Audilta

11 hrs ago

Jeremy Allen White katsoi The Bear -sarjan kolmannen kauden seitsemän ensimmäistä jaksoa yhdeltä istumalta: ”En voinut lopettaa”

11 hrs ago

Teemu Pukin tilanne näyttää huolestuttavalta

12 hrs ago

Max Verstappenin mitta alkaa olla täynnä - uhkailun makua jo ilmassa