Työmarkkinapuheisiin kova avaus 5 prosentin palkkavaateella: Nyt tuli vastaus

työmarkkinapuheisiin kova avaus 5 prosentin palkkavaateella: nyt tuli vastaus

Palataan syksymmällä. Teknologiateollisuuden työantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi ei vielä ota kantaa Insinööriliiton palkankorotustavoitteen realistisuuteen.

Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi pitää neuvotteluiden osalta kahta asiaa keskeisenä.

Insinööriliitto väläytti noin viiden prosentin palkankorotustavoitetta syksyn palkkaneuvotteluihin. Mitä ajattelet tästä, Teknologiateollisuuden työnantajien toimitusjohtaja Jarkko Ruohoniemi?

”Tässä vaiheessa asiaa on turha ruveta ennakoimaan. Jos joku haluaa silti tällaisia iskeä pöytään, jokainen toimii tietysti omalla tavallansa”, Ruohoniemi kiteyttää.

Neuvottelut alkavat teknologiateollisuuden toimialoilla syksyllä. Nykyinen työehtosopimus on voimassa marraskuun loppuun asti. Ruohoniemi pitää tärkeänä vientivetoisen palkkamallin toimivuutta myös tulevaisuudessa.

Tämän vuoden neuvotteluissa osapuolilla on Ruohoniemen mukaan paikka näyttää nykyisen neuvottelujärjestelmän toimivuus siten, ettei mentäisi marraskuussa päättyvän työehtosopimuksen jälkeiseen aikaan ilman neuvottelutulosta. Kaksi asiaa tulee olemaan keskiössä.

”Kustannuskilpailukyky kiinnostaa meitä, mutta myös palkansaajia, koska kyse on heidän työllisyystilanteestaan ja tulevaisuudestaan. Kaikkia osapuolia, mutta erityisesti palkansaajia kiinnostaa myös ostovoiman kehittyminen”, Ruohoniemi listaa.

”Palataan lomien jälkeen”

Kahdeksaatoista ammattiliittoa edustavan SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta ei vielä ota kantaa siihen, minkälaisia palkankorotustavoitteita tulevalla kierroksella nähdään muilta liitoilta.

Hänen mukaansa tulevan kierroksen tavoitteena tulee olemaan ostovoiman parantaminen korostetusti kautta linjan. Sen lisäksi eri aloilla on erilaisia tarpeita, kuten esimerkiksi palkallisten perhevapaiden pidentäminen ja muut työelämän laatukysymykset. Ne ovat aiheita, jotka tulevat korostumaan.

”Lähtökohdat neuvotteluihin ovat haastavat niin sosiaaliturvaleikkausten, aikuiskoulutustuen poiston, kuin myös työlainsäädännön läpimenneiden ja tulevien heikennysten myötä”, Eloranta kiteyttää.

Teollisuusliiton osalta neuvottelut alkavat syksyllä ensimmäisten joukossa. Puheenjohtaja Riku Aalto ei myöskään kommentoi palkankorotustavoitteita.

”Palaamme lomien jälkeen näihin asioihin. Jokainen liitto asettaa omat tavoitteensa, enkä lähde toisten liittojen tavoitteita kommentoimaan ollenkaan”, Aalto toteaa viitaten Insinööriliiton palkankorotustavoitteisiin.

Kantava teema syksyn neuvotteluissa tulee Aallon mukaan olemaan palkankorotusten ohella hallituksen tekemät työelämää koskevat lainsäädäntömuutokset. Neuvotteluista hän uskoo tulevan vaikeat tavalliseen tapaan.

”Edelliset kolme työehtosopimusta on saatu aikaiseksi valtakunnansovittelijan toimistossa. Toivottavasti tästä ei tule neljättä. Tavoittelemme neuvottelutulosta ennen kuin nykyinen työehtosopimus päättyy”, Aalto huomauttaa.

Tavoitteet korkealla

Ammattiliitto Pro:n neuvottelut alkavat niin ikään syksyllä. Puheenjohtaja Jorma Malisen mukaan palkankorotustavoitteet muodostetaan myöhemmin, mutta tavoitteet ovat korkealla. Hänen mukaansa suomalaisten palkansaajien reaaliansiokehitys on jäänyt viimeisimmillä kierroksilla merkittävästi jälkeen keskeisistä kilpailijamaista.

”Kustannuskilpailukyky palkkakehityksen suhteen on parantunut kilpailijamaihin nähden, mutta suomalaisten kyky kuluttaa sisämarkkinoilla on heikentynyt. Se näkyy kansantalouden tunnusluvuissa. Tulevalla neuvottelukierroksella reaaliansiokehityksen on oltava aiempia kierroksia merkittävästi parempi”, Malinen avaa.

Hän nostaa Aallon tavoin lainsäädännön neuvotteluiden keskeiseksi kysymykseksi. Paikallisen sopimisen lakimuutosten vaikutukset tulevat aiheuttamaan keskustelua. Irtisanomisaikojen heikentämispyrkimyksiin ja niin sanottuun palkattomaan sairaslomapäivään Malinen uskoo liittojen hakevan toisenlaisia kirjauksia.

OTHER NEWS

4 hrs ago

Saksa pelästyi Kiina-tullien ”katastrofaalisia seurauksia” – Hakee ”ystävällismielistä” ratkaisua

4 hrs ago

Jalkapallon EM-kisoissa iso yllätys - sankari myönsi ison asian

4 hrs ago

Kylian Mbappe vuoti verta ja järjesteli ainoan maalin - Ranska voitti vaatimattomalla esityksellä

4 hrs ago

Zhou Guanyulle ja Valtteri Bottakselle tyly ennuste

4 hrs ago

St. Louis Bluesin GM tiputti ison paljastuksen Kasperi Kapasen tulevaisuudesta

4 hrs ago

Columbus-päävalmentajalle kenkää – suomalaiskoutsi voi huokaista helpotuksesta

5 hrs ago

HS: Suomen suurimmalla vuokranantajalla tyhjillään satoja asuntoja samalla, kun tuhannet odottavat vastausta asuntohakemukseen

5 hrs ago

Dragon Ball: Sparking! Zero on se aito Dragon Ballin fantasia

5 hrs ago

Assassin's Creed Infinity sai uuden nimen Animus Hub

5 hrs ago

Embracer Group sulki Alone in the Dark -studio Pieces Interactiven

5 hrs ago

Toni Puputti ajoi driftingin SM Pro2 -kauden avausvoittoon OuluZonessa

5 hrs ago

Axl Rose tekee harvinaisen vierailun Michael Schenkerin levyllä, jolla juhlistetaan kitarasankarin vuosia UFO-yhtyeessä

5 hrs ago

Kylian Mbappe sekoittaa politiikkaa ja urheilua

5 hrs ago

Häiriökäyttäytymiset ja liikennetehtävät pitivät poliisin kiireisenä viikonloppuna

5 hrs ago

Venäläisväite: Ukraina keskittää joukkoja Harkovan alueella – Ukrainan Syrskyi: ”Aika on meidän puolellamme”

5 hrs ago

Kylian Mbappén onnettomuudessa vältettiin pahin – ranskalaismedialta arvio paluun ajankohdasta

5 hrs ago

Romania herkutteli kolmen maalin voitolla – Ukraina pääsi ratkaisupaikkoihin vasta ottelun loppuhetkillä

5 hrs ago

Suomen naisgolfareilla ei sujunut ruusuisesti

5 hrs ago

Boston Celtics on NBA-mestari - tähtipelaaja rikkoi Kobe Bryantin ennätyksen

6 hrs ago

Belgia menetti kaksi maalia – ”Luotamme tuomareihin”

6 hrs ago

Onko tässä vuoden kamera? Nikon Z 6III on edullisempi – ja osin parempi – kuin valmistajan huippumallit

6 hrs ago

Kylian Mbappe kiidätettiin sairaalaan - tämä hänen tilanteestaan tiedetään

6 hrs ago

Ostitko näitä talkkunajauhoja? Älä käytä, saattaa sisältää muovinpaloja

6 hrs ago

Glen Powell sai melkein Han Solon roolin: ”Mokasin vikat koekuvaukset”

6 hrs ago

Patrik Laineen päävalmentaja sai kenkää

6 hrs ago

Serbilegenda Dragan Stojkovic ei masentunut – ”Olemme parantaneet Qatarista”

6 hrs ago

Starfield rullaa nyt vauhdilla 120 ruutua sekunnissa Xbox Series S -konsolilla

6 hrs ago

Nouseeko Ferrari kärkeen? – merkittäviä parannuksia

6 hrs ago

Columbus antoi kenkää päävalmentajalleen – näin kävi suomalaiskoutsille

6 hrs ago

Tänään tv:ssä: ”Mestariteos” – Vuonna 1986 ilmestyi yksi rakastetuimpia kotimaisia elokuvia kautta aikojen

7 hrs ago

Lacuna Coilin kokoonpanossa muutoksia – ”Kiitos monista unohtumattomista hetkistä, jotka jaoimme”

7 hrs ago

Tuomas Enbuske harvinaisessa yhteiskuvassa tyttärensä kanssa: “Voisi moni isä ottaa oppia”

7 hrs ago

Jordan Peele paljasti neljännen elokuvansa ensi-iltapäivän – Siirtyi alkuperäisiin suunnitelmiin nähden pitkälle

7 hrs ago

Columbuksen päävalmentaja Pascal Vincent sai potkut – näin kävi Niklas Bäckströmille

7 hrs ago

Espanja porskuttaa ja kuittaa jättipotin, Suomi kärsii ja maksaa – Olisi noloa ruveta mankumaan

7 hrs ago

Swiftflation: Kuinka Taylor Swiftin Britannian-kiertue saattaa vaikuttaa Englannin keskuspankin koronlaskusuunnitelmiin

7 hrs ago

Uudet todisteet paljastavat Do Kwonin salaliiton Terran sijoittajien pettämiseksi

7 hrs ago

Lehti: Nato pohtii ydinaseiden asettamista valmiustilaan

7 hrs ago

Kiina käynnistää tutkinnan sianlihan tuonnista EU:sta kostoksi sähköautojen tulleille

7 hrs ago

Nyt on kova - Ranska tuo EM-nurmelle heti kovan kokoonpanon