Ruotsista karut tulkinnat Venäjän ilmoituksesta – Varoitus ”Putinin leikkikentästä”

Putin on iskenyt silmänsä Gotlantiin, arvioi Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén.

Venäjä on antanut ristiriitaisia viestejä puolustusministeriönsä julkaisemasta meriraja-aikomuksesta, mutta Ruotsissa ilmoitusta tulkittiin keskiviikkona synkästi.

Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén totesi haastattelussa, että Venäjä ja presidentti Vladimir Putin ovat iskeneet silmänsä Gotlannin saareen, jolla on suuri strateginen merkitys Itämeren hallinnan kannalta.

”Putinilla on katse Gotlannissa. Putinin tavoite on saada Itämeri hallintaansa”, Bydén sanoi Politico-lehden mukaan saksalaishaastattelussa.

Bydén varoittaa, että jos Putin saavuttaa tämän tavoitteensa, vaikutus ”meidän elämäämme on valtava”.

”Emme voi sallia sitä. Itämerestä ei saa tulla Putinin leikkikenttä, jossa hän pelottelee Naton jäsenmaita.”

Ruotsi asetti aiemmin demilitarisoituun Gotlantiin pysyviä joukkoja uudelleen vuonna 2016, kun Venäjä oli miehittänyt Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan.

Bydénin lisäksi synkän arvion Venäjän aikeista antoi Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun sotilasstrategian opettaja ja everstiluutnantti Joakim Paasikivi Aftonbladet-lehdessä. Lausunnosta kertoi suomeksi aiemmin Iltalehti.

Paasikivi sanoi haastattelussa, että Ahvenanmaan demilitarisointia tulisi arvioida uudelleen samoin kuin Venäjän konsulaatin tilannetta Maarianhaminassa.

Suomessa valtionjohto on korostanut malttia Venäjän puolustusministeriön ilmoituksen tulkinnassa ja esimerkiksi ulkoministeri Elina Valtonen (kok) on todennut, että asialla ei toistaiseksi ole merkitystä Nato-kontekstissa.

Kohussa on kyse on Venäjän puolustusministeriön esitysluonnoksesta, jonka mukaan Venäjä aikoisi yksipuolisesti laajentaa Itämeren raja-aluettaan Suomen ja Liettuan lähialueilla. Venäjä ei kuitenkaan ole ollut mahdollisesta suunnitelmasta yhteydessä Suomeen tai Liettuaan eikä tällä hetkellä ole tietoa, johtaako ministeriön esitys todella toimiin. Lisäksi esitysluonnos on poistettu ministeriön sivuilta ja venäläislähteet ovat osin kiistäneet, että uuteen rajanvetoon olisi aikomuksia. Hämmennyksen luominen voi olla myös tarkoituksellinen osa mahdollista hybridioperaatiota.

OTHER NEWS

6 hrs ago

Nyt kuohuu! NHL-seuran ykköslupaus lätkäisi pöytään siirtopyynnön – vaihtokauppa vireillä

6 hrs ago

Ikoninen tasohyppelymaskotti ysäriltä tekee paluun varsin päheän kokoelmapaketin muodossa

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Venäläiskuvernööri: Kaksi kuollut ja yli 20 loukkaantunut Ukrainan ohjusiskussa miehitetylle Krimille

7 hrs ago

Humalaisia vesillä, karilleajoja ja jopa synnytyksen avustamista – merivartiostojen juhannus on ollut kiireinen

7 hrs ago

Suomalaisten matkailu kääntyi nousuun - katso, mitkä olivat suosituimmat ulkomaankohteet

7 hrs ago

IL: Seattle Krakenin suomalaispelaaja siirtymässä Liigaan!

7 hrs ago

F1-kuski sai kuulla karun viestin tiimiradiossa - meni sanattomaksi

8 hrs ago

Rallin MM-sarjassa pistetään nyt parasta pöytään - tästä eivät sorakekkerit parane

8 hrs ago

Logitechin Keys-To-Go 2 -näppäimistö sopii kannettavaan käyttöön

8 hrs ago

Nigel Farage syyttää länttä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan

8 hrs ago

Kesän tienpientareiden niittotyöt käynnistyivät

8 hrs ago

David Coverdale kieltäytyi aikoinaan Black Sabbath -pestistä – ”Tony Iommi soitteli minulle alvariinsa”

8 hrs ago

Marvelin Blade käsikirjoitetaan kesän aikana uusiksi, ja sitten aletaan kosiskelemaan ohjaajia

8 hrs ago

Justin Timberlaken ensimmäiset julkiset sanat pidätyksen jälkeen – ”Ylös, alas, oikealle ja vasemmalle”

8 hrs ago

Italialaistähteä uhkaa penkkikomennus EM-kisoissa

8 hrs ago

IL: Liiga-seura tekemässä kovan suomalaishankinnan Pohjois-Amerikasta!

9 hrs ago

EU:n ulkopoliittinen edustaja vaatii selvitystä Punaiseen Ristin tiloihin osuneesta iskusta Gazassa

9 hrs ago

Kylian Mbappé kohtaa saksalaisseuran reservijoukkueen

9 hrs ago

Tänään tv:ssä: Onko tässä kaikkien aikojen paras rikoselokuva? Vuoden 1984 mestariteos koki ilmestyessään kovan kohtalon

9 hrs ago

Yhdysvallat kielsi Suomessakin suositun virustorjunnan käytön - Venäjä älähti heti

9 hrs ago

IL: Raimo Helmisen nippu vahvistuu kovalla nimellä

9 hrs ago

NBA:ssa tärähti 78 miljoonan dollarin sopimus

9 hrs ago

ManU on rysäyttämässä jättitarjouksen

9 hrs ago

F1-konkari piti kysymystä typeränä - vastaus oli sen mukainen

9 hrs ago

Supernatural-tähti neuvottelee aktiivisesti roolista The Boysin finaalikaudella: ”Olen heti valmis puhelimen soidessa”

10 hrs ago

Suomen joukkue hylättiin EM-kisoissa

10 hrs ago

Teemu Pukki edelleen sivussa, Minnesota tappioputkessa

10 hrs ago

Cristiano Ronaldon fanit häiritsivät EM-ottelua – turvatoimet pettivät täysin

10 hrs ago

EM-uintien päätöspäivän alkuerät eivät tuoneet suomalaisille jatkopaikkoja – illalla mitaliodotuksia

10 hrs ago

F1-toimittaja pitää Valtteri Bottaksen viestiä outona - ”Miltä se näyttää tallipomojen silmissä?”

10 hrs ago

Vuorokausirytmi on usein pysyvä ominaisuus – iän myötä rytmin muokkaamisesta tulee hankalampaa

10 hrs ago

Järkyttävä kohtalo Copa Americassa - kapteeni puhkesi kyyneliin

11 hrs ago

Apple joutui EU:n tutkinnan alaiseksi - yrittää kiristää Unionia lopettamaan tutkinnan tai tekoälytoiminnot eivät saavu Eurooppaan

11 hrs ago

Nyt tuli todella tyly arvio venäläisvarojen kanssa vatuloimisesta: ”Ukraina häviää sodan”

11 hrs ago

The Athletic: NHL-seurassa kuohuu – ykköslupaus vaatii kauppaamista pois!

11 hrs ago

Valtteri Bottaksen paikka? - Alpine-tallin kuski on saanut tarjouksen Audilta

11 hrs ago

Jeremy Allen White katsoi The Bear -sarjan kolmannen kauden seitsemän ensimmäistä jaksoa yhdeltä istumalta: ”En voinut lopettaa”

11 hrs ago

Teemu Pukin tilanne näyttää huolestuttavalta

12 hrs ago

Max Verstappenin mitta alkaa olla täynnä - uhkailun makua jo ilmassa