Wilma Murto joutuu hurjaan testiin
Wilma Murto joutuu hurjaan testiin
Seiväshypyn Euroopan mestari ja MM-pronssimitalisti Wilma Murto käy kesäkuussa EM-kisojen jälkeen kaksi kovaa kisaa Suomessa, joissa mitataan virettä Pariisin olympialaisia varten.
Hallitseva maailmanmestari Nina Kennedy haastaa Wilma Murron Turun Paavo Nurmi Gamesissa 18. kesäkuuta. Neljä päivää myöhemmin Murrolle rakentuu kovatasoinen kansainvälinen kilpailu Kuortaneen Motonet GP:ssä 22. kesäkuuta.
– Kesäkuulle on syntymässä naisten seiväshypyn superviikko, kun Murto kohtaa Turussa Kennedyn, Alysha Newmanin sekä Olivia McTaggartin, joka kilpailee Murron tapaan myös Kuortaneella, kertoo Turun ja Kuortaneen kisojen urheilijahankinnasta vastaava Arttu Salonen SUL:n tiedotteessa.
Kennedy, 27, voitti maailmanmestaruuden Budapestissä viime kesänä. Australialaishyppääjä jakoi sen Yhdysvaltain Katie Moonin kanssa. Kumpikin ylitti finaalissa 490.
Kennedy, 27, oli toissa vuoden MM-kisoissa kolmas ja nousi viime kesänä huippukuntoon, vaikka oli syksyn harjoituskaudella kuukauden harjoituskiellossa selkänikaman murtuman takia.
– Kennedy on kertonut, että ensimmäinen kuntoutussessio oli 15 minuutin kävely ja aluksi kaikki oli kielletty ruokakassin kannosta lähtien. Siitä hän nousi maailmanmestariksi, Salonen hehkuttaa.
Murron ja Kennedyn haastajiksi ovat Turkuun lupautuneet ainakin Kanadan ennätyksen 483 talvella ylittänyt Alysha Newman ja 471 viime kaudella ylittänyt Uuden-Seelannin Olivia McTaggart.
– Keskustelut jatkuvat myös muiden huipputason hyppääjien, kuten Slovenian Tina Sutejn kanssa, Salonen sanoo.
Sutej on kaksien edellisten EM-hallien hopeamitalisti. Hänellä on myös ulkoratojen EM-pronssia.
Lue myös: Valtteri Bottakselta kova paljastus tilanteestaan