VR:n tulos vaipui tappiolle – lakot painoivat tulosta 10 miljoonan edestä
VR:lle tuli poliittisten lakkojen lisäksi ylimääräisiä kustannuksia tuli ratavauriosta, joka rikkoi paljon kalustoa, sekä erityisen haastavista talviolosuhteista. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
Nina Törnudd
VR:n vertailukelpoinen liiketulos jäi tammi-maaliskuussa yli 17 miljoonaa euroa tappiolle, ja liikevaihto laski neljä prosenttia 291 miljoonaan euroon.
Toimitusjohtaja Elisa Markulan mukaan kevään poliittiset lakot vaikuttivat merkittävästi tulokseen painamalla sitä yli 10 miljoonan euron edestä. Jakson aikana työtaistelut pysäyttivät matkustajaliikenteen kahdeksi päiväksi ja logistiikkakuljetukset 23 päivän ajaksi.
Lisää ylimääräisiä kustannuksia tuli ratavauriosta, joka vaurioitti noin 40:tä prosenttia VR:n kaukoliikenteen junakalustoa, kun junien pyöriin syntyi vaurion takia lovia.
Alkuvuoden pitkä pakkasjakso pakotti VR:n perumaan viikon ajalta 10-15 prosenttia junavuoroista, jotta kalusto saataisiin sulatettua ja huollettua.
Markula painottaa, että junaliikenteen markkinaosuuden kasvattaminen edellyttää asiakastyytyväisyyden jatkuvaa parantamista.
– Junien myöhästymisistä noin puolet johtuu heikosta ratainfrasta, joten oikein kohdennetut ja riittävät valtion infrainvestoinnit ovat välttämättömiä junien täsmällisyyden parantamiseksi, Markula sanoo tiedotteessa.
Lisäksi junissa tarvitaan toimivia nettiyhteyksiä, jotta asiakaskokemus olisi laadukas.
– Junien verkkoyhteyksien parantamiseksi tarvitaan kuitenkin myös teleoperaattoreiden investointeja radanvarren verkkoinfraan, Markula kehottaa.