Valtteri Bottas tyytyväinen aika-ajoon - lähetti napakan viestin tallille
Valtteri Bottas tyytyväinen aika-ajoon – lähetti napakan viestin tallille
Valtteri Bottas ylsi kauden parhaaseen aika-ajosuoritukseensa kiidättäessään Sauberinsa kymmenenteen lähtöruutuun. Bottas oli syystäkin tyytyväinen suoritukseen.
ylsi ensimmäistä kertaa tällä kaudella viimeiseen aika-ajojaksoon ja kellotti lopulta kymmenenneksi nopeimman ajan. Nastolalainen oli lähellä nousta myös ylemmäksi, sillä hän jäi Haasin Nico Hülkenbergistä ainoastaan kuuden sadasosan päähän.
– Se oli itse asiassa aika sulavaa osaltamme. Olen varsin tyytyväinen. Ensimmäinen kerta Q3:ssa tällä kaudella ja on hyvä nähdä, että menemme eteenpäin. Olimme aika lähellä “Hulkia” [Nico Hülkenberg], joten huomisesta tulee varmasti hauskaa, Bottas kertaa F1-sivujen haastattelussa.
Bottas ja Sauber ovat vielä tämän kauden osalta pisteittä ja tallin alkukautta ovat leimanneet varikkokäyntien epäonnistuminen. Bottas vaatiikin, että kaikki ovat tehtäviensä tasalla sunnuntain osakilpailussa.
– Huominen on paras mahdollisuutemme saada pisteitä. Se on realistista, mutta sitä varten meidän täytyy tehdä työmme täydellisesti ja sitä odotan kaikilta.