Uskomatonta draamaa! – snookerin nelinkertainen maailmanmestari puolivälieriin
John Higgins Snookerin MM-kisoissa 2022
Snookerin MM-kilpailuissa Englannin Sheffieldissä pelattiin toinen kierros päätökseen maanantaina. Nyt turnauksessa on kahdeksan parasta pelaajaa selvillä ja puolivälierät ovat valmiina alkamaan tiistaina. Puolivälierät pelataan toisen kierroksen tapaan paras 25’stä menetelmällä, joten otteluvoittoon ja välierään pääsyyn vaaditaan 13 erävoittoa.
Snookerin MM-kilpailut päättyivät toisen kierroksen osalta myöhään maanantai-iltana, kun Skotlannin John Higgins kohtasi Pohjois-Irlannin ykköstykin Mark Allenin. Ottelusta saatiin melkoinen näytös aikaiseksi, sillä kamppailu venyi aina 25’n erään. Lopulta Higgins vei voiton todella hienon taistelun jälkeen viimeisellä mustalla 13-12 -lukemin.
Allen pääsi päätösjaksoon 9-7 -johdosta, mutta skotlantilainen lajin nelinkertainen maailmanmestari voitti ensimmäisen osion 3-1 -lukemin ja tauolle edettiin tasalukemista 10-10. Tätä seurasi Allenin kaksi erävoittoa kolmesta erästä ja etulyöntiasema 24. erään. Pohjoisirlantilaisella oli huima mahdollisuus lyödä Higgins siltaan 24. erässä, mutta pelasi viimeiseltä siniseltä todella konservatiivisesti keltaiselle ja hävisi erän myöhemmin käytännössä tähän lyöntiin.
Viimeisessä ja ratkaisevassa erässä Allen pääsi ensimmäisenä pöydälle. Pohjoisirlantilainen tykitti 62 pisteen lyöntisarjan, joka päättyi niukkaan ohilyöntiin. Allen pääsi kokeilemaan niukalla leikkuulla punaista restillä kulmaan, mutta pallo meni ohi.
Higgins pääsi pöydälle ja aloitti voittoon vieneen lyöntisarjan lyömällä punaisen yli keskelle. Mikäli vaikeaksi luokiteltu lyönti olisi epäonnistunut, niin Allen olisi päässyt lyömään punaisen pussiin ja ratkaisemaan ottelun. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan skotlantilainen putsasi pöydän ja voitti erän 71-62 -lukemin.
Kokenut skotlantilainen kohtaa puolivälierässä Englannin Kyren Wilsonin, joka on hävinnyt vain seitsemän erää kahdessa turnauksen ensimmäisessä ottelussaan. Toisella kierroksella englantilainen kaatoi Mark Selbyn avauskierroksella tiputtaneen Joe O’Connorin.
Artikkeli Uskomatonta draamaa! – snookerin nelinkertainen maailmanmestari puolivälieriin julkaistiin ensimmäisen kerran sivustolla Penkkiurheilu.com.