Tekoäly kellisti Petteri Sihvosen
Tekoäly kellisti Petteri Sihvosen
Tekoälyn tulo on tekemässä vallankumousta urheilutulosten ennakoinnissa. Jääkiekon SM-liigassa Digian tekoäly onnistui jo ennustamaan kauden lopputulokset 76 prosenttisesti oikein.
Tosin syksyllä tekoäly ei vielä vakuuttanut. Marraskuussa tekoäly ennusti kultamitalistiksi Ilvestä. Kultajoukkue Tappara ja hopeajoukkue Pelicans olivat silloin sijoilla kaksi ja kolme.
Tämän jälkeen Tappara nousi ennusteessa ensin hopealle ja joulukuusta lähtien mestariksi. Vastaavasti Ilveksen tekoäly tiputti joulukuussa neljännelle ja tammikuussa viidennelle sijalle, jossa se pysytteli kauden loppuun saakka.
Jääkiekkoasiantuntija Petteri Sihvonen uskoi Digian kisassa pitkään Ilveksen mestaruuteen. Ilveksen pelien päätyttyä, Sihvonen nosti mestarisuosikikseen Pelicansin.
– Jos mietin Ilvestä, minua heilutti vähän liikaa se, kun olen tuijottanut pelitapaan ja sen toteutukseen, kun vertaa mihin kaikkeen tekoäly kaiken aikaa katsoo. Kuvittelin, että Ilves olisi saanut asiansa kuntoon, mutta tällaiseen tunteiluun ei tekoäly lähtenyt. Tappara ei ole mielestäni sisällöllisesti niin vahva kuin tulokset näyttävät ja siksi nostan Pelicansin siihen rooliin mihin kaavailin Ilvestä aiemmin eli voittajasuosikiksi, Sihvonen totesi ennen finaalipelejä.
Tekoälyvallankumous puhuttaa paljon.
– Tekoälyyn liittyy paljon hypeä ja harhaluulojakin, vaikka todellisuudessa se on arjen työkalu siinä missä muutkin teknologiat, ja sitä pitää osata käyttää oikein. Kuten minkä tahansa teknologian kanssa, tekoälyn vahvuuksien ja rajoitusten ymmärtäminen on avain sen tehokkaaseen käyttöön. Koneen tuottamien oivallusten ja ihmisen intuition yhdistäminen tuottaa usein parhaat tulokset, Digian teknologiajohtaja Juhana Juppo toteaa.
Lue myös: USA:n jääkiekkovalmentaja pelaajistaan – “Ovat hyvin raakileita”