Susijengille eksoottinen vastustaja kesän avausotteluun – tuttu MM-turnauksesta
Susijengille eksoottinen vastustaja kesän avausotteluun – tuttu MM-turnauksesta
Susijengi saa olympiakarsintakesän avausotteluunsa juhannusviikolla vastaansa harvinaisen vieraan, kun moninkertainen MM-kisakävijä Uusi-Seelanti saapuu Espoo Metro Areenan sudenpesään tiistaina 25.6. ottamaan mittaa Lauri Markkasen, Mikael Jantusen ja muiden susitähtien kunnosta.
Susijengin ja Uuden-Seelannin kohtaaminen on harvinaista herkkua. Joukkueet ottivat edellisen kerran toisistaan mittaa kymmenen vuotta sitten Bilbaon MM-alkulohkon päätösottelussa, jonka Uusi-Seelanti vei Susijengin loppukiristä huolimatta pistein 65–67. Keskinäisiä kohtaamisia Suomelle ja Uudelle-Seelannille on historian saatossa kertynyt kolme.
Pienestä koostaan huolimatta Uusi-Seelanti on vakiokävijä kansainvälisissä arvokisoissa. Uusiseelantilaiset ovat esiintyneet olympialaisissa kahdesti ja MM-kisoissa peräti seitsemän kertaa. Vuonna 2002 Uusi-Seelanti ylsi peräti MM-pronssiotteluun asti, jossa se kaatui Henrik Dettmannin johtamaa Saksaa vastaan.
Lisäväriä Uuden-Seelannin esiintymisiin tuo joukkueen ottelut avaava rituaali, maori-kansan seremoniallinen Haka-tanssi, joka herätti ihastusta kansainvälisissä koripallopiireissä viimeksi syyskesän 2023 MM-kisoissa.
Susijengin juhannuksen jälkeinen viikko päättyy perjantaina 28. kesäkuuta Tampereen Nokia Arenalle, jossa joukkue kohtaa Latvian. Susijengi aloittaa olympiakarsintaturnauksen Valenciassa 2. heinäkuuta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Kuva: FIBA