Sir Jim Ratcliffeltä viesti Manchester Unitedin kärsimättömille kannattajille – ”Pitivät he siitä tai ei”
Sir Jim Ratcliffeltä viesti Manchester Unitedin kärsimättömille kannattajille – ”Pitivät he siitä tai ei”
Sir Jim Ratcliffe vaatii Manchester Unitedin kannattajilta kärsivällisyyttä. Red Devils oli lähellä jäädä rannalle FA Cupin finaalista menetettyään kolmen maalin johdon Coventry Cityä vastaan sunnuntaina Wembleyllä.
United jatkoi lopulta finaaliin voitettuaan pelin rangaistuskilpailun jälkeen. Jatkoajan lopussa myös Coventryn voittomaali oli erityisen lähellä, mutta Victor Torpin osumaan keskityksen tarjoillut Haji Wright oli paitsiossa.
FA Cup on Unitedin ainoa mahdollisuus pokaaliin tällä kaudella. Seura on Valioliigassa sarjataulukossa seitsemäntenä ja putosi Mestarien liigassa alkulohkoon.
Manchester Unitedin uusi osaomistaja Ratcliffe toivoo fanien malttavan odottaa tuloksia.
– Kannattajat ovat kärsimättömiä. Minulla on jonkun verran sympatiaa heitä kohtaan. Kyse on kuitenkin matkasta. Pitivät he siitä tai ei. Heidän täytyy olla hieman kärsivällisempiä, Ratcliffe kommentoi Fabrizio Romanon mukaan.
– Se ei ole mikään valonkatkaisin. Asioita ei voi kääntää tuosta vaan.
Man United kohtaa FA Cupin finaalissa viime vuoden tapaan Manchester Cityn. City voitti derbykamppailun vuosi sitten 2-1-lukemin.
LUE MYÖS!
Divariseuran jättiyllätys oli äärimmäisen pienestä kiinni – ”Jos olisi leikannut varpaankyntensä” Joni Ahokas | 22.04.2024 09:50 Erik ten Hagilta ristiriitainen näkemys Man Unitedin läheltä piti -katastrofista – ”Se ei ole noloa” Joni Ahokas | 22.04.2024 09:10 Evertonin pelaaja menetti tajunsa rajussa törmäyksessä – managerilta päivitys Ville Liimatta | 21.04.2024 22:24 Lataa lisää