Roberto De Zerbi haluaa jäädä Brightoniin
Roberto De Zerbi haluaa jäädä Brightoniin
Roberto De Zerbi haluaa jäädä Brightoniin.
Italialaisluotsi ilmoitti siitä perjantai-iltana Sky Sportsin haastattelussa. De Zerbin ilmoitus on merkittävä uutinen Brightonille, sillä luotsin tulevaisuudesta on puhuttu jo pitkään. De Zerbi on herättänyt useiden seurojen kiinnostuksen, eikä luotsi ole aiemmin kertonut jäävänsä Brightoniin.
Saksalaismedian mukaan muun muassa Bayern München on tiedustellut De Zerbin tilannetta. De Zerbin sopimus Brightonin kanssa päättyy kesällä 2026.
De Zerbi on todennut aiemmin julkisuudessa, ettei ole varma, onko Brightonin projekti riittävän kunnianhimoinen hänelle. De Zerbi tiedostaa, ettei hän aina ajattele ainoastaan järjen kanssa. Joskus tunteet vievät voiton.
– Haluaisin jäädä Brightoniin, koska rakastan pelaajiani, tätä kaupunkia, seuraa ja kannattajia. Sanoin jo kannattajatapaamisessa, että jos olen onnellinen täällä, ei ole olemassa seuraa, joka onnistuisi saamaan minut lähtemään. Minun on löydettävä tasapaino järjen ja tunteen kanssa. Joskus osa minusta ajattelee tunteen kanssa. Toinen puoli minusta on rauhallisempi analysoidakseen paremmin tilannetta.
De Zerbi kertoi keskustelevansa lähiaikoina tulevaisuudestaan Brightonin seurajohdon kanssa.
LUE MYÖS
Thiago Silva palaamassa kasvattajaseuraansa Tuukka Ikkeläjärvi | 04.05.2024 10:10 Pelataanko Valioliigaa tulevaisuudessa Yhdysvalloissa? – ”Olemme puhuneet siitä” Tuukka Ikkeläjärvi | 04.05.2024 09:40 Sarjanousija kaipasi voittoa – Everton haki pisteen Ville Liimatta | 04.05.2024 00:02 Mikel Arteta kiisti Arsenalin hyökkääjän siirtohuhut: ”Ei aikomustakaan” Ville Liimatta | 03.05.2024 20:30 Newcastle-tähti otti vapaaehtoisen palkanleikkauksen – ”Hän tunsi syyllisyyttä” Ville Liimatta | 03.05.2024 18:33 Liverpoolin Jürgen Klopp kommentoi riitaansa Mohamed Salahin kanssa Ville Liimatta | 03.05.2024 16:46 Mauricio Pochettino otti kantaa tulevaisuuteensa Chelseassa: ”Katsotaan, saammeko aikaa” Tuukka Ikkeläjärvi | 03.05.2024 11:30 Erik ten Hag halusi Harry Kanen Manchester Unitediin: ”Tiedät saavasi häneltä 30 maalia” Tuukka Ikkeläjärvi | 03.05.2024 10:44 Fantasy Premier League: Peliviikko 36 – loppusuora lähestyy toimitus | 03.05.2024 09:30 Jadon Sancho jättämässä Manchester Unitedin pysyvästi kesällä Tuukka Ikkeläjärvi | 03.05.2024 09:30 Lataa lisää