Purra IS:lle: Henkilö, joka poliisina ja kansanedustajana kulkee aseen kanssa ja ampuu sillä, ei nauti minun luottamustani
Virka-ase, virkamerkki ja avaimet palautetaan aina, kun poliisin virkavapaa kestää yli kolme kuukautta, Itä-Suomen poliisista kerrotaan. Lehtikuva / Emmi Korhonen
Työryhmä
Perussuomalaisten kansanedustaja Timo Vornanen ei nauti puolueen puheenjohtajan Riikka Purran luottamusta, jos hän on kulkenut aseen kanssa ja ampunut sillä, ilmenee Ilta-Sanomien haastattelusta. Purra sanoo, että henkilö, joka poliisina ja kansanedustajana kulkee aseen kanssa ja ampuu sillä, ei nauti hänen luottamustaan.
Purra vastasi STT:n kysymykseen aiheesta tekstiviestillä.
– Nykytietojen kaiketi kiistattomassa valossa hän on poliisina ja kansanedustajana kulkenut aseen kanssa humalassa ravintolassa ja myöhemmin riitatilanteessa ampunut sillä, eikä tällainen ole mitenkään hyväksyttävää, Purra viestittää.
Vornasen epäillään ampuneen aseella Helsingin keskustassa ravintolan ulkopuolella perjantaina aamuyöllä.
Yle kertoo tavoittaneensa Vornasen tämän kotoa Joensuusta maanantaina ennen puoltapäivää.
Ylen mukaan Vornanen totesi ovenraosta lyhyesti, ettei anna kommenttia. Tämän jälkeen hän sulki oven.
Vornanen on ilmoittanut perussuomalaisille jäävänsä kahden viikon sairauslomalle.
STT ei ole tavoittanut Vornasta kommentoimaan rikosepäilyä.
Eduskuntaryhmä käsittelee vasta torstaina
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on näillä näkymin käsittelemässä Vornasen tapausta torstaina järjestettävässä ryhmäkokouksessaan.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä (ps.) viestitti STT:lle maanantaina, että eduskuntaryhmää ei ole kutsuttu ylimääräiseen kokoukseen ennen torstaita.
Mäkelä ei suostunut kommentoimaan STT:lle sitä, onko eduskuntaryhmän työvaliokunta käsitellyt Vornasen tapausta. Mäkelä ei myöskään kommentoinut sitä, onko hän ollut yhteydessä Vornaseen perjantain tapahtumien jälkeen.
– En yksilöi yhteydenpitojani, mutta pyrin olemaan yhteydessä asioiden kanalta oleellisiin ihmisiin, Mäkelä viestitti STT:lle.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah sanoo uskovansa, että perussuomalaisten eduskuntaryhmä ja puolue tekevät nopeasti tarvittavia päätöksiä Vornasen tapauksessa. Essayah uumoilee, että Vornanen voi todennäköisesti itsekin vetää johtopäätöksiä.
Essayah sanoi olevansa todella järkyttynyt epäilyistä, jotka kohdistuvat hänen edustajakollegaansa, joka on entinen poliisi.
“Tehnyt hyvää työtä valiokunnassa”
Jos Vornanen menettää paikkansa eduskuntaryhmässä, joutuu hän eduskunnan käytäntöjen mukaisesti jättämään paikkansa myös eduskunnan valiokunnissa. Vornanen on ollut jäsenenä muun muassa valtiovarainvarainvaliokunnassa sekä tiedusteluvalvontavaliokunnassa. Lisäksi hän on ollut jäsenenä Yleisradion hallintoneuvostossa.
Jos ryhmästä erotettava kansanedustaja ei vapaaehtoisesti luovuta valiokuntapaikkaansa, koko valiokunta voidaan asettaa uudelleen. Näin toimittiin perussuomalaisista erotetun Ano Turtiaisen kohdalla huhtikuussa 2022. Tuolloin eduskunnan puolustusvaliokunta asetettiin uudelleen, jotta Turtiainen saatiin pois varajäsenen paikalta.
Eduskunnan tiedusteluvalvontavaliokunta valvoo Suomen siviili- ja sotilastiedustelutoimintaa ja näin ollen myös suojelupoliisia. Valiokunnalla on tarvittaessa pääsy kansallisen turvallisuuden kannalta arkaluonteiseen tietoon. Tämän vuoksi valiokunnan jäsenehdokkaille tehdään turvallisuusselvitys.
Tiedusteluvalvontavaliokunnan puheenjohtajan Joakim Strandin (r.) mukaan Vornasen tapaus ei ole millään tavalla valiokunnan asialistalla, vaan sen käsittely on perussuomalaisten eduskuntaryhmän sisäinen asia.
Strandin mukaan Vornanen on tehnyt hyvää työtä valiokunnassa.
– Hänestä huomaa, että hän on poliisi siviiliammatiltaan. Hän on paneutunut asioihin ja hoitanut hommansa asiallisesti ja rauhallisesti. Valiokunnan puheenjohtajana minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa hänestä, Strand sanoi STT:lle.
– Tätä taustaa vasten nämä tapahtumat olivat yllättäviä ja shokeeraavia, Strand jatkoi.
Aseiden tuominen eduskuntaan kiellettävä?
RKP:n puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin mukaan on syytä keskustella, pitäisikö aseiden tuominen eduskuntaan kieltää. Henriksson kommentoi asiaa Helsingin Sanomille.
On ollut epäselvää, toiko Vornanen aseen torstaina mukanaan eduskuntaan. Maanantaina poliisin tutkinnanjohtaja kuitenkin kertoi STT:lle, että Helsingin ampumistapauksessa epäillyllä 54-vuotiaalla miehellä ei ole ollut asetta mukana eduskunnassa.
Eduskunnan hallintojohtajan Pertti Rauhion mukaan Vornanen ei jättänyt torstaina asetta eduskunnan turvallisuusosastolle säilytykseen, mikä eduskunnan sääntöjen mukaan olisi ollut mahdollista.
– Minulla ei ole aikaisemmin ollut tietoa siitä, että on edes sallittua tuoda asetta eduskuntaan. Nyt on tietysti syytä keskustella siitä, onko tarpeen, että on olemassa sellainen sääntö, joka sallii aseen tuomisen eduskuntaan, Henriksson sanoi Helsingin Sanomille.
– Olen ollut eduskunnassa 17 vuotta, ja koskaan en ole edes ajatellut, että jollain kansanedustajalla voisi olla ylipäätään ase mukanaan, Henriksson sanoi.
Eduskunta kertoo noudattaneensa tutkinnanjohtajan ohjetta
Eduskunnan kanslia sai tiedon kansanedustaja Timo Vornaseen kohdistuvasta rikosepäilystä perjantaina aamupäivällä, kertoo eduskunta tiedotteessaan.
Eduskunnan tiedotteen mukaan rikosepäilystä saadut ensitiedot olivat niukat ja eduskunta noudatti tutkinnanjohtajan ohjetta olla tiedottamatta asiasta. Kriittisessä vaiheessa oleva tutkinta haluttiin turvata.
Seiska uutisoi perjantaina illalla puoli seitsemän aikoihin, että Vornasta epäillään ammuskelusta.
Joensuun kaupunginhallitus keskustelee epävirallisesti
Vornanen on myös Joensuun kaupunginvaltuutettu. Joensuun kaupunginjohtaja Jere Penttilä ei ota kantaa Vornasta koskevaan laajaan uutisointiin, vaan puhuu tilanteesta yleisellä tasolla.
Penttilä korostaa, että kaupungilla ei ole virallista tietoa siitä, että Vornanen olisi ollut perjantaina aamuyöllä osallisena Helsingissä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa.
– Kaupungin mahdollisuudet toimia tässä tapauksessa ovat rajalliset, kun ei ole varmistettu henkilön nimeä eikä ole nostettu syytettä, saati annettu tuomiota.
Valtuutettu voisi halutessaan olla aloitteellinen.
– Luottamushenkilö voi luonnollisesti myös itse pidättäytyä joko määräaikaisesti tai pysyvästi pois luottamustehtävistä, jos siihen on pätevä syy.
Hänen mukaansa Joensuun kaupunginhallitus keskustelee tilanteesta epävirallisesti vielä maanantaina iltapäivän kokouksessaan.
—
STT:n työryhmä: Mimma Lehtovaara, Tuomas Savonen, Sanna Raita-aho, Emmi Tilvis