Patria saamassa jättipotin Saksasta – Jättiyhtiö ennakoi jo tappiota
Saksa on jo mukana Patrian ajoneuvon kehitysohjelmassa.
Saksalainen puolustusteollisuuden suuryritys Rheinmetall ennakoi, että pääosa Bundeswehrin tulevasta panssariajoneuvotilauksesta on menossa Patrialle.
Uutistoimisto Reutersin siteeraama toimitusjohtaja Armin Papperger arvioi torstaina lehdistölle asian ratkeavan kustannuskysymyksiin.
”Budjetti on 1–1,5 miljardin euron välillä. Rheinmetall ei kykene rakentamaan 800:aa ajoneuvoa siihen hintaan. Ei se ole mahdollista”, 30 000 työntekijän ja 7,2 miljardin euron vuotuisen liikevaihdon Rheinmetallia johtava Papperger totesi.
Ensimmäisenä Suomessa asiasta kertoi Ilta-Sanomat.
Viime viikolla Saksa ilmoitti liittyvänsä Patrian rakentaman 6×6-panssariajoneuvon kehitysohjelmaan.
Yhteishanke aloitettiin Suomen sekä Latvian toimesta vuonna 2020, ja Ruotsi liittyi siihen vuonna 2022. Tutkimus- ja kehitysohjelmaan liittymällä Saksalla on pääsy maiden yhteisen tuotekehityksen tuloksiin, ja se pystyy vaikuttamaan ja määrittelemään tulevaisuuden ajoneuvoalustakehitystä.
F-35-hävittäjä yllätti Suomen ilmavoimat – Komentajan mukaan parempi kuin evaluoinnissa todettiin: 3 tekijää Venäjän sotakassaan isketään nyt niin kovaa, että liittolaisetkin pelästyivät – Kremliä uhkaa ”todella hankala tilanne” Xi ja Macron esittivät maailmanlaajuista aselepoa – Kiinan presidentti tyrmäsi lännen Ukraina-syytökset Venäjä käyttää ilmatorjunta-aseita aivan muuhun kuin on suunniteltu, kertoo Ilmavoimien komentaja – Ukrainan tapahtumat paljastavat visaisen pulman Suomessakin USA kehittää robottitankkia – Katso video: Kiiluvasilmäinen järkäle jyrää esteistä välittämättä US selvitti: Tässä ovat eduskunnan ykköslobbarit – Elinkeinoelämä jyrää, tupakkayhtiöt mukana lakien valmistelussa