Maapallo kestäisi jokaisen ostavan vain 7 uutta vaatetta vuodessa - rakenna kestävä vaatekaappi näin

Planetaarinen vaatekaappi -uutuuskirja käsittelee kestävän vaatekaapin rakentamista.

Suomalainen ostaa vuodessa keskimäärin 37 uutta vaatetta, kertoo muun muassa uusi Planetaarinen vaatekaappi -tietokirja. Se on auttamattoman paljon liikaa.

Maailmanlaajuisesti kirjaimellisesti hukumme pikamuotiin, jonka tuotannolle ei näy loppua. Suomalaisten kulutustottumukset ovat kuitenkin omaa luokkaansa, sillä jos jokainen ihminen maailmassa ostaisi nuo yllä mainitut 37 vaatetta vuodessa, olisi tilanne entistäkin pahempi. Suomessa ylikulutuspäivä tulee täyteen yleensä jo maaliskuussa, kun se koko maailman osalta on ollut tyypillisesti heinäkuussa. Jos koko maapallon väestö siis tarvitsisi kaksi maapalloa elääkseen näillä tottumuksilla, tarvitsivat suomalaiset vielä moninkertaisesti enemmän. Meillä jos jollain siis riittää petrattavaa oman vaatekaapin koostamisessa.

Planetaarinen vaatekaappi -teos avaa sitä, kuinka rakentaa kestävä vaatekaappi kuitenkaan joutumatta tinkimään omasta tyylistä tai esteettisyydestä.

Avainsana: kohtuullisuus

Oman vaatekaapin kohdalla mahdollisesti tärkein oivallus on kohtuun ja järkevyyden löytäminen. Planetaarinen vaatekaappi -kirjassakin todetaan, ettei maailma tarvitse muutamaa minimalistia, jotka eivät osta koskaan mitään vaan pallollisen järkevästi kuluttavia ihmisiä, jotka ostavat silloin kun tarvitsevat, mutta eivät ylimääräistä. Ensimmäiseksi on myös syytä tiedostaa, millä tasolla oma vaatteiden ostaminen lähtökohtaisesti on. Muutosta voi olla hankala tehdä, jos ei lainkaan hahmota mittaluokkaa.

Juuri tarpeeseen ostaminen on vastuullisuudessa avainsana. Vastuullisesti valmistetukaan vaate ei todellisuudessa ole vastuullinen, jos se ei päädy vuosien käyttöön. Muutoin siitä tulee ihan yhtälailla pikamuodin kaltaista jätettä. Ympäristöaktivisti Livia Firthin aloittama haaste kehottaa miettimään ostohetkellä, onko vaatteelle helppo kuvitella vähintään 30 käyttökertaa. Jos ei, vaate kannattaa jättää kauppaan.

Kuinka paljon sitten on kohtuullinen määrä, jonka maapallo kestäisi? Planetaarinen vaatekaappi -kirjassa tehdyn laskelman mukaan vastaus on vain noin seitsemän vaatetta vuodessa yhtä ihmistä kohden. Määrään ei lasketa mukaan alusvaatteita tai sukkia, joita voi ostaa kohtuudella. Seitsemään ei myöskään lueta käytettynä ostettuja vaatteita, joskaan nekään eivät automaattisesti ratkaise pikamuotikriisiä, vaan saattavat pahimmillaan vain kannustaa sekä ostajaa että myyjää kuluttamaan entistä enemmän. Toisaalta on kuitenkin hiilijalanjäljen kannalta oleellista, että vaate ostettaisiin käytettynä ja että se saisi pitkän käyttöiän – vaikka sitten vaihtuvan käyttäjän hallussa.

Tulos perustuu laskelmaan, jonka mukaan jokaisella ihmisellä olisi hyvällä omallatunnolla käytettävissä vuodessa vaatteisiin 75 hiilidioksidiekvivalenttikiloa. Määrä vastaa yllä mainittua 7 vaatetta. Toisaalta vieläkin ankarampia tutkimuksia on tehty, esimerkiksi Leedsin yliopiston tutkimuksessa suositellaan vain kolmen vuosittaisen uuden vaatteen ostamista.

Seitsemän vaatteen arvio on tosiaankin arvio, jota ei ole tarkoitus noudattaa säntillisesti vuodesta toiseen. Elämässä tullee vastaan tilanteita, joissa keho esimerkiksi muuttuu nopeasti, minkä johdosta vaatteita tarvitsee enemmän ja seitsemän vaatteen vuosittainen raja voi ylittyä. Kyseessä on ennemminkin ohjenuora ja loppuelämän elämäntapa kuin sääntö, josta ei koskaan voisi joustaa. Olennaista kuitenkin on se, miten seitsemän vaatteen raja voi auttaa hahmottamaan, mitä todella kaappiinsa tarvitsee ja mitä vain tällä hetkellä haluaa. Jos kaappiin on auttamatta pakko ostaa tänä vuonna uudet farkut, tulee niille automaattisesti järjestäneeksi tilaa seitsemän vaatteen joukosta ja näin suunnittelleeksi harkiten omaa kulutuskäyttäytymistään.

Ei määrä, vaan se laatu

Vaatteiden ostoa karsittaessa on luonnollisesti myös syytä panostaa laatuun, jotta selviää yhdellä vaatteella pidemmälle. Laadun arviointia ei kuitenkaan aina ole tehty kuluttajalle helpoksi, sillä kallis hinta tai tunnettu brändi eivät automaattisesti kerro vaatteen laadusta vielä mitään. Hyvä sääntö on esimerkiksi luottaa hyviksi havaitsemiinsa tuotteisiin ja brändeihin ja suosia niitä uudelleenkin. Myös materiaaleja kannattaa tutkailla tarkoin ja pohtia myös hankkimansa vaatteen jälleenmyyntiarvoa. Laadukasta vaatetta tekee myös mieli huoltaa, sillä siihen on mahdollisesti sijoittanut rahaa. Vaate voi myös pysyä kierrossa oman käytön jälkeenkin, jos sillä on laadukkuutensa ansiosta erityistä jälleenmyyntiarvoa.

Brändit myös lupailevat monenlaisia sertifikaatteja, mutta ne ovat usein liioiteltuja tai niin hämäriä, että kuluttajan näkökulmasta on liki mahdotonta tietää, mikä todellisuudessa on eettisesti ja ekologisesti valmistettu ja mikä taas ei. Keskeisin ongelma ei myöskään liity materiaaleihin, joista vaatteet valmistetaan, vaan siihen, että yksinkertaisesti hukumme vaatteiden massiivisesti liian suureen määrään.

Yksi ongelmista tavallisten tallaajienkin vaatekaapeissa on se, että vaatteita on tarjolla niin paljon ja niin halvalla, etteivät vaatekappaleet väistämättäkään enää merkitse meille niin paljoa. Tämä on olennainen asia, johon tulisi saada muutos. Koko vaatteen arvo tulisi ajatella uudestaan, ei ole normaalia saada vaatekappaletta uutena muutamalla eurolla, sillä se ei mitenkään riitä kestävään valmistukseen.

Aloita maltilla

Tärkeintä onkin aloittaa jostain. Oman kulutuskäyttäytymisen muokkaamista voi verrata esimerkiksi urheiluharrastuksen aloittamiseen – into lopahtaa herkästi, jos heti pistää itsensä armottomaan rääkkiin. Tärkeää onkin siksi opetella uusia tapoja vähitellen. Muutoksesta on myös tärkeää tehdä itselleen vaivatonta ja mielekästä. Esimerkiksi vaatteiden korjaamisesta kannattaa palkita itsensä esimerkiksi jollain kivalla puuhalla kuten pullakahveilla. Toisaalta jotakuta toista saattavat auttaa hurjemmat konstit, kuten negatiivisten seurausten pitäminen kirkkaana mielessä ja esimerkiksi vaatekaatopaikan kuvan asentaminen taustakuvaksi, jolloin oman päätöksen syyt eivät pääse unohtumaan.

Itse shoppailua voi hillitä esimerkiksi pyristelemällä eroon impulsseista. Kauppaan lähtiessä kannattaa asettaa itselleen mahdollisimman tarkat kriteerit, joista ei ole syytä joustaa. Jos vaate ei istu kriteereihisi, tulee se todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin jäämään turhaksi.

Mikään vaate tuskin kestää ikuisesti, eikä ole syytäkään. Osa vaatteista auttamatta kuluu jossain vaiheessa puhki tai jää ajastaan niin pahasti jälkeen, ettei ole enää edustava. Tämä on luonnollista, mutta järkevä määrä vaatteita kerralla olisikin sellainen, että kaikki kaapin vaatteet pääsevät säännöllisesti käyttöön eivätkä vain vanhene kaapin perällä. Omaa uudistusmisenhaluaan voi myös yrittää harhauttaa. Yksi hyvä tapa saada vanhakin vaate tuntumaan jälleen uudelta, on viedä se esimerkiksi sesongin ulkopuolella varastoon. Kun esimerkiksi kesä sitten taas jälleen koittaa, tuntuvat varastossa talvehtineet kesävaatteet kuin uusilta, kun niitä ei ole hetkeen nähnyt. Tärkeää olisi purkaa myös se ajatus, että samaa vaatetta ei voisi käyttää montaa kertaa peräjälkeen tai monissa juhlissa, sillä tämä ajatus ajaa meitä väistämättä järjettömään uusien vaatteiden määrään.

Myöskään pukeutumisen ilosta ei suinkaan tarvitse kokonaan luopua, sille on tarjolla paljon kestävämpiäkin vaihtoehtoja. Ihan ensimmäiseksi kannattaa pyrkiä kirkastamaan omaan päähänsä, minkälainen oma tyyli todella on ja miten se muodostuu. Kun oman tyylinsä tuntee tarkasti, tulee yleensä välttäneeksi hutiostokset tai hetken mielijohteet. Omaa tyyliä kannattaa lähestyä esimerkiksi tiettyjen värien tai leikkausten kautta, mutta myös käytännön näkökulmasta pohtien, minkälaisille vaatteille arjessa tulee eniten käyttöä. Pohdi, vietätkö eniten aikaa toimistolla, lenkkipolulla vai cocktail-tilaisuuksissa. Omaa vaatekaappia kannattaa räätälöidä vastauksen mukaan. Vaatekaapissa ei välttämättä ole tarvetta kymmenelle eri pikkumekolle, mutta arkisille housuille ja paidoille mahdollisesti sitäkin enemmän.

Samaan syssyyn kannattaa kääntää kysymys myös toisin päin, minkälaiset vaatteet, värit, leikkaukset tai materiaalit jäävät aina käyttämättä? Omista mieltymyksistä löytyy yleensä selkeähkö vastaus myös tähän, yksi ei koe oloaan omaksi hameessa, toinen vierastaa keltaista. Vaatteet, joissa olo on epävarma tai kehno, kannattaa siis suosiolla jättää kauppaan.

Oman vaatekaapin käyttöastetta voi pyrkiä hahmottamaan monin eri konstein kuten merkitsemällä jotenkin muistiin, mitä vaatekappaleita on käyttänyt esimerkiksi kuukauden sisällä ja mitä ei kertaakaan tai valitsemalla hetkellisesti käyttöönsä vain pienen määrän vaatteita ja pohtivansa kokeilun jälkeen, tuliko jotakin vaatetta edes ikävä vai selviäisikö oikeasti vähemmälläkin.

Joskus alkuun voi auttaa myös kylmäverinen ostolakko. Lyhyenkin aikaa kestävä täyslakko voi antaa itselle tärkeää tietoa omista kulutustottumuksista. Hyvä nyrkkisääntö voisi olla myös aina nukkua yön yli ennen ostopäätöstä, jolloin välttyy kuin huomaamattaan heräteostoksilta. Onko vaate edelleen pakko saada seuraavanakin päivänä tai esimerkiksi viikon tai kuukauden kuluttua?

Kirpputorikulttuurin kaksi puolta

Kierrätyskään ei ole täysin ongelmaton ratkaisu. Todellisuudessa Suomessakin vaatekeräykseen laitettavista vaatteista vain osa päätyy uudelleen myyntiin ja loput matkaavat ulkomaille. Ulkomaille päätymisessä sinänsä ei olisi mitään vikaa, jos vaatteet päätyisivät myyntiin ja käyttöön siellä, mutta valitettava tosiasia on, että jos loppukohteessa paikallinen torikauppias ei saa vaatetta myytyä, päätyy se esimerkiksi lähimmälle kaatopaikalle. Kiertoon lahjoitetuista vaatteista todellisuudessa vain hyväkuntoisimmat sekä selvät vintagehelmet jatkavat matkaansa myyntiin Suomessa. Vaatteiden kierrätys myös jätteeksi olisi lähtökohtaisestikin hyvin hankalaa, sillä vaatteet eivät muun jätteen tavoin koostu vain yhdestä materiaalista, eli vaatekeräyksessä voi olla yhtä aikaa sekaisin kaikkea villan, polyesterin ja vetoketjujen väliltä.

Myös second handista on kovasti yritetty luonnostella pikamuotikriisin ratkaisijaa. Ajatus onkin hyvä, mutta ei sekään täysin ongelmaton. Kirppiskäyttäytymisessäkin on riski sortua järjettömään ostovimmaan ja ostella kaikenlaista koko ajan, mikä taas lähettää myyjälle sanoman, että pikamuodillakin on jälleenmyyntiarvonsa ja saattaa ajaa hänet suruttomammin ostamaan myös uutta tilalle. Monelle myyjälle se on jopa lähtökohta ja uuden ostamisen “oikeutus” – kun on myynyt vanhat kirpparilla, myyjä saattaa ajatella, että nyt voi hyvillä mielin ostaa uutta tilalle, vaikka varsinaista tarvetta ei olisi tai entisetkään vaatteet eivät olisi vielä lähimainkaan elinikänsä päässä. Hieman kestävämmäksi ratkaisuksi second handin rinnalle onkin nousemassa vaatteiden vuokraaminen, jolloin samalle vaatteelle voi helposti kertyä enemmän käyttökertoja kuin kenenkään henkilökohtaisessa vaatekaapissa.

Toisaalta käyttämätöntä vaatetta ei kannata turhan pitkään hillota kaapissakaan, jos tietää sen jo hutiostokseksi. Pian myyntiin laitettaessa se voi vielä päätyä jonkun toisen käyttöön, kun taas kaapissa seisottamalla se ei ainakaan tule käytetyksi.

Onneksi muutostakin on kuitenkin nähtävissä. Vaateteollisuutta yritetään järkevöittää, ja esimerkiksi muualla Euroopassa, kuten Ranskassa ollaan otettu jo suuria edistysaskeleita kestävämpään vaateteollisuuteen. Siellä esimerkiksi uusien vaatteiden tuhoaminen on yrityksille laissa kiellettyä.

Lähde: Planetaarinen Vaatekaappi -kirja, julkaistu 25. maaliskuuta 2024.