Liki 50 kuoli Kiinan eteläosassa moottoritien romahdettua
Romahduksen seurauksena tiehen syntyi liki 18 metriä leveä railo. LEHTIKUVA/AFP
AFP
Kiinan eteläosassa Guangdongin maakunnassa Meizhoun kaupungin lähistöllä sattuneen moottoritien romahduksen kuolonuhrien määrä on noussut 48:aan, kertoo valtiollinen uutistoimisto Xinhua. Lisäksi 30 ihmisen kerrotaan loukkaantuneen, joskaan vammat eivät ole Xinhuan mukaan hengenvaarallisia.
Xinhuan mukaan varhain keskiviikkona paikallista aikaa tapahtuneen romahduksen myötä yli 20 ajoneuvoa ja yhteensä 54 ihmistä jäi loukkuun. Romahduksen seurauksena tiehen syntyi liki 18 metriä leveä railo.
Valtion tiedotusvälineiden mukaan sortuma on pitkään jatkuneiden rankkasateiden seurausta. Sateet alueella ovat olleet paljon voimakkaampia kuin tähän aikaan vuodesta normaalisti.
Pelastus- ja raivaustöihin on hälytetty viitisensataa ihmistä, kertoi valtiollinen CCTV-televisiokanava.
Guangdongia ovat viime aikoina koetelleet useat luonnonkatastrofit. Viime kuussa kaatosateet saivat osassa maakuntaa aikaan pahoja tulvia, jotka vaativat ainakin neljän ihmisen hengen. Noin 100 000 ihmistä evakuoitiin vesimassojen tieltä.
Sateiden edelleen jatkuessa alueviranomaiset ovat varoittaneet, että lisää katastrofeja voi olla luvassa.
Tavallista kiivaammat sateet on yhdistetty kiihtyvään ilmastonmuutokseen. Kiina on tällä hetkellä maailman suurin kasvihuonekaasujen päästöjen tuottaja.