Kätensä loukannut Manchester Cityn ykkösvahti selvisi säikähdyksellä
Kätensä loukannut Manchester Cityn ykkösvahti selvisi säikähdyksellä
Manchester Cityn ykkösvahti Ederson loukkasi vasenta kättään viime viikon Nottingham Forest -ottelussa.
Ederson, 31, joutui jättämään ottelun kesken ensimmäisen jakson jälkeen. Ederson loukkasi kättään törmättyään pallontavoittelutilanteessa Willy Bolyyn.
Manchester Cityn päävalmentaja Pep Guardiola totesi ottelun jälkeen, ettei Edersonin tilanne näytä hyvältä.
Maalivahti on sittemmin käynyt tarkemmissa tutkimuksissa, jotka paljastivat, ettei vamma ole vakava.
Athleticin saamien tietojen mukaan Edersonin on määrä palata pelikentille ennen kauden päättymistä.
Vielä ei ole tiedossa, kykeneekö Ederson pelaamaan viikonlopun Wolverhampton-ottelussa, mutta vahdin pitäisi olla pelikunnossa ensi viikon Fulham-ottelussa. Manchester City on parhaillaan toisena Valioliigassa. Ottelun enemmän pelannut Arsenal johtaa sarjaa pisteen erolla Manchester Cityyn.
Edersonin kausi on ollut rikkonainen. Maalivahti on ollut sivussa viidestä ottelusta loukkaantumisten vuoksi.
LUE MYÖS
Athletic: Arsenal valmis kuuntelemaan tarjouksia hyökkääjästään Tuukka Ikkeläjärvi | 01.05.2024 11:59 Bruno Fernandes puhui tulevaisuudestaan: ”Ei riipu vain minusta” Tuukka Ikkeläjärvi | 01.05.2024 10:56 Manchester United tiedotti muutoksista seurajohdossaan Tuukka Ikkeläjärvi | 01.05.2024 09:59 Leicesterin valmentaja haluaa pitää Jamie Vardyn joukkueessaan: ”Hän tekee maaleja vielä 45-vuotiaana” Ville Liimatta | 30.04.2024 21:27 Saudi-Arabiassa seurataan Liverpool-tähden tilannetta Ville Liimatta | 30.04.2024 19:07 Arsenal on tarjonnut konkarilleen uutta sopimusta Ville Liimatta | 30.04.2024 17:28 Torille! Erling Haaland saapuu suomalaisyhtiön videopeliin – ”Nurmelta taistelukentälle” Joni Ahokas | 30.04.2024 11:08 Valioliigan ukrainalaispelaajan EM-kisat vaarassa Joni Ahokas | 30.04.2024 09:03 Jamie Vardy sinetöi Leicesterille jälleen yhden pokaalin! Joni Ahokas | 30.04.2024 08:34 Manchester United on valmis harkitsemaan tähtipelaajansa myyntiä Ville Liimatta | 29.04.2024 20:19 Lataa lisää