Espanjan pääministeri ilmoitti, ettei aio erota vaimonsa korruptiotutkinnan vuoksi – vetosi kansalaisilta saamaansa tukeen
Pedro Sancehz kertoo saaneensa kansalaisilta niin paljon tuki- ja kannustusviestejä, että on päättänyt jatkaa toimessaan. Lehtikuva/AFP
AFP
Espanjan pääministeri Pedro Sanchez ilmoitti maanantaina, ettei hän aio erota tehtävästään. Sanchez kertoi viime viikolla harkitsevansa eroa, koska hänen vaimoaan Begona Gomezia kohtaan esitetyistä korruptiosyytöksistä avattiin tutkinta.
Sanchezin mukaan kyseessä on häntä vastaan suunnattu häväistyskampanja. Sanchez kertoo saaneensa kansalaisilta niin paljon tuki- ja kannustusviestejä, että on päättänyt jatkaa toimessaan, kertoi espanjalaislehti El Pais.
– Parjauskampanja ei tule loppumaan, mutta me selviämme siitä, Sanchez sanoi lehden mukaan.
Pääministeri penäsi myös lisää arvokkuutta poliittiseen keskusteluun.
– Tässä on kyse siitä, millaisen yhteiskunnan me haluamme. Maamme tarvitsee tällaista tarkastelua. Liian kauan olemme antaneet mudan loata julkisen keskustelumme, Sanchez jatkoi.
Espanjan parlamentin puhemies Francina Armengol kommentoi päätöstä tuoreeltaan viestipalvelu X:ssä toteamalla pitävänsä sitä demokratian voittona. Espanjan ulkoministeri Jose Manuel Albares sanoi puolestaan päätöksen olevan “hyväksi koko Espanjalle”.
Madridin syyttäjäviranomainen on vaatinut tutkinnan lopettamista. Se katsoo, ettei syytteille ole perusteita.
Kantelulla yhteyksiä äärioikeistoon
Kantelun Sanchezin vaimosta teki ammattiliitoksi rekisteröity järjestö Manos Limpias, jonka perustajalla on läheiset siteet Espanjan äärioikeistoon. Manos Limpias myönsi torstaina kantelunsa perustuvan oikeistoon ja äärioikeistoon kallistuvien medioiden uutisointiin. Järjestö on tehnyt vuosien varrella lukuisia kanteluita korruptiona pitämistään tapauksista.
El Confidencial -lehden mukaan tapauksessa on kyse Sanchezin vaimon yhteyksistä lukuisiin yrityksiin, jotka ovat saaneet valtion rahoitusta tai voittaneet tarjouskilpailuja urakoista.
Oppositiossa olevan konservatiivisen Kansanpuolueen (PP) johtaja Alberto Nunez Feijoo pilkkasi Sanchezin päätöstä vetäytyä julkisuudesta pohtimaan päätöstä jatkostaan.
– Ei hallituksen johtaja voi käyttäytyä kuin teini-ikäinen ja panna ihmisiä juoksemaan perässään pyytäen, ettei tämä lähtisi ja olisi vihainen, Feijoo ilkkui.
Sanchezin vähemmistöhallitus tarvitsee äärivasemmiston sekä katalaani- ja baskiseparatistien tuen saadakseen lakiesityksiään läpi. Konservatiivit ovat olleet erityisen vihaisia Sanchezin päätöksestä armahtaa vuonna 2017 Katalonian itsenäisyysliikettä johtaneet. Armahdusta ei ole vielä hyväksytty parlamentissa.