Asiantuntija kiinnitti huomiota tähän muutokseen Liverpoolin olemuksessa – ”Esitys oli sen näköinen”
Asiantuntija kiinnitti huomiota tähän muutokseen Liverpoolin olemuksessa – ”Esitys oli sen näköinen”
Asiantuntijat Danny Murhy ja Owen Hargreaves uskovat Liverpoolin mestaruusjahdin olevan nyt viimeistään ohi. Jürgen Kloppin miehistö jäi 2-2-tasatulokseen lauantaina West Hamin vieraana.
Liverpool hävisi myös keskiviikkona paikallisvastustajalleen Evertonille. Kolmantena sarjataulukossa oleva The Reds on jäänyt kaksi pistettä ottelun vähemmän pelanneesta Arsenalista ja pisteen Manchester Citystä, jolla on kaksi peliä rästissä.
Murphy uskoo, ettei Liverpoolin itseluottamus ollut lauantaina Lontoossa enää kohdillaan.
– Nämä kaksi tulosta ovat vaikuttaneet heidän mielialaansa. Kun he kävelivät ennen ottelun alkua stadionille, heillä ei tuntunut olevan enää juuri uskoa jäljellä. Esitys oli sen näköinen ja heillä oli vaikeuksia ratkaista viimeisellä kolmanneksella. Puolustussuuntaan? Ne olivat surkeita päästettyjä maaleja, BBC:n Match Of the Day:n asiantuntija Murphy arvioi.
– Se oli siinä. Te näitte Virgil van Dijkin pää painuksissa. Hän oli ärsyyntynyt ja turhaantunut. Oli hienoa nähdä West Hamin pelaajat antamassa Kloppille halauksen. Tämä oli Liverpoolille pettymys. Heidän olisi pitänyt voittaa tämä ottelu, Hargreaves kommentoi.
LUE MYÖS!
Asiantuntija kiinnitti huomiota tähän muutokseen Liverpoolin olemuksessa – ”Esitys oli sen näköinen” Joni Ahokas | 27.04.2024 18:30 Mohamed Salah latasi suorat sanat riidastaan Jürgen Kloppin kanssa: ”Tulee tulipalo” Eetu Ikola | 27.04.2024 17:57 Tulinen riita: Mohamed Salah ja Jürgen Klopp ottivat yhteen Liverpoolin romahdettua Eetu Ikola | 27.04.2024 17:11 Liverpoolille jälleen kova kolaus taistelussa Valioliigan mestaruudesta toimitus | 27.04.2024 15:55 Mikel Arteta on saanut Arsène Wengeriltä vinkkejä Arsenalin pokaalijahtiin Ville Liimatta | 27.04.2024 12:46 Fantasy Premier League: Peliviikko 35 – Wildcard käyttöön toimitus | 27.04.2024 11:24 Fulhamin luottopelaaja jättämässä seuran – ottajia riittää Ville Liimatta | 27.04.2024 09:59 Manchester Unitedin manageri kielsi tietyiltä toimittajilta kysymysten esittämisen Ville Liimatta | 27.04.2024 09:27 Virallista! Leicester palaa Valioliigaan Ville Liimatta | 27.04.2024 08:32 Liverpool valitsi uuden managerinsa Ville Liimatta | 27.04.2024 08:10 Lataa lisää